Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LIONS N-PIIRI

Itäinen Helsinki, Vantaa ja Itä-Uusimaa

Hyvän Päivänä autettiin lasta ja autettiin perhettä

Tuomelan koululla aseteltiin lahjoitettuja tavaroita pöydälle ja näyttämölle. Yhteistyössä Tuomelan koulun kanssa LC Hämeenkylän Erkki Vesanen

ja LC Pähkinärinteen Esko Nikkilä ja Kari T. Piela järjestivät Aula Lasta - Auta Perhettä - keräyksen liittyen Hyvän Päivään.

 

Koulun ajatuksena oli, että oppilaat tuovat koululle Auta Lasta - Auta Perhettä -teemalla keräykseen yhden kuivaruoka-, säilyke- tai hygieniatuotteen taikka lelun, jotka sitten Lions-klubit toimittavat Hämeenkylän seurakunnan Diakonityölle edelleen toimitettavaksi.

 

Koulun alkuperäinen ajatus oli motivoida oppilaat sillä ajatuksella, että “pieni apu antaa suuren lopputuloksen”, kun kaikki osallistuvat ja näin tehtiinkin.

Kaikki oppilaat toivat jotain ja ne luovutettiin luokittain keräyspöydälle, ja osa jopa näyttämölle, kun pöytätila loppui. Kiitin puolestamme koko koulua mahtavasta lahjavuoresta ja yhteistyöstä.  Kaikki olivat tyytyväisiä tilaisuuteen. Oppilaat huomasivat todella, kuinka pienestä tulee suuri.

 

Vastaava tapahtuma on helppo toteuttaa yhteistyössä koulujen kanssa. Kokemuksesta viistastuneena järjestäjät totesivat, että tapahtuma on kuitenkin valmisteltava huolella.   Oppilaille täytyy antaa ohje: vain yksi tuote per oppilas.  Jos koulu olisi ollut isompi kuin n. 120 oppilaan Tuomelan koulu, olisi tarvittu kuorma-auto lahjoitusten

eteenpäin toimittamiseen.  Jo nyt seurakunnan diakoniapuoli oli aivan ihmeissään tavaran paljoudesta.

 

 

Teksti ja kuvat: Kari T. Piela LC Pähkinärinne

Pöytä täynnä lahjatavaroita.
Pöytä täynnä lahjatavaroita.
Osa lahjatavaroista piti asettaa näyttämölle.
Osa lahjatavaroista piti asettaa näyttämölle.
Oppilaat lahjatavaroineen valmiina keräyksen alkuun.
Oppilaat lahjatavaroineen valmiina keräyksen alkuu...

Viestintävastaava


Toimittaja


Sosiaalinen media


Jäsenille-sivut
Seuraa meitä
Facebook