Vuosikirjat jaettiin kauden avaustilaisuudessa

IPDG Tuomo Holopainen jakoi kotimaisen 100 % presidentin palkinnot kaudelta 2010-2011; kuvassa myös klubien edustajia, sillä kaikki palkitut presidentit eivät päässeet piirin avaustilaisuuteen.

LC Porvoo/Blankan Leena Kuismanen halusi näyttää, kuinka jokainen klubi hakee ja kantaa itse omat vuosikirjansa.Klubit hakivat tunnollisesti vuosikirjat Iiris-keskuksesta, jossa ne jaettiin torstai-iltana 25.8 N-piirin kauden avaustilaisuuden alussa. Ohjelmajohtaja Markku Johansson sai alueitten puheenjohtajien kanssa tyytyväisenä todeta, että kaikki vuosikirjalaatikot saatiin illan aikana jakoon.  Sovitusti muutaman laatikon ottivat mukaansa lohkojen puheenjohtajat.

 

Vuosikirjojen jaon ohella kauden avaustilaisuuden tärkeimmästä annista vastasivat piirikuvernööri Pekka Sarvanto ja piirin kansainvälisten asioiden johtaja Veikko Teerioja.  Arvokasta näyttävyyttä arkiseen kokousiltaan toi se, kun viime kauden kuvernööripari Tuomo ja Kaija Holopainen jakoi kautensa huomionosoituksia.

 

Piirikuvernööri Pekka Sarvanto ja Näkövammaisten Keskusliiton entinen toiminnanjohtaja Arvo Karvinen muistelivat vuosikymmenien pituista yhteistyötään.Näkövammaisten Keskusliiton Iiris-keskuksen esitteli asiakaspalvelupäällikkö Riitta Hartikainen.  Muutamiin kysymyksiin vastasi Hartikaisen ohella Keskusliiton entinen toiminnanjohtaja, lion Arvo Karvinen.

 

Näkövammaisten Keskusliitto on N-piirille tärkeä yhteistyökumppani.  Leijonien tavoitteena on rakentaa Iiris-keskuksen sisäpihalle kuntoutuspiha ”näkövammaisten lasten hyvinvoinnin ja itsenäisen elämän edistämiseen”.  Hanke on lähtenyt liikkeelle Pakilan klubin aloitteesta.  Kustannusarvio on 40.000 €. N-piiri on koordinoinut alkuvuodesta 2010 lähtien sen rahoitusta ja toteutusta, silloisen kuvernöörin Esko Viinikaisen nimittäessä hanketta varten erityisen työryhmän (REHA) sattumoisin juuri Iiris-keskuksessa järjestetyssä piirihallituksen kokouksessa 25.2.2010.

 

Tähän mennessä jo 50 N-piirin klubia on osallistunut vähintään 100 € lahjoituksella hankkeeseen.  Arne Ritari –Säätiö on tehnyt 10.000 euron lahjoituspäätöksen.

 

Veikko Teerioja esitteli kuntoutuspiha-hankeen nykyvaihetta ja uutta varainhankinta-aktiviteettia Iiris-Gaalaa.  Edessä oikealla piirisihteeri Jorma Viljanen ohjaa tietokoneella Teeriojan esitystä näytölle.Piirihallituksessa hankkeen vastuuhenkilö on Veikko Teerioja, kuntoutuspihatyöryhmän puheenjohtaja.  Avaustilaisuudessa hän esitteli tämän syksyn uutta rahoitustempausta – Iiris-Gaalaa, joka järjestetään Iiriksen nimipäivänä 14.11.2011 Ritarihuoneella.  Juhlavaan gaalaan sopii vajaat 400 ”ensiksi ilmoittautunutta”.  Piirihallitus on jo käsitellyt asiaa.  Juhlan toteutus on käytännössä LC Helsinki/Kruunuhaan hoidossa, kutsujana gaala-illan nimipäiväsankari Iris Hjelm.  Jos suurkonsertteja ei lasketa mukaan, niin gaalasta tulee osanottajamäärältään N-piirissä suurin aktiviteetti tällä kaudella. – Lisätietoja aiheesta syyskuun alkupuolella.

 

Iiriksen nimipäivää vietetään hienossa gaalassa 14.11. Ritaritalolla.Avajaistilaisuuden loppuosan käytti piirikuvernööri Pekka Sarvanto esitellen piirin tämän kauden tavoitteita.  Erityisesti hän toi terveiset kansainväliseltä presidentiltä Wing-Kun Tamilta eli tuttavallisemmin ”Winkulta”. Kiinalainen Wing-Kun Tam (HongKong) haluaa painottaa leijonatoiminnassa ympäristöystävällisyyttä.  Hänen mielestään puut ovat maapallon keuhkot ja siksi hänen tavoitteenaan on, että leijonat istuttaisivat maailmanlaajuisesti miljoona puuta alkaneen kauden aikana.  Piirikuvernööri kertoi luvanneensa kansainväliselle presidentille, että suomalaiset leijonat tulevat varmasti hoitamaan oman osuutensa tästä ympäristöteosta.  - Piirin suunnitelma tullaan esittelemään lähiviikkojen aikana.

 

Antti Tuomikoski

Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin