Malmilla koulutettiin videoiden tekemiseen

Tässä pysähdytään keskinäisen intensiivisen katseen vaikutukseen. Kuva: Antti Tuomikoski.

Maanantaina 6.3.2017 pidettiin Malmilla Lions-talolla N-piirin videokoulutus. Videot kun ovat yhä keskeisempi viestinnän väline sosiaalisessa mediassa.

 

Onhan pelkästään YouTubella käyttäjinä yli miljardi ihmistä eli lähes kolmannes kaikista internetin käyttäjistä.

 

Aivan viimeisen vuoden suuntana on myös, että YouTuessa yli puolet näyttökerroista on peräisin mobiililaitteista.

 

Videoita voi käyttää moneen: uutisten kertomiseen, tunnelman luomiseen, tarinoihin, tiedon levittämiseen…

 

Mahdollisuuksia on, kun löytyy innostusta ja sen jälkeen halua hakea osaamista.

 

N-piirin koulutuksessa käytiin läpi monia asioita kuvien rajaamisesta liikkeen vaikutukseen ja käsikirjoituksen tekemiseen. Katseltiin myös esimerkkejä erityisesti videoiden tiivistämisestä oleelliseen.

 

Videoiltoja tullaan jatkamaan N-piirissä ja mahdollisesti Suomen Lions-liitossakin GoToMeeting –koulutuksina.

 

Teksti: Thorleif Johansson


Ennen koulutuksen alkua kouluttaja ja Suomen Lions-liiton viestintäjohtaja kaudella 2012-2015, Thorleif Johansson, sekä LION-lehden toimitusneuvoston puheenjohtaja Antti Tuomikoski onnittelivat ja kukittivat tulevan viestintäjohtaja Teija Loposen. Kuva: Arja Oksanen. 

Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin