Viestintävastaava
Toimittaja
Webmaster
Luotan siihen
Vuonna 2011-2012 piirejä kannustetaan luottamaan ja toimimaan, jotta pystymme vahvistamaan jäsenkuntaamme ja välittämään muista jäsenistä kuin he olisivat omaa perhettämme. Uskomme ja menestymme palvelumme laajentamisessa ja suuntaamme uusiin ulottuvuuksiin erityisen kampanjan avulla, jonka tavoitteena on istuttaa miljoona puuta. Luotamme tulevaisuuteen ottamalla mukaan nuoria ihmisiä ja leoja kaikessa mitä teemme. Uskomme ja luotamme siihen, että yksi ihminen voi saada paljon aikaan. Luotamme siihen, että koko maailma voi muuttua, kun me toimimme yhdessä lioneina. Luotamme siihen, että maailman muuttaminen alkaa meistä jokaisesta itsestämme. Tänä lionsvuonna 2011-2012 meidän tulee toimia seuraavien päämäärien mukaan:
Luotan palveluun
Me saamme aikaan enemmän kuin mikään muu palvelujärjestö. Uskomme lupaukseemme "Me palvelemme." Tärkeä uusi alue palvelumme laajentamisessa tänä vuonna on ympäristönsuojelu. Presidenttinänne tavoitteeni on, että istutamme miljoona puuta eri puolilla maailmaa. Luotatko siihen, että voimme tehdä sen? Tähän päästäksemme me tulemme:
Luotan klubin jäseniin
Järjestömme vahvuus on klubeissamme ja jäsenet muodostavat klubien perustan. Asetamme jäsenten kehittämisen etusijalle:
Leot muodostavat tärkeän haaran sukupuussamme. On aika antaa leoille heille kuuluva paikka meidän palvelua tarjoavassa perheessämme. Tähän päästäksemme me tulemme:
Luotan tulevaisuudestamme huolehtimiseen
Lions Clubs International on jo pitkään sitoutunut lasten ja nuorten aikuisten auttamiseen. Ohjelmamme tekevät aikuiseksi kasvamisesta positiivisemman kokemuksen. Luota siihen, että jokainen auttamamme lapsi kasvaa vastuulliseksi ja välittäväksi aikuiseksi. Saadaksemme nuoret mukaan me:
Edistämme Lions Quest -ohjelmaa antamaan tärkeitä taitoja maailman nuorisolle
Laajennamme nuorisoaktiviteetteja, jotka kannustavat positiivista itsetuntoa ja kasvattavat itseluottamusta
Kannustamme lioneita ryhtymään roolimalleiksi lapsille ja nuorille aikuisille
Tiedotamme lapsille tarkoitetuista ohjelmista, jotta voimme jatkaa koulutuksen, suojan ja terveydenhuoltopalvelujen tarjoamista maailman lapsille
Luotan johtajiin
Lions Clubs Internationalilla on loistavia johtajia. Johtajuuden pitäisi alkaa samana päivänä jolloin henkilöstä tulee lion. Tunnistaaksemme ja kannustaaksemme mahdollisia uusia johtajia me:
Luotan omaan maineeseemme
Palvelu ja tehokas PR ovat yhteydessä toisiinsa. Internet ja sosiaaliset mediat vaikuttavat suuresti siihen, miten hoidamme asioita ja miten otamme yhteyttä sekä sisäisiin että ulkoisiin yleisöihin. Tänä vuonna kannustamme klubeja ja piirejä aloittamaan verkkosivujen lisäksi Facebook -sivujen käytön.
Luotan takaisin antamiseen
Palvelun lisäksi lionit antavat omista resursseistaan. Meidän tulee korostaa ja lisätä tukea LCIF:lle. Tähän päästäksemme me:
Kansainvälinen teema, Luotan siihen, haastaa piirien ja klubien lionit osoittamaan heidän luottamuksensa sitoutumalla ja ilmoittamalla halustaan osallistua. Tämä toiminta tulee tuomaan esille luottamuksen voiman lionsklubien verkoston tarjoamassa palvelussa ja niin saamme aikaan muutoksen maailmassa tänään ja tulevaisuudessa.
Tulosta ohjelma oheisesta kuvakkeesta.