Piirihallitus: "Ajattele kansainvälisesti, palvele paikallisesti"

Piirikuvernööri Heikki Tuomala avaa kauden ensimmäisen piirihallituksen kokouksen, vierellään piirisihteeri Henri Hansson.Kuinka periaatekeskustelu saadaan sisällytettyä käytännön toimintaan, sai sijansa piirihallituksen kokouksessa 28.8.2018 Nyyrikissä.  Piirikuvernööri Heikki Tuomala korosti kansainvälisyyden ja paikallisuuden merkitystä esitellessään piirin teemaa alkaneella kaudella: "Ajattele kansainvälisesti, palvele paikallisesti".

Yksittäisinä asioina voidaan piirikuvernöörin puheesta nostaa esille kolme kohtaa:
- "Operaatio Voimaa Palveluun" tulee esiintymään voimakkaasti toiminnassa- Aluepuheenjohtajat tulevat kiinteäksi osaksi jäsentoimikuntaa- Koulutuksen rooli tulee olemaan keskeinen innostuksen ylläpitäjänä

Alla heti ensimmäisenä sivuna on kalvosivu, johon on koottu kaikki N-piirin kauden pääteemat.

Kokouksen aluksi piirikuvernööri jakoi kokousviirin muodossa terveisensä Las Vegasista tärkeimmille avustajilleen sekä Liiton varapuheenjohtaja Aarne Kiviojalle.  USA:ssa Las Vegasissa pidettiin tänä vuonna tulevien (= nyt meneillään olevan kauden) piirikuvernöörien koulutus ja LCI:n kansainvälinen vuosikokous Convention.  Vuosikokoukseen osallistui 15.000 osanottajaa.

Syksyn tapahtumista todettakoon presidenttiristeily 30.9.2018.  Tämä "verkostoitumisristeilyksikin" nimetty koulutustapahtuma myytiin loppuun (66 paikkaa) muutamassa päivässä piirihallituksen kokouksen jälkeen.

Teksti: Antti Tuomikoski
Kuvat: Antti ja Jatta Tuomikoski 

  

N-piirin kauden päätavoitteet.
N-piirin kauden päätavoitteet.
Kokouksen alussa piirikuvernööri jakoi Las Vegasin kokousviirit: (vas.) 1. varapiirikuvernööri Jenni Luomalalle, 2. varapiirikuvernööri Markku Vesikalliolle, Liiton varapuheenjohtaja Aarne Kiviojalle, rahastonhoitaja Pentti Mäkiselle ja piirisihteeri Henri Hanssonille.
Kokouksen alussa piirikuvernööri jakoi Las Vegasin...

N-piirin kuvernööritiimi kaudella 2018-2019.
N-piirin kuvernööritiimi kaudella 2018-2019.
Piirikokoukseen osallistuneet koottu kolmesta kuvasta.
Piirikokoukseen osallistuneet koottu kolmesta kuva...
Kuvernööritiimi ja piirisihteeri yhteiskuvassa.
Kuvernööritiimi ja piirisihteeri yhteiskuvassa.


Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin