Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LIONS N-PIIRI

Itäinen Helsinki, Vantaa ja Itä-Uusimaa

Piiri vastaa Iiris-keskuksen kuntoutuspihan syys- ja kevättalkoista

N-piiri on sopinut Iiris-keskuksen kanssa kuntoutuspihan syys- ja kevättalkoitten järjestämisestä.  Vuosittainen vastuu on kullakin alueella ja aluejohtajat huolehtivat klubien kanssa käytännön toimista.  Piirikuvernööri Sini Eloholma ja aluejohtaja Marja-Leena Colerus ovat sopineet, että nelosalue vastaa ensimmäisestä kaudesta 2014-2015.  Aiemminkin talkoita on järjestetty yksittäisten klubien omasta aktiivisuudesta. - LC Vantaa/Helsingen Arja af Heurlin kirjoittaa, kuinka syystalkoot hoidettiin iloisissa merkeissä syyskuun alussa.

 

 

"Aurinkoinen kesäisen tuntuinen sää helli kahdenkymmenen Leijonan talkootoimia IIRIS - kuntoutuspihalla 8.9.2014.

 

Kolmisen tuntia kitkimme rikkaruohoja, ehostimme, multasimme ja lannoitimme marjapensaita ja villiviinejä. Käytävätkin lakaistiin. Leikkasimme pajut ja haravoimme aluetta kohti kevättä. Silloin taas IV Alueen talkoojoukko tarttuu toimeen ja tähtää kohti kesää, jotta käyttäjät voivat nauttia kauniista pihastaan.

 

Paikalle tulivat ahkeroimaan iloksemme myös CC Tuomo Holopainen puolisonsa Kaijan kanssa ja 1.VDG Veikko Teerioja.

 

Tunnelma oli hikisen myönteinen. Loppukahvitus talon puolesta oli sopiva kiitos.

 

Teksti Arja af Heurlin

Kuvat Eija-Riitta Tamminen

Iloinen talkoojoukko.
Iloinen talkoojoukko.
Pajut saivat kyytiä.
Pajut saivat kyytiä.
Liiton puheenjohtajapariskunta Tuomo ja Kaija Holopainen tuli talkoisiin IV-alueen vahvistukseksi.
Liiton puheenjohtajapariskunta Tuomo ja Kaija Holo...

Viestintävastaava


Toimittaja


Sosiaalinen media


Seuraa meitä
Facebook