Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LIONS N-PIIRI

Itäinen Helsinki, Vantaa ja Itä-Uusimaa

Punaisen Sulan pinssi ei ole kylmän kiven salainen koodi


Jaakon päivänä 25.7. Suomen Epätieteellinen Seura muljautti kylmän kiven perinteisesti Kolera-altaaseen. Tällä kertaa sen heittäjällä oli Punaisen Sulan merkki rinnassa. Oli siis syytä epäillä, että Punainen Sulka olisi kiven salainen koodi.
Näin ei ole, vakuutti kiven heittäjä, Lions club Helsinki / Floorankentän Jaakko Koskinen.

- Mutta Punaisen Sulan pinssiä on syytä pitää aina rinnassa, koska sillä kerätään varoja nuorten hyväksi, hän muistutti.

Suomen Epätieteellinen Seura hoiti siis jälleen veden kylmennyksen Jaakon päivänä. Mukana oli palokunta, joka varmisti selustan kuumien aaltojen varalta.

Kivi oli tällä kertaa U-käännöksen tehnyt avaruuskivi, jonka sisällä on pimeää ainetta. Kiveä helistämällä saattoi kuulla kiven ytimen kalisuttamalla hampaitaan – kiveä helistämällä voi saada myös maksuttoman puhelinyhteyden Viroon.

Suomen Epätieteellinen Seura - Det Ovetenskapliga Sällskapet i Finland havaitsi noin vuosi sitten käydessään läpi erilaisiin taivaalla tehtyihin havaintoihin liittyvää aineistoa, että Tammisaaren taivaalla oli noin sata vuotta sitten havaittu poikkeuksellinen valoilmiö joka oli lähtöisin putoavasta meteoriitista. Valoilmiö ei kuitenkaan näköhavainnon tehneiden lausuntojen mukaan muistuttanut tavallisen meteoriitin lähettämää valoa, ja asia jäi askarruttamaan alan harrastajia kuin myös asiantuntijoita. Meteoriitin törmäyskohtaa ei koskaan löydetty, joten meteoriitin oletettiin hajonneen kokonaan ilmakehässä.

Epätieteellinen Seura alkoi tutkia asiaa uudestaan ja havaitsi, että lentorata kulki läheltä Tammisaaren ulkosaaristossa sijaitsevaa Jussarön saarta. Saaressa on aikanaan ollut rautakaivos ja alueella ilmenee voimakasta magneettista aktiviteettiä, joten tehtyjen tarkistuslaskelmien lopputulema oli, että alueen magneettiset voimat ovat saaneet meteoriitin tekemään loppumetreillä ns. U-käännöksen, ja siksi sitä on etsitty täysin väärästä paikasta.

Seuran edustaja Caj Munck lähti haravoimaan aluetta tätä tarkoitusta varten rakennetuilla erityismittalaitteilla. Kävikin niin, että päivän etsinnän jälkeen löytyi saaren vanhan kaivostornin läheisyydestä erikoinen kivi, joka on täysin pimeä.

Kivi suljettiin varmuudeksi erityiskuljetusastiaan ja tuotiin seuran omaan laboratorioon tutkimuksia varten. Tutkimuksissa havaittiin kiven säteilevän heikosti erittäin kylmää ja pimeää säteilyä ja jatkotutkimuksissa selvisi, että meteoriitinpalasen keskustaan on kapseloitunut pieni määrä pimeää ainetta.

Joutuessaan veteen, jonka lämpötila (noin 20°C eli 293,15K) on huomattavan paljon korkeampi kuin pimeän aineen lämpötila eli hitusen yli -273,15K astetta, kiven sisältä säteilevä pimeä vuo aiheuttaa absoluuttista pimeyttä ja sen myötä kylmäshokin kiven välittömään ympäristöön. Tästä taas seuraa, että ympäröivään veteen syntyy kylmyyttä, ja vesi sen vuoksi jäähtyy voimakkaasti.

Välittömästi Kolera-altaaseen heittämisen jälkeen altaan veden lämpötila laskikin -49 asteeseen, minkä paikalle tullut yleisö saattoi todeta lämpötilamittarista. - Eivätkä mittarit koskaan valehtele, Jyri Epätieteellisestä seurasta vakuutti.

Kivenheittoa seuraamassa: Thorleif Johansson



Viestintävastaava


Toimittaja


Sosiaalinen media


Seuraa meitä
Facebook