Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LIONS N-PIIRI

Itäinen Helsinki, Vantaa ja Itä-Uusimaa

Muistutus nettisivukilpailusta

Nettisivukilpailu jatkuu maaliskuun loppuun saakka. Ohjausryhmä on edelleen käytettävissä: Risto Maunula, Olli Aulio ja Raino Heinonen.  Kolme klubia palkitaan piirikokouksessa 18.4.2015.

 

Muistutukseksi todettakoon, että säännöt löytyvät alempaa ja nettisivukilpailusta on uutisoitu joulukuussa seuraavaa: 

 

N-piirin klubien nettisivujen kehittämiseksi järjestetään vuoden alussa 1.1.-31.3.2015 nettisivukilpailu.  Kilpailussa arvioidaan kaikkien klubien sivut, joten ilmoittautumista ei tarvita. 

N-piirin klubeissa on pidetty jo pitkään nettisivuja klubien tärkeänä viestintämuotona.  Yhtä lukuun ottamatta kaikilla piirin klubeilla onkin omat nettisivut.

Kilpailun tavoitteena on saada mahdollisimman monen klubin sivut entistä kiinnostavammiksi.  Kiinnostavuuden lisäksi tiedon tulee olla luotettavaa ja mahdollisimman ajantasaista. Kilpailun säännöt löytyvät alla olevasta liitteestä.

Kilpailun ohjausryhmän muodostavat Risto Maunula (pj), Olli Aulio ja Raino Heinonen.  Klubien nettivastaavat voivat kääntyä heidän puoleensa kaikissa klubisivujen kehittämiseen liittyvissä asioissa.  Koko kilpailun ajan he auttavat ja neuvovat sähköpostilla ja puhelimessa.  Erityistilanteissa mahdollisesta klubivierailustakin voi keskustella.  Varsinaiseen sivujen tekoon ohjausryhmän jäsenet eivät osallistu.

Nettisivukilpailu on esitelty viestintäkoulutuksessa Lions-talon koulutustiloissa Malmilla. 

Kilpailun tuomariston muodostavat kuvernööri Sini Eloholma (pj), Thorleif Johansson ja Antti Tuomikoski.  Viestintätoimikunta ja ohjausryhmä ovat yhteisessä kokouksessaan päättäneet, että tuomariston klubien nettisivuja ei arvostella eivätkä ne näin ollen osallistu kilpailuun: LC Helsinki Aurora (SE), LC Vantaankoski - Vandaforsen (TJ) ja LC Helsinki Floorankenttä (AT).

Ohjausryhmän sähköpostiosoitteet
Risto Maunula (
Olli Aulio ()
Raino Heinonen ()

 

verkkosivukilpailun_saannot_28102014(2).pdf
Viestintävastaava


Toimittaja


Sosiaalinen media


Jäsenille-sivut
Seuraa meitä
Facebook