Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LIONS N-PIIRI

Itäinen Helsinki, Vantaa ja Itä-Uusimaa

LC Malmittaret ja LC Rajakylä Auta lasta - auta perhettä kampanjassa

Tuotteet lahjoitettiin Pienperheyhdistys Punahilkan kautta vähävaraisille lapsiperheille.Malmittaret keräsivät yhdessä LC Vantaa Rajakylän lionien kanssa Malmintorin Prisman edustalla perjantaina ja lauantaina 10.-11.4.2015  lahjoitustavaraa jaettavaksi vähävaraisille lapsiperheille. 

Pyysimme kaupassa kävijöitä ostamaan yhden ylimääräisen tuotteen lahjoitettavaksi vähävaraisille lapsiperheille Pienperheyhdistys Punahilkan kautta. Monet lahjoittivat useampikin tuotteita. Ostoskärryt täyttyivät mm. kahvi-, muro- ja vaippapaketeista, kemikaalituotteista, hammasharjoista ja tahnoista, makarooneista, säilykeruokatölkeistä ja leluista. 

 

 

Mukana oli myös suuria muovisia kuorma-autoja, pehmoleluja ja hiekkaleluja. Voi vain kuvitella kuinka onnelliseksi pienet lapset tulevat, kun saavat tällaisia leluja ihan ikiomaksi.

Me kerääjät puolestamme iloitsimme ihmisten halusta auttaa. Ensimmäinen suuri ostoskärry täyttyi lahjoitustavaroista parissa tunnissa. Perjantaipäivän aikana saimme kerättyä peräti neljä ostoskärryllistä tavaraa!  Veimme tavarat perille Pienperheyhdistykselle vielä samana iltana.

 

 

Minna, joka vastaanotti tavarat iloitsi siitä, että mukana oli paljon hammasharjoja ja tahnoja.  Hän kertoi eräänkin äidin säästävän siten, että pesee itse hampaansa suolalla, koska rahat riittivät vain lasten hammasharjoihin ja tahnaan.

 

Keräys jatkui vielä lauantaina. Ja silloinkin tuloksena oli neljä ostoskärryllistä tavaraa!  Kaikkien lahjoitusten rahallinen arvo oli yhteensä huikeat 1100,90  euroa!

 

Lauantainkin lahjoitustavaratkin on nyt toimitettu Pienperheyhdistys Punahilkalle, jossa listaa perheistä on jo valmiina. Kassien jako alkaa ensi viikolla.

 

Meille kerääjille tuli tosi hyvä mieli tästä kaikesta. Ja hyvä mieli välittyi myös lahjoituksen saajalle. Kuvat puhukoot puolestaan.

 

Kuvan Lahjoitukset perillä on ottanut Teija Loponen, muut kuvat Arja Oksanen.


Teksti: Arja Oksanen
Kuva Teija Loponen ja Arja Oksanen
LC Helsinki-Malmittaret


Perjantaina 10.4.2015 LC Malmittaret ja LC Rajakylä keräsivät neljä ostoskärryllistä Auta lasta - auta perhettä -kampanjassa.
Perjantaina 10.4.2015 LC Malmittaret ja LC Rajakyl...
Perjantain ja lauantain kampanjan yhteistuotto oli arvoltaan 1100 euroa.
Perjantain ja lauantain kampanjan yhteistuotto oli...

Viestintävastaava


Toimittaja


Sosiaalinen media


Jäsenille-sivut
Seuraa meitä
Facebook