Suomi johtoon -Puhtinuija lähti kiertämään Askolasta

LC Askolan 50-vuotisjuhlassa esiteltiin Puhtinuija tukemaan Suomi Johtoon -kampanjaa.  Nuijan varressa kiinni Mauri Lindström, oik. loimuvisakoivuisen puuaihion Pukkilasta löytänyt Anssi Korsström ja vas. presidentti Timo Kiiskinen.  Nuijan on sorvannut oppilastyönä Akseli Suomela, ohjaavana opettajanaan Sami Grek.  Kuva Ara Antin.

LC Askola vietti 50 vuotis-Charter-juhlaansa 10.12.2011. Perinteisessä juhlaohjelmassa tarkasteltiin klubin puolen vuosisadan taivalta, mutta sen ohessa katsottiin myös eteenpäin. Klubi julkisti kehittämänsä Suomi johtoon - Puhtinuijan sääntöineen.

- Lions-logossamme on kaksi leijonan päätä. Toinen katsoo taaksepäin, toinen eteenpäin. Menestyksekäs klubi, kuten Askola, voi katsoa ylpeänä taaksepäin, mutta samaan aikaan pitää muistaa myös tämä päivä ja tulevaisuus, totesi lion Mauri Lindström esitellessään klubin uuden hankkeen.

- Katsoessamme taaksepäin näemme oman klubimme osana suomalaista, maailman huipputasoa edustavaa lions-toimintaa. Missään muualla koko maailmassa ei järjestömme ole yhtä vahvasti osa yhteiskuntaa kuin Suomessa. Joka 200. suomalainen on leijona.

- Olemme Askolasta omalla panoksellamme pystyneet vaikuttamaan tähän myönteiseen kehitykseen. Kun katsomme eteenpäin näemme suuren haasteen: hyvä suorituksemme leijonina pitää saada koko kansainvälisen järjestön käyttöön nostamalla suomalainen johtaja kansainväliseksi presidentiksi, lion Mauri jatkoi.

- Symbolinen Puhtinuija on Harri Ala-Kuljun tuliainen Päämajaan hänen ottaessaan korkean virkansa vastaan. Sitä ennen siihen pyritään saamaan mahdollisimman monen suomalaisen Lions-klubin muistorenkaat ja –laatat mukaan.

- Ilman rahaa rattaat eivät liiku, joten renkaan kiinnittäminen edellyttää klubin osallistumista vapaaehtoiseen tukikeräykseen, lion Mauri Lindström kertoi.

Suomi johtoon - puhtinuija luovutettiin tilaisuudessa kummiklubin LC Helsinki / Hietalahden haltuun. Pontevan vaatimuksen nuijan hallintaan esitti myös LC Helsinki / Ruoholahti.

Julkaisemme pelin säännöt ohessa.

Markku Talvio
PDG

Puhtinuijan säännöt joulukuu 2011

Mauri Lindström esitteli Puhtinuijan Liiton puheenjohtajalle Heimo Potinkaralle (oik.) ja piirikuvernööri Pekka Sarvannolle.  Omassa puheessaan Potinkara toivoi kentältä aktiivista arvokeskustelua valmistauduttaessa Jyväskylän vuosikokoukseen.  Sarvanto puolestaan kiitti LC Askolan toimintaa myös kansainvälisellä tasolla: juhliva klubi on jo vuosikausia vastannut Mauri ja Paula Lindströmin johdolla koko maan kattavasta leijonien silmälasien keräyskeskuksesta.  Kuva Ara Antin.

Mauri Lindström esitteli Puhtinuijan Liiton puheen...
Puhtinuijan olisi halunnut mukaansa useampikin klubi.  ”Nuijanväännön” jälkeen se luovutettiin klubin jo aiemmin tekemällä päätöksellä ensimmäiseksi juhlivan klubin kummiklubille LC Helsinki Hietalahdelle.  Nuijan vastaanotti kummiklubin presidentti Tapani Katila.  Kuva Markku Talvio.

Puhtinuijan olisi halunnut mukaansa useampikin klu...
Askolan Koululla vietettyyn 50-vuotisjuhlaan osallistui 126 juhlijaa.  Kuva Ara Antin.

Askolan Koululla vietettyyn 50-vuotisjuhlaan osall...

PDG Reima Nyrhivaara löi juhlivan klubin jäsenen Hannu Rantasen Lions-ritariksi.  Kuva Lars Rosenberg.

PDG Reima Nyrhivaara löi juhlivan klubin jäsenen H...
Perustajajäsenelle Raimo Jokiolle myönnettiin juhlassa ainaisjäsenyys.  Keväällä varsinaisen perustamispäivän tiimoilla pidetyssä juhlassa toukokuussa hänelle oli myönnetty perustajajäsenen 50-vuotisansiomitali. Kuva Lars Rosenberg.

Perustajajäsenelle Raimo Jokiolle myönnettiin juhl...

Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin