Viestintävastaava
Toimittaja
Webmaster
N-piirissä kävi Lions-vieraita Sveitsistä torstaina 1.9.2011. PCC Esther Weber sekä puoliso Hanspeter ja PDG Urs Heppner puolisonsa Marlèn kanssa tutustuivat N-piirin ja Suomen Lions-liiton toimintaan.
Aamulla järjestettiin Tikkurilassa N-piirin esittely, jossa PDG Otfried Blümchen ja allekirjoittanut esittelivät piirin toimintaa ja jakoivat Suomen Lions-toiminnasta kertovaa materiaalia. Vantaalta vieraat siirtyivät Liiton toimistoon Malmille, jossa PCC, GS Markus Flaaming esitteli toimiston tiloja ja kertoi lisää suomalaisesta Lions- toiminnasta. Vierailta kuultiin myös myönteinen suhtautuminen PID Harri Ala-Kuljun ehdokkuuteen 2. kansainväliseksi varapresidentiksi.
Sveitsissä on 9500 leijonaa, 250 klubia ja kolme Lions-piiriä. MD-102 muodostuu Sveitsin kolmen piirin lisäksi itsenäisestä Liechtensteista (1 klubi, 50 leijonaa).
Vieraamme olivat matkalla Tallinnaan oman kuvernöörikurssinsa vuositapaamiseen. Naapurimaamme kuvernöörit osallistuvat oman kielitaitonsa suuntautumisen mukaisesti suomen-, saksan- tai muun kielisille kursseille. Tänä kesänä Euroopan saksankielisen kuvernöörikurssin 2008-2009 tapaaminen on Virossa. PDG Urs Heppner osallistui puhujana Tampereen Europa-Forumin ystävyysseminaariin, jonka puheenjohtajana PDG:mme Otto aikoinaan toimi.
PDG Markku Talvio