Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LIONS N-PIIRI

Itäinen Helsinki, Vantaa ja Itä-Uusimaa

Rekisteröinti ja uudet säännöt

Piirihallituksen kokouksessa oli kolmisenkymmentä osallistujaa, mukana myös liiton puheenjohtaja Aarne Kivioja.

Piirihallituksen kolmannessa kokoontumisessa 25.2. päätettiin perusasioiden käsittelyn lisäksi hakea 107 N-piirille rekisteröintiä yhdistysrekisteriin sekä esittää piirin vuosikokoukselle sääntöluonnoksen hyväksymistä piirin tuleviksi säännöiksi huomioiden kokouksessa tulleet korjauskommentit sekä vertailun liiton tuleviin mallisääntöihin.

 

Piirikuvernööri Jenni Luomalan flunssan vuoksi 1. VDG Markku Vesikallio veti kokouksen. Päätettävien asioiden listalla oli myös Rauhanjulistekilpailun kolmen parhaan palkitseminen. Emma Saulamo saa 100 euroa, jaetun kakkossijan Beata Kataisto ja Liana Paakkanen 50 euroa kumpikin.

 

1. VDG:n puheenvuorossa Vesikallio kertoi Chicagon 3-päiväisestä koulutusmatkastaan ja siellä esitellyistä maailmanlaajuisista prioriteeteista, jotka ovat diabetes, kampanja100, tarinankertominen, sekä hyvinvoivat klubit. Samalla hän totesi tarvitsevansa apua ensi kauden puuttuvien lohkon puheenjohtajien löytämiseen ja muistutti raportoinnin tärkeydestä.

2. VDG Markku Helle toivoi lohkarien ja muidenkin muistuttavan klubivierailluillaan koulutusten merkityksestä, niissä aina oppii jotain uutta, vaikka vastaavanlaisen kurssin olisi aiemminkin käynyt. 

 

Alueen puheenjohtajilla ei erityistä raportoitavaa ollut, osa klubeista on edelleen erittäin aktiivisia ja uusia jäseniä on tullut, osa klubeista voi huonosti ja kaipaa tukea.

Uusia jäseniä on kuluvalla kaudella tullut kiitettävässä määrin, mutta valitettavasti myös poistumaa on. LC Hki Kulttuurileijonat on rekisteröity ja Kalasataman tempauksessa löytyi neljä lionstoiminnasta kiinnostunutta. Myös tuotoltaan tuo Auta lasta - auta perhettä –tapahtuma oli erittäin onnistunut.

Palvelujohtaja Jyri Kurjella oli paljon kerrottavaa jo toteutuneista ja tulevista tapahtumista. Kevään Säveliä konserttiin 27.3. klo 18 toivotaan ostettavan lippua, sen tuotto menee Lastenklinikoiden kummien kautta lasten syöpätutkimuksen hyväksi.

Puhtaat vedet –tapahtumia tulee keväällä toteutumaan roppakaupalla, mukaan ehtii vielä.

 

Leena Kuosmanen totesi N-piiristä olevan lähdössä 11 nuorta nuorisovaihtoon hajautuen varsin moneen maahan. 

Viestinnän puolelta muistutettiin meneillään olevasta kotisivu- ja somekanavakisasta sekä siitä, että virkailijakoulutukseen on lisätty myös viestintä.

Raino Heinonen toivoi kaikkien klubien maksavan 100 euron kannatusmaksun Sri Lankan ystäville, jotta silmäsairaalan laitteita voidaan jatkossakin huoltaa. Klubit voivat kutsua Rainon tai jonkun muun toimikunnan jäsenen kokoukseen kertomaan aiheesta lisää.

Timo Heinonen puolestaan muistutti, että Kampanja100 toivottuun tulokseen on vielä matkaa ja hän ottaa ensi kaudella henkilökohtaisesti yhteyttä jokaiseen klubiin.

Kokouksen päätteeksi oli iloinen palkitseminen, se selviää viimeisen kuvan tekstistä.

 

Teija Loponen

Kuvat Arja Oksanen

Make Vesikallio johti kokouksen piirisihteeri Anne-Maarit Bärlundin tuella.
Make Vesikallio johti kokouksen piirisihteeri Anne...
Pentti Mäkinen kiitteli sitä, että nuorisolle ja Iiriskeskukselle on tullut hyvin rahaa jo sisään.
Pentti Mäkinen kiitteli sitä, että nuorisolle ja I...
Leojen Joel Stockmakare kertoi leojen ikärajan noususta 35 vuoteen, sekä Uutelan talvipäivistä, joilla oli mukana myös Pietarin Leo club White Nights. N-piirissä on muuten edelleen eniten Leo-klubeja!
Leojen Joel Stockmakare kertoi leojen ikärajan nou...
Ohjelmatoimikunnan Jorma Nisula paljasti vuosikokouksen iltajuhlan aiheena olevan 20-luku, asuja etsimään siis! Seuraava piirifoorumi pidetään Porvoossa 24.3.
Ohjelmatoimikunnan Jorma Nisula paljasti vuosikoko...
Quest-vastaava Johanna Raivio toivoi meidän houkuttelevan väkeä valmentajien kevään Quest-kurssille, edellisellä oli vain viisi valmentajaa osallistujina. Myös yksipäiväistä koulutusta on pohdittu.
Quest-vastaava Johanna Raivio toivoi meidän houkut...
Illan päätteeksi Markku Helle tuurasi piirikuvernööriä luovuttamalla Markku Vesikalliolle LCIF:n hallituksen myöntämän Helping Hands -palkinnon.
Illan päätteeksi Markku Helle tuurasi piirikuvernö...

Viestintävastaava


Toimittaja


Sosiaalinen media


Seuraa meitä
Facebook