Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LIONS N-PIIRI

Itäinen Helsinki, Vantaa ja Itä-Uusimaa

Rosvopaistia sotaveteraaneille

Marinoidut, mausteeseen ja voipaperiin sekä vahvaan alumiinifolioon pakatut yli 2 kg painavat kasslerpaistit odottelevat vuoroaan, kun kolme mottia koivuhalkoja muuttuu hiileksi.

Pappamopoilijoiden hyväntekeväisyysajon päätapahtuma on 15 vuoden ajan ollut Kaunialan Sairaalassa.  – Leijonien tehtävänä tässä tapahtumassa on useina vuosina ollut  rosvopaistin valmistaminen.  

 

Leijonat ovat olleet mukana yksityishenkilöinä.  Heistä Veli-Pekka Heikka (LC Vantaa/Koivukylä) muistelee näitten rosvopaistitapahtumien vaiheita:

 

”Tämä Hallan Pappojen ja Halvatun Pappojen noin 230 pappamopoilijan kokoontumisajo oli järjestyksessään 15. ja valitettavasti myös viimeinen.  Tämä ajo presidentin linnan edestä Kaunialaan päätti arvokkaan perinteen, jonka aikana nämä yhdistykset ympäri Suomea Iisalmea myöten ovat tänä aikana lahjoittaneet Kaunialan Sairaalan toverikunnan ja maakunnissa olevien veteraaniyhdistysten virkistystoimintaan yli 550.000 euroa.  Tämän jälkeen Pappamopoilijat tulevat ilmoituksensa mukaan jatkamaan hanketta paikkakuntakohtaisesti, eivät enää valtakunnallisesti.”

 

”Finnairin lentävä henkilökunta” on ollut alusta alkaen vahvasti mukana näissä tapahtumissa ja he hoitivat myös tämän vuoden 2016 rosvopaistin tarjoilun yhdessä Kaunialan henkilökunnan kanssa.” Tänä vuonna yleisöä ja sotainvalideja oli yli 300 henkeä.  Kaunialassa rosvopaistihautaan laitettiin 120 kg kasslerpaistia

 

Veli-Pekka kertoo, että ”rosvopaistin teko sotaveteraaneille on saanut alkunsa jo 23 vuotta sitten Leo Lastumäen ja Kalevi Rönnqvistin ollessa tuolloin Kaunialan Sairaalassa ensimmäisen kerran tekemästä rosvopaistista.”  Veli-Pekka jatkaa, että hän on aikoinaan ollut valmistamassa  rosvopaistia suomalaisille sotaveteraaneille muuallakin kuin Kaunialassa.  ”Olemme olleet lady Tertun kanssa mukana näissä tapahtumissa aikoinaan 19 vuoden ajan ja se on vienyt meidät 14 kertaa Lake Worthiin Floridaan tekemään rosvopaistia sikäläisille suomalaisille sotaveteraaneille ja heidän läheisilleen. Lisäksi olemme olleet tekemässä rosvopaistia Kanadassa Torontossa sekä kolme kertaa Virossa vastaavissa ”Suomen Poikien” tilaisuuksissa.

 

Tänä vuonna rosvopaistin teko yhdisti myös leijonia keskenään, kun Veli-Pekka sai leijonaystävänsä Teuvo Sakon (LC Oulu Myllyoja-Haapalehto) tulemaan Oulusta saakka auttamaan tässä rosvopaistin teossa. Teuvo on aiemmin ollut myös Lake Worthissä Floridassa tekemässä kanssamme rosvopaistia.

 

Rosvopaistin valmistaminen on monivaiheinen 10 tuntia kestävä prosessi

 

Veli-Pekka kuvaa värikkäästi, kuinka monivaiheista rosvopaistin valmistaminen on:


”Aloitimme Teuvon kanssa tulen teon aamulla klo 3.30 tiilihaudassa, joka oli tehty kaksi päivää aiemmin rekkalastilliseen kivituhkaa. Poltimme neljässä tunnissa tässä haudassa kolme mottia koivuhalkoja. Tämän jälkeen lapioimme palopuvuissa pitkävartisilla lapioilla punahehkuisen hiilloksen traktorin kauhaan. ”

 

”Armeijan paloauton lämpökamera on mitannut aiemmissa tilaisuuksissa hiilloksen lämpötilaksi yli 800 astetta. Kun saimme hiilet lapioitua traktorin kauhaan, laitoimme kanaverkon tiilihaudan pohjalle.  Tällöin lämpötila oli vielä 500 astetta.  Marinoidut, voipaperiin ja vahvaan alumiinifolioon pakatut yli 2 kg painavat kasslerpaistit laitettiin pohjalle. Tämän jälkeen traktori kaatoi hiilet paistien päälle ja sen jälkeen lapioimme hiekat päälle. Tässä työssä meitä oli auttamassa yhtenä neljästä palopukuun sonnustautunut klubiveli Matti Wälläri, joka sai kokea haudan kuumuuden sen ulkopuolella. Hauta oli valmis klo 8.30 ja sen jälkeen paistien annettiin hautua haudassa noin 5 tuntia, jonka jälkeen rosvopaisti oli valmista tarjottavaksi.”

 

Teksti perustuu Veli-Pekka Heikan muisteloihin; kuvat Matti Wälläri, LC Vantaa/Koivukylä
Palomiehen varusteita tarvitaan - hiilloksen lämpötila yli 800 astetta - ja vielä noin 500 astetta, kun hiilet on lapioitu traktorin kauhaan, lihat laitettu arinalle ja hiilet palautettu paikalleen.
Palomiehen varusteita tarvitaan - hiilloksen lämpö...
Rosvopaistin teko yhdistää.  Veli-Pekka Heikan leijonaystävä Teuvo Sakko (kuvassa vasemmalla) tuli Oulusta saakka auttamaan rosvopaistin teossa.
Rosvopaistin teko yhdistää. Veli-Pekka Heikan lei...

Viestintävastaava


Toimittaja


Sosiaalinen media


Jäsenille-sivut
Seuraa meitä
Facebook