Viestintävastaava


Toimittaja


Sosiaalinen media


Jäsenille-sivut


Kohti Kestävää Kehitystä

Näille sivulle on koottu ajankohtaisia, kestävää kehitystä käsitteleviä uutisia. Lisätietoja: Pertti Ratia.


Jatkoa seuraa....

Lionien velvollisuus on toteuttaa elämässään kestävää kehitystä

Kestävällä kehityksellä ei ole yksiselitteistä, lyhyttä määritelmää. Pääosin voidaan sillä tarkoittaa luontoon kohdistuvaa toimintaa, jossa luonnonolosuhteet eivät muutu merkittävästi nykyisestä. Se kaikki, mitä tämä edellyttää onkin sitten kestävää kehitystä kohti kamppailua.


Lue lisää


Uutispoimintoja 18.4.2018

Vantaalla kehitetty uusi termi, hiilikädenjälki, jolla kuvataan ilmastonmuutosta ehkäiseviä toimia. Vantaan Energian tavoitteena Suomen puhtain kaukolämpö.
Jäävätkö Tuomiopäivän Holvi ja Huippuvuoret nousevan merenpinnan alle. Ilmastonmuutoksen tapahtumat nopeita ja tulevat tapahtumat ehkä ennustettavissa pienen saarivaltion kokemusten perusteella. Lämpöasteita maaliskuussa ei ole tätä ennen ollut.
Ruotsi alkaa verottaa lentämistä. Lentoliikenne Suomessa ei maksa luontoon kohdistuvista haitoista veroa kuten muut liikennemuodot. Ruotsalaiset suhtautuvat uuteen veroon asiallisen ymmärtävästi.
Islanti yrittää palautua muinaisuuteen istuttamalla metsiä. Islannissa kasvoi jalopähkinöitä ja sassafrassipuita noin viisi miljoonaa vuotta sitten ja mäntyä noin miljoona vuotta sitten ja leppää noin 500 000 vuotta sitten. Paljon myöhemmin myös koivu- ja kuusilajeja.
Porvoossa kaatopaikan kaasulla lämmitetään 500 omakotitaloa 20- 30 vuotta. Tarvittu investointi pieni mutta sillä saatu energialisä on tosi vihreätä.


Lue lisää


Uutispoimintoja 23.3.2018

Onko arktis muuttunut lopullisesti? Tutkijat arvioivat ettei paluuta entiseen ole. Arktis muuttuu nyt nopeammin kuin koskaan ennen. Pohjois-Amerikassa kyliä huuhtoutuu mereen ja asukkaista tulee ilmastopakolaisia lähitulevaisuudessa.
Jakamistalous on tulevaisuutta, sekä yksityisesti että eri yritysmuotoina toteutettuna. Onko Amsterdam pisimmällä? Peerby-nimisen yrityksen kautta lainattavissa 4000 eri tuotenimikettä, joita me kaikki käytämme, mutta emme tarvitse omistaa.
Onko vanhasta turkista tehty uusittu turkis kaikkein ekologisin? Se täyttänee kaikki kestävän kehityksen kriteerit. Lisäksi se on täysin kotimaista ammattityötä. Eettinen turkis taas on luonnon eläimen turkis, joka on kuollut kolarissa.
Tuleeko antibiooteista uhka ihmiskunnalle? Muuttuko pelastaja liiallisen käytön vuoksi todelliseksi tuhoojaksi? Olisiko EU:n kiellettävä anbioottien liika- ja väärinkäyttö ja koko Eurooppa saatava Suomen linjalle?
Voivatko epifyytit tillandsiat vallata kotimme. Ne ovat yleisiä Väli- ja Etelä-Amerikan trooppisilla alueilla. Niitä ilmenee monia eri lajeja ja ne viihtyvät ilmassa eivätkä tarvitse multaa. Niille sopii merilevälannoite.


Lue lisää


Uutispoimintoja 18.2.2018

Vain kymmenen suurta jokea maailmassa kuljettaa meren muovista 90 %. Näistä 8 on Aasiassa ja kaksi Afrikassa. Amerikan manner ja Eurooppa ovat panostaneet jokivesien puhtauteen merien hyväksi.
Suomalainen kierrätysalan erikoisyritys pian maailman huipulla. Tracegrow Oy erottelee alkaaliparistojen hivenaineet, sinkin ja mangaanin lannoitetehtaiden raaka-aineeksi. Tätä ei tee mikään muu yritys maailmassa.
Onko ikiroudan alla maailman suurin energiaesiintymä. Roudan sulaessa paineen alla ollut metaani, palava jää, on päässyt valloilleen. On syntynyt räjähdyksen voimasta suuria kraatereita, joissa on nähty liekkejä räjähdyksen aikana.
Puupohjainen tuorekelmu, biotuote, tulee markkinoille tänä vuonna. Kuuden vuoden kehitystyö suoritettu suurella ammattitaitoisella talkooväellä ja pienellä budjetilla. Welmu-kelmu tulee korvaamaan muovin tuorepakkauksissa.
Kohta kasvatetaan gourmet-pihvi keittiön apupöydällä hygienisesti eikä luomupihatossa. Sienisolukko kasvaa parhaiten energiajuoman ja olutmäskin sekoituksessa. Eläinsolukon kasvatuksessa onnistuu vasta hyvin syöpä- ja maksasolukon tuotanto.


Lue lisää


Uutispoimintoja 29.1.2018

Puut kasvavat jopa 25 % paremmin kaupungissa kuin metsässä. Ne tykkäävät kaupungin lämmöstä, saasteista sekä liikenneruuhkista ja ihmisvilinästä ja lemmikkieläimistä. Haaste kaupunkilaisille istuttaa kerrostalojen pihat ja vapaat tilat metsän puille.
Loppuuko vesi Kapkaupungista huhtikuussa. Asukkaat eivät ole vielä huolestuneet koska vettä on aina saatu kraanasta. Nollapäivä uhkaa Etelä-Afrikkaa, vuosisadan pahin kuivuuskausi meneillään. Porakaivoja ja meriveden suolanpoistoa kehitetään.
Mikä on EU:n Energiaunioni; miten ja missä se toimii? Se on ympäristö- ja luontoasioiden eri puolilla tapahtuva tavoitteellisten operaatioiden ja yhteisten tavoitteiden sarja. Nämä kaikki nivoutuvat EU:n komissiossa, jossa kokonaiskoordinointi suoritetaan.
Petroskoilainen mekaanisen puutavaran jalostusyritys, sahalaitos, tähtää jätteettömään toimintaan. Puuta yritetään käyttää mahdollisimman säästäväisesti sillä raaka-ainepula vaikuttaa jo tuotantoon. Talonrakennushirsiä ja muuta puuta eri muodoissa viedään Kiinaan.
Brysselin vihreät ajorajoitukset ovat astuneet voimaan vuoden alusta. Berliinissä keksitään menetelmiä siirtää päätöksiä tulevaisuuteen. Lentokoneet kuitenkin saastuttavat molempia kaupunkeja ja jätevedet lasketaan käsittelemättä Atlantiin.


Lue lisää


Uutispoimintoja 17.1.2018

Suomen ensimmäinen sähkölautta, Elektra, on kuljettanut autoja jo kesästä lähtien hyvällä menestyksellä Paraisten ja Nauvon välillä. Latausaika riittää eikä apukoneita tarvita ellei sähkönjakelu ole poikki.
Suomen maailman parhaisiin luettava metsien hoito ja YK:n vaatimusten mukainen Suomen metsien kestävä käyttö ymmärrettiin EU-elimissä. Tähän kuuluu myös metsien hakkuiden ja kasvun harmooninen yhteensovittaminen, johon on heti ryhdyttävä.
Mädättäjäbakteereilla hiilineutraali, päästötön ja uusiutuva sähkön ja lämmöntuotanto. 300 nautaleläintä tuottaa 6 miljoonaa litraa lietettä vuodessa. Laitteisto käsittää 2 kuljetuskonttia ja tuottaa oman energiatarpeen ja hieman ylikin.
Lentoliikenteen kasvu on monia kansainvälisiä ja kansallisia päätöksiä vastaan. Eräs viimeisimpiä on Pariisin ilmastosopimus. Onko turhakin lentäminen niin välttämätöntä etteivät ympäristöalan järjestötkään ole halunneet sitä hillitä?
Saadaanko pian puhdasta energiaa pienellä ydinvoimalalla. Sähköä voidaan tuottaa ilman hiilipäästöjä ydin-, tuuli-, vesi- ja aurinkovoimalla. Pieni ydinvoimala pystytään rakentamaan tehtaassa ja kuljettamaan sekä asentamaan käyttöpaikalle.


Lue lisää


Uutispoimintoja 21.12.2017

Onko saatu jo jotain aikaan ilmastonmuutoksen torjunnassa? Otsoniaukko on pienetynyt ja happosateet vähentyneet. Yhteiset kansainväliset päätökset on viety toteutukseen ja hyvät tulokset näkyvät.
Terästeollisuus tuottaa n 6,5 % maailman hiilidioksidista. Suomessa on meneillään Hybrid-tutkimushanke, jonka tavoitteena on täydellinen terästuotannon hiilijalanjäljen poistaminen. Raudaksi pelkistäminen tehdään vedyllä, ei enää hiilellä.
Suomalainen maidontuotanto rasittaa vähiten puhtaan veden varastoja. Niukkuusvaikutus, vesijalanjälki on Suomessa kansaivälisesti mitatuista valtioista pienin.
Puuhun perustuvilla kangasmateriaaleilla mahtavat mahdollisuudet lähitulevaisuudessa. Näillä pystytään korvaamaan puuvilla ja polyesteri. Materiaalia on tähän tarkoitukseen lähes rajattomasti. EU:lle tulossa uusi muovistrategia.
HoHo on maailman korkein hiilinielu. Maailman korkein puukerrostalo on nousemassa Wieniin. Korkeus on 84 m ja kerroksia 24. Rakenteessa on puuta 75 %, loput terästä, betonia ja monia muita materiaaleja.


Lue lisää


Uutispoimintoja 19.11.2017

Suomalainen pieni muotitalo esitteli maailman ensimmäisen sarjatuotettavan kierrätysvaatemalliston. Tämän MEM-malliston on suunnitellut Remaken ompelijamestari Paula Malleus.
Suuri ilmastokokous Bonnissa on jatkoa pitkälle kokoussarjalle, joka alkoi v. 1985 kansainvälisellä yleiskokouksella Wienissä. Vastuulliset valtiot ovat yrittäneet löytää menetelmiä havainnoida pahimmat epäkohdat ja kehittää niihin toimivat ratkaisut.
Tuomaskuonasta lämpöä varaava paloturvallinen hormisto omakotitaloon. Suomalainen keksintö perustuu 90 % kierrätettyyn terästuotannon sivutuotteeseen. Aiemmin käytetty konvertterikalkin nimellä apulantana.
Ei maailmasta ruoka lopu jos Luken tutkijoiden kokeilu onnistuu. Seuraavaksi sahanpurua pöytään ja yltäkylläinen elämämme jatkuu. Nyt testataan prosessia, jolla puun sokerit muutetaan proteiiniksi ja sitten kalanrehuksi. Sen jälkeen onkin jo gourmet-pöytä lähellä.
Koivupohjainen liukosellu on uusi tuote puunjalostuksessa tekstiiliteollisuuden raaka-aineeksi. Uimaharjussa siirrytään myös havukuitupuun käyttöön uusien prosessien myötä.


Lue lisää


Uutispoimintoja 1.11.2017

Muovia on valmistettu yli 1000 kg jokaista maapallon asukasta kohti. Muovituotteet ovat yleensä kertakäyttöisiä, mutta muovi aineena on lähes ikuista. Tuotanto on aloitettu 50-luvulla ja tahti vain kiihtyy.
Tuleeko Siperiasta rehevä savanni? Mammuttiaron palauttamiseen Venäjälle tarvittaisiin 300 miljoonaa suurta kasvissyöjää, hevosia, biisoneja ja jakkihärkiä. Venäjällä on valtaosa maailman ikiroudan hiilestä ja eniten käyttämätöntä maata.
Sähkön tuotannon ja kulutuksen tasapainottaminen eräs alan suurimpia haasteita tulevaisuudessa. Kuluttaja on monasti päättäjän asemassa. Miten sähköyhtiö pystyy ohjaamaan kuluttajaa optimaaliseen kulutukseen?
Kiertotaloudessa herätetään henkiin autoja, osiin ja materiaaleihin pilkkomalla. Biohajoavat tuotteet taas viedään lannoitteeksi viherrakentamiseen, vaate- ja huonekalukauppa pyrkii pelastamaan pois heitettyjä tuotteita.
Vantaan Energia lähtee vähäpäästöiselle 2020-luvulle uudella Martinlaakson biovoimalalla. Polttoaineina puuhake, sahanpuru, kierrätyspuu, puuteollisuuden hukkapuu ja pieni määrä turvetta estämään kattilan ruostumista.


Lue lisää


Uutispoimintoja 8.10.2017

Kangasalle kierrätyspuisto, Porvooseen kierrätyskaappi, molemmat alansa ensimmäisiä ja tosi tarpeellisia. Kansalaisen lausunto: Molempia on jo odotettukin.
Elinkeinoelämä ja monet kunnat sekä yksityiset kodit ja kesämökit lähteneet aktiivisesti rakentamaan aurinkovoimaloita. Tämä puhtaan energian muoto on saanut tosi lentävän lähdön Suomessa.
Suomi pärjäisi loppuvuoden pelkällä bioenergialla, mutta muu Eurooppa ei. Kokonaisuutena uusiutuvan energian osuus Suomessa 39 %, EU:ssa 18 %. Bioenergian määrä Suomessa 33 %. Suomen bioenergiapäivä 1.9 -17, Euroopan bioenergiapäivä vasta 21.11-17.
Norppa meni vipuun ja hyväksyi ihmisen tekemän pintaturvepesän. Vähälumiset talvet vieneet norpalta lumipesän tekomahdollisuuden, ilman eivät kuutit selviä.
Milloin kannattaa auto vaihtaa, vai kannattaako? Vai pitääkö se ajaa loppuun vai nauttia valtion antama romutuspalkkio, tapporaha, kiitoksena uuden alle 110 g päästelevän menopelin ostosta. Katsantokantoja on ekonomisuus, ekologisuus, turvallisuus, humaanisuus ja monia muita.


Lue lisää


Uutispoimintoja 23.9.2017

Kohti Kestävää Kehitystä ei päästä ilman kemianteollisuutta. Suomessa ala oli pitkään suurin vientitoimiala, mutta metsäteollisuus meni vasta hiljattain ohi.
Ennennäkemätön kukkaloisto Chilen autiomaassa, 1000 eri kasvilajia. Seitsemän vuoden sateet tulivat yhdessä yössä. Onko tämä ilmastonmuutoksen positiivista vaikutusta?
Satu Hallinen käänsi romukauppatapoihin uuden lehden. Romua voi viedä pienissäkin erissä ”kauppa-autolle” ja maksun saa heti käteen. Myös ” kylmä” vastaanottoasema ottaa romut vastaan ja rahat kilahtavat tilille pankkiin
Mökkipalstakylä yksityisin voimin Vantaalle. Tällaista järkevää toimintaa pitäisi yhteiskunnankin edistää. On todella kestävän kehityksen mukaista elämää lähellä kaupunkia.
Lennokkimarkkinat hurjassa kasvussa ympäri maailmaa. Suomessa käyttö muuttunut huvikäytöstä pääosin ammattimaiseen hyötykäyttöön. Kehityksen nopeus on yllättänyt alan ja asiakkaat.


Lue lisää


Uutispoimintoja 30.8.2017

Etelä-Eurooppa kuivuuden kourissa. Lämpöennätyksiä, mm. Espanjassa 47 astetta ylitetty. Sateita saatu poikkeuksellisen vähän. Viljan, vihannesten ja viinin sadoista suuria menetyksiä.
Saako turisti kohta turpiinsa? Paikallisten asukkaiden ja etelänmatkailijoiden välillä kitkaa. Suositaanko turisteja paikallisten kustannuksella? Väkevät kuljetusjärjestelmät ja uudet majoitusrakenteet ylittävät kanta-asukkaiden sietokyvyn.
Vuoristojen jäätiköt sulavat ja vetäytyvät. Kehitys samanlaista ympäri maailmaa. 1600 vuoden jääkertymä sulanut Perussa. Jos jäähyllyt romahtavat, merivesi voi nousta 3 metriä. Jos Grönlannin jäätiköt sulavat merivesi nousee 7 m, jos maapallon kaikki jäätiköt sulavat merivesi nousee 80 metriä.
Uusi laivatyyppi, roottoripurjelaiva, jonka purjeet eivät pullistele, niitä ei tarvitse nostaa eikä reivata, mutta vievät laivaa eteenpäin tuulen suunnasta riippumatta. Suomalaiset tässä kehitys- ja kokeilutoiminnassa maailman huipulla.
Tankataanko sähköauto tulevaisuudessa nestepistoolilla yhtä nopeasti huoltoasemalla kuten polttomoottoriautot nyt? Suunnitteilla akku, jonka nesteet vaihtokelpoisia.


Lue lisää


Uutispoimintoja 6.8.2017

Suuri kädenvääntö alkanut Suomen metsien kasvukyvystä ja hiilidioksidin sidontakyvystä EU:n ilmastotavoitteissa. Suomen puuntuotannon kasvu ja metsien hiilinielun toimintakyky ei ole saanut EU:ssa vielä riittävää ymmärrystä.
Helsinkiin saadaan Euroopan ilmastotutkimuksen Actrisin päämaja sekä kasvihuonekaasujen seurantajärjestelmän Icosin päämaja. Tutkimustuloksien tuottaminen ja julkaiseminen aloitetaan v. 2021.
Itämeren saastuminen jatkuu lähes entistä vauhtia. EU ja ympäristövaltiot ovat osoittautuneet tehottomiksi Puolan välinpitämättömyydelle ympäristöasioissa. Myös monet muutkaan valtiot eivät pidä jätevesilaitoksiaan toimintakykyisinä.
Suuri jäävuori irronnut ja kelluu kohti pohjoista. Antarktiksen jääpeite pienenee. Hinaaminen juomavedeksi Arabian niemimaalle suunnitteilla.
Yrttien vertikaalisesta monikerrosviljelystä ja led-valaisusta hyviä tuloksia. Robben Pikku Puutarha edelläkävijänä valloittaa maailmaa, Fujitsu tulossa antamaan lisävauhtia.


Lue lisää


Uutispoimintoja 22.6.2017

”Päin helvettiä mennään”, ennustavat futurologit sekä faktojen pohjalta että humanitäärisin perustein. Maapallon elonkehän romahdus on verrattavissa asteroidin syöksyyn maapallon pintaan.
Kiinteistöjen aurinkosähkön varastointiin yllättävä ratkaisu tosi läheltä, käytetyt sähköautojen akut sopivat tähän jopa
Suomi maailman kiertotalouden semifinaalin voittaja. Hollannin kiertotalouden tiekartta valmistui viikon Suomen jälkeen. Finaali on vielä juoksua vaille, mukana kärjessä myös Ruotsi ja Luxemburg.
Suomi on näköalapaikalla, 2 vuotta Arktisen Neuvoston puheenjohtajamaana. Poliittinen tilanne alueella on monimutkainen. Monet valtiot haluaisivat vain hyötyä arktisen alueen luonnonrikkauksista.
Hiilijalanjäljen lyhentäminen maksaa, se on vietävä hintoihin. Kuluttajalla ei ole oikeutta hyötyä luonnon tuhoamisen kustannuksella.


Lue lisää


Uutispoimintoja 27.5.2017

Maailmassa ei ole kaikille ruokaturvaa. Nälkää kärsii tällä hetkellä vajaa 2 mrd. ihmistä ja tilanne pahenee monilta osin. Väestönkasvu ja ruokatottumukset saattavat tehdä yllätyksiä, jotka yleensä ovat huonoja.
Uudet energiamuodot toimineet huippujen tasaajina, nyt tähän rooliin tulevat fossiilista polttoainetta käyttävät voimalat. Wärtsilä on on ostanut energiavarastointiyrityksen, jolla aurinko- ja tuulienergiaa pystytään varastoimaan.
Sokeriruoko muovilelujen raaka-aineena. Plasto aloittanut ympäristöystävällisen muovin valmistuksen öljypohjaisen materiaalin jälkeen.
Puuvilla korvataan paljon vahvemmalla puukuidulla. Aalto-yliopiston kehitysohjelmassa täysin vihreä, suljettu kierrätysprosessi. Seuraavana pilottitehtaan rakentaminen.
Uusi voimalatyyppi, JOJO –tuulivoimala aivan kehityksensä alussa. Käyttää voimanlähteenä korkealla voimakasta ja tasaisesti puhaltavaa tuulta, ja on kevytrakenteinen ja helppokäyttöinen.


Lue lisää


Uutispoimintoja 27.4.2017

Onko tiede jo löytänyt muovimadon. Hajottaako mehiläisvahalla elävä vahakoisan toukka myös polyeteenin?
Pajuhiilellä maailman nälkää torjumaan. Pajubiohiiltä tuotetaan nykyisin pyrolyysimenetelmällä, se toteuttiin ennen kytöviljelynä Suomessa n. 1000 vuoden ajan.
Joensuusta johdetaan Euroopan metsäasioita. Efi perustaa näkemyksensä luonnontieteellisiin faktoihin.
Kestävän kehityksen toteuttaminen vaatii monen uuden kaivoksen avaamisen. Suureen akkutuotantoon tarvittavat litium ja koboltti ovat loppumassa. Suomen litium on vakaa metalli ja siten käyttökelpoista.
Kauhavalla kudotaan läpi Euroopan kierrätetystä Eko-ontelokuteesta mattoja ja kudetta myydään virkkaajille myös ulkomaille.


Lue lisää


Uutispoimintoja 15.4.2017

Nesteen uusiutuvan biodieselin keksintö osoittautui miljardien arvoiseksi. Tämän NEXBTL-tuotteen valmistajana yhtiö on nyt maailman suurin.
Arktinen alue lämpenee monin paikoin kaksi kertaa nopeammin kuin etelässä. Suomessa luonto muuttunut paljon enemmän kuin huomataan. Lajit muuttavat, niin eläimet kuin kasvitkin, ikirouta katoaa lapista.
Suomessa menossa monipuolisia puunjalostusteollisuuden mittavia hankkeita. Rahoittajina myös ulkomaita. Tuotteina sellua, sahatavaraa, puurakennnusmateriaaleja, biopolttoaineita, lämpöä, biohiilipellettiä, bioetanolia ym.
Ilmastonmuutosta mitataan monilla eri menetelmillä ja laitteilla niin maasta, vedestä, ilmasta kuin kasvustostakin. Hyytiälän mittausasema Juupajoella on tunnettu myös ulkomailla.
Lentotuhkasta valmistettu luomulannoite myytiin jo ennen valmistuksen aloittamista. Ecolan sai uudelle tuotteelleen lentävän lähdön.


Lue lisää


Uutispoimintoja 27.3.2017

YK:n määrittelemät Kestävän Kehityksen 17 tavoitetta, Agenda 2030 maailman virallisin tämän alan kehitysohjelma. Tavoitealueet jakautuvat vielä alaohjelmiin.
Kerskakulutuksen aika on ohi, tarvitsemme kohta neljän maapallon verran luonnonvaroja, mahdoton yhtälö, kiertotalous voi pelastaa EU:n Ecodesign-direktiivin avulla.
Hävetkäämme, me kaikki viisaat ihmiset, valaan vatsasta löytyi yli 30 muovipussia. Muovi tukki suoliston, pakkoteurastus.
Suomalaisyritys taltuttaa etelän aaltojen voiman sähköenergiaksi ensimmäisenä maailmassa, kiinnostusta monissa maanosissa.
Valmismatkat vähenevät merkittävästi ei järjen vaan turvattomuuden vuoksi, rangaistus luonnon tuhoamisesta ehkä siirtyy, ehkä ei.


Lue lisää


Uutispoimintoja 19.3.2017

Sähköä varastoidaan Pohjoismaiden suurimpiin akkuihin, sähkön kulutus ja tuotanto eriaikaista, joten varaukselle tarvetta.
Ilmastonmuutos vaikuttaa merkittävästi kansainväliseen sijoitustoimintaankin, ilmastomuutosriskit kiinnostavat sijoittajia
Rolls Royce käynnistää älylaivatutkimuksen ja monta sataa työpaikkaa Turussa.
Ihminen tuottanut sivutuotteena yli 200 uutta mineraalia, ennen tuntematonta kivennäistä.
Pohjoismaiden ensimmäinen sähköinen kuorma-auto aloittanut tavarajakelun Tampereella.


Lue lisää


Uutispoimintoja 19.2.2017

Intialainen laitos tehnyt todellisen keksinnön hiilidioksidin talteenotossa ja hyödyntämisessä. Leivinpulverin salainen resepti löytyi hiiliprosessissa.
Kuluttajan tuottamalle muoviroskalle alkaa olla jo kysyntää, onkohan tuotanto riittävällä pohjalla.
Puurakentamisen uusi tunnussana, CLT, tuo alalle uudet mullistavat mahdollisuudet.
Mika Anttosen energia-alan tulevaisuuden jykevät teesit eivät lupaa alalle auvoista lähitulevaisuutta.
Pääomakustannukset pois autoilusta, uusi trendi toteutetaan vertaislainauksella käyttöön saaduilla yksityisten omistamilla autoilla.


Lue lisää


Uutispoimintoja 13.2.2017

Maanpäällistä helvettiä ennustetaan jos USA:n ja Kiinan hopeajodidi-sadetanssi ja mikroaaltopommitus muuttavat sääolot pahemmiksi kuin koskaan ihmisen aikana.
Uutta tarkastelukulmaa ilmastokeskusteluun, onko peli jo menetetty?
YK vaatii matkailulta kestävän kehityksen toteutumista, liikenteen päästöt
Epätasaisella tiellä jousitusenergia talteen, bussi ilman kuskia ja vettä tankkiin, tämä on tulevaisuuden liikenteen arkipäivää
Käytetylle vaatteelle uusi hyvä elämä, meillä tekstiilikaupat ottavat vastaan, Saksassa kehitetty kansainvälisesti toimiva nettikirppis, Netflea, toimiin myös Suomessa.


Lue lisää


Uutispoimintoja 17.1.2017

Tuleeko valkuaisvallankumous, metanotrofi-bakteerit hapettavat ilmakehän kaasuista ravinteita, ihmisille ja eläimille.
Avomaatuotanto on hyötynyt vielä ilmastonmuutoksesta, toisaalla on jouduttu lähtemään kotiseuduilta ilmastopakolaisiksi.
Auringon lämpö pakastaa Yrjö Wigren Oy:n lihanjalostamon lihat Tampereella oman voimalan energialla. Energia-asiat merkittävä osa yhtiön brändiä ja markkinointia.
Ekologisilla pakkausmateriaaleilla voimistuvaa kysyntää maailmalla. Suomalaiset kehityksen kärjessä uudentyyppisellä monikerroskoneella.
Jo on aikoihin eletty: Pariisissa ylpeillään hävikkiruokaravintoloilla. Markkinointi somessa vetää parhaiten.


Lue lisää


Uutispoimintoja 28.12.2016

Lämpimin vuosi 115000 vuoteen. Kahvifarmarit vaikeuksissa Costa Ricassa.
Lentokoneen rakenteissa biomimetiikkaa toteutetaan 3D tulostusmenetelmillä.
Suomen metsissä titaanien taistelu: kuusi valtaa merkittävästi metsän männyltä 25 vuodessa.
HSY kehittää sopivaa menetelmää fosforin kierrätykseen Suomessa.
Vapo lähtee maailmalle teknillisillä hiilillä, kimrööki mukana.
Rojujen kierrätys kehittää aivan uudet markkinat lähes kaikelle käytetylle tavaralle jo kansainvälinen miljoonabisnes.


Lue lisää


Uutispoimintoja 2.12.2016

Lionien aurinkokeitinprojekti pääsemässä käytännön toimiin Keniassa.
Suomen energia- ja ilmastostrategia nostaa uusiutuvia ja biopolttoaineita ja yhdistettyä sähkön ja lämmön tuotantoa. EU-raportin painotukset hieman eri perusteilla.
Pieni ilouutinen luonnosta: kasvit ovat imeneet hiilidioksidia kaksinkertaisesti.
Luonnonystävän bemari, BMW i13, sarjahybridi, sähköauto pienellä apumoottorilla.


Lue lisää


Uutispoimintoja 12.11.2016

Venäläinen Yandexin konesali lämmittää Mäntsälän asuntoja.
Sisäilmaa puhdistetaan luonnonmukaisesti Naturventionin älyviherseinällä.
Suomella mahdollisuus kehittyä kiertotalouden esimerkiksi ja mallimaaksi lähivuosina.
Kasvaako tulevaisuuden pihvi laboratorion kantasoluparilassa, eikä enää eläimen kylkipaistissa?
Kalankasvattamo syö Itämeren fosforia 75 000 kg ja typpeä 377000 kg vuodessa.


Lue lisää


Uutispoimintoja 24.10.2016

Terveellistä silmusalaattia ilman aurinkoa ja multaa.
Puukaasutinautolla 100 km tunnissa 36 kilolla pilkkeitä, tuleeko häkäpönttö takaisin?
Lapuan Peruna parantaa solunesteiden hyödyntämistä ja samalla biotaloutta
Saadaanko ydinvoima pidettyä tilapäisenä, syrjäyttääkö biometanointi sen?
Aurinko- ja tuulivoimalan omistajaksi vaivattomasti pelkällä osuusmaksulla.


Lue lisää


Uutispoimintoja 9.10.2016

Encore , jäteyhtiö, joka maksaa jätepaperista ja pahvista käyvän hinnan.
EU, ilmastojohtajana itseään pitävä, ehti vielä mukaan ratifionti-kilpailuu
Kat-Metal ”louhii” jalometalleja romuautojen katalysaattoreista.
Suomeen mahtuu vielä paljon pieniä energian tuottajia.


Lue lisää


Uutispoimintoja 25.9.2016

Vuoliainen ja Alppisalvos opettavat suomalaisille hirsitalon veistoa.
LNG, Liquified Natural Gas, nesteytetty maakaasu tulee meri-ja raskaisiin maakuljetuksiin.
New Yorkin katoilla viljellään suomalaisella kasvihuonetekniikalla.
Airbnb – majoitusta kotihotellissa, kestävällä pohjalla.
Uusi ystävällinen maalipurkki pian kaupoissa.


Lue lisää


Uutispoimintoja 7.9.2016

Sähködopingia ei hyväksytä huippupyöräilyssä, mutta käyttökelpoista kotioloissa.
Obama ja Xi Jinping lupaavat pelastaa planeettamme Pariisin sopimuksen mukaisesti.
Kesäkuu oli maailmanhistorian lämpimin, vieläkö lämpenee?
Turkiseläinten lannasta kansainvälinen vientituote.
Vaasassa TransAlgae-hankkeella puhdistetaan jätevettä leväkasvuston avulla.


Lue lisää


Uutispoimintoja 11.8.2016

Kesän kuumuus voi olla hengenvaarallista jopa terveelle ihmiselle, märkälämpötila, tärkeä, uusi tunnusluku.

Lumppu muuttuu kullaksi Intiassa. Kierrätysvaatteella pyöritetään miljardibisnestä.

Kaikista autoista tehdään sähköautoja sanoo Mercedes Benz.Auton
sähköjärjestelmä muutetaan 12 voltista 48 -volttiseksi.

Maailman ylikulutuspäivä oli 8.8 2016 , vuonna 2015 se oli 13.8. Kehitystä on ollut, mutta väärään suuntaan.

Muoville on löytymässä monipuolista käyttöä. Kiertotalouden tiekartta vie muoviroskan mennessään.

Kaupan katolla Suomen suurin kiinteistökohtainen aurinkovoimala.
Mökkikäytössä taas aurinkosähköä ilman liittymismaksuja ja omin sähköasennuksin.


Lue lisää


Uutispoimintoja 8.7.2016

Puurakentamiselle on
tilaa niin Suomessa kuin ulkomaillakin.Jätemäärä vain 20%
alkuperäisestä, kutistaminen paikan päällä.Jakamistalous kehittyy voimakkaasti, pelisäännöt puuttuvat.Suurvalta tuli Suomen naapuriin. Norjassa 100-kertainen sähköautomäärä
meihin verrattuna.Hävikkimestarin avulla ravintolan ruokahävikkiä vastaan.


Lue lisää


Uutispoimintoja 9.6.2016

Kauhavalla poltettiin tuoretta puuta vahingossa, hyvillä palamistuloksilla.

Vihreät bondit osoittavat sijoittajien suurta kiinnostusta ilmasto- ja ympäristöhankkeisiin.

Evoluutio valjastettu ihmisen käyttöön luonnon kädenjälkiä parantamalla.

Vantaalla kivihiili vaihtuu  kotitalousjätteeksi, uusi jätevoimala tuottaa sekä sähköä että kaukolämpöä.

Perheautojen yhteiskäyttöä toteutetaan koko maassa.

Maan uumenissa on lämpöä lähellä, miten saadaan lämpö ylös, Espoossa porataan 7 km:n reikiä.


Lue lisää


Uutispoimintoja 20.5.2016

Kiinalainen Kaidi on testannut Kemiin tulevaa plasmakaasutusta jo kolme vuotta

Ansiolentoon 4 kg painoisella helikopterilla

Suomessa energiakulutus on laskenut jo viisi vuotta

Tehdastekoisesti biologisia klapeja, sahanpurutusta

Tampereella Hotelli Ilveksen jäähdytysvesi otetaan sellaisenaan suoraan luonnosta


Lue lisää


Uutispoimintoja 8.5.2016

Freeganismilla ruokahävikkiä vastaan.

ST1 luopuu bensiinistä, mutta ei aivan pian.

Kierrätettyjä polkupyöriä ja huonekaluja joko tuunattavaksi tai suoraan käyttöön.

Aurinkovoimalla yli Tyynen valtameren.


Lue lisää


Uutispoimintoja 23.4.2016

Suomalainen Azipod päihittää Rolls Roycen? 

Maalämpökaivosta kesällä ” maakylmyyttä ”, talvella lämpöä.

EU on keksinyt 20 korvaamatonta, kriittistä raakamateriaalia. 

Nuclear for Climate-yhdistys, ydinvoimalla hiilidioksiidipäästöjä vastaan. 

Vanhoille rakennustarvikkeille on kovat markkinat..


Lue lisää


Uutispoimintoja 30.3.2016

Suomeen maailman ensimmäinen sahanpurua käyttävä etanolitehdas

Metsäpirtin Multa, viemärilietteestä  jalostamalla puutarhamultaa ja nurmikkomultaa

Suomen suurin bio- ja kiertotalouden  keskittymä  Eco3, nousemassa Nokialle

Siikaa kasvatetaan kasvihuoneen alla, myös salaattia ja sähköä  samasta laitoksesta

El Niñon ja La Niña vaihtelut aiheutuvat pasaatituulista


Lue lisää


Uutispoimintoja 21.3.2016

Tosi lähiruokaa kaupungissa - citykani pataan kerrostalon pihalta
Ihminen saanut jääkauden siirtymään, todennäköisesti jo toistamiseen
Nollakuituongelmaa pyritään ratkaisemaan Näsijärvellä
Talokohtainen  levätoiminen bioreaktori kokeilukäytössä Hampurissa
Metsäluonnon monimuotoisuus ja lisähakkuut mahdollisia samanaikaisesti


Lue lisää


Uutispoimintoja 26.2.2016

Kotisirkkasorbettia ja jauhomatomousseeta, kulinaristin huomisen menu.
Kevytmursketta liukkauden estoon.
Kuluttajalle ilmastodieetti Suomen Ympäristökeskukselta.
Automaattisatamat ovat kestävää tulevaisuutta.
Poimintoja Pariisin ilmastokokouksen tuloksista.
Pariisin ilmastokokouksen hallinnoinnin jatkotoimenpiteitä
Pariisin ilmastopäätösten vaikutuksia Suomelle.


Lue lisää


Uutispoimintoja 16.2.2016

Fillaritaksi aloittaa Porvoossa keväällä

Suomi on vielä hyötynyt ilmastonmuutoksesta, mutta kuinka kauan

Saadaanko keinotekoisella fotosynteesillä energiaa

Perunat kaupasta puusta valmistetussa pussissa

Taajuusmuuttaja on sähkömoottorin ekologinen lisälaite

Rudus torjuu vieraslajeja kaivinkoneella


Lue lisää


Uutispoimintoja 17.1.2016

ERENE  kehittää Euroopan maiden energiayhteistyötä
Syanobakteerit tuottavat biopolttoainetta tulevaisuudessa
Kiertotaloudella 2,5 mrd euron arvonlisä kansantalouteen
Suomi Euroopan kärjessä energiamurroksessa
Roskapoliisipäällikkö aloitti työnsä Vantaalla


Lue lisää


Uutispoimintoja 30.12.2015

Puusta vaatteita ja makkarankuoria
Fuusioreaktorin koekäyttö onnistui
Muovin kierrätys aloitetaan Suomessa
Asvalteeni lämpö- ja sähkövoimalan polttoaineeksi Porvoossa
Metsä vähentää ilmaston CO2 –päästöjä


Lue lisää


Uutispoimintoja 14.12.2015

Pelastaako Pariisin sopimuksen toteuttaminen ihmiskunnan?

EU painostaa TTIP-neuvotteluissa USA:n taipumista kestävän kehityksen kannalle

Mitä eroa on pörssisähköllä ja aikasähköllä?

Vanhat vaatteet toistaiseksi polttoon, ei kaatopaikoille

Hamppu, uusi ja monipuolinen biotalouskasvi


Lue lisää


Uutispoimintoja 29.11.2015

PDG Heikki Saarinen ryhtyy toteuttamaan Lionien mittavaa aurinkokeittimien tuotantoprosessia

Sähkön varastointia luonnollisella tavalla

Vetyä auton tankkiin , pakoputkesta lentää vettä

Miten lentokone laskeutuu vihreästi

Kiinassa huono ilmanlaatu aiheuttaa sairauksia


Lue lisää


Uutispoimintoja 9.11.2015

Sianrasva dieseliksi

Jopa miljardi ihmistä muuttaa pian maasta toiseen

Biokaasun tankkauslupaa odotetaan Vaasan Stormossenille

Sköldvikiin suunnitellaan bio-ja kiertotalouspuistoa

Suomella 4 miljardin euron säästömahdollisuus energian käytössä


Lue lisää


Uutispoimintoja 29.10.2015

Suuri ilmastokokous Pariisissa

Makea vesi vähenee

Biokaasua maatilalta

Teuvalta lämpöpuuta Kiinaan


Lue lisää


Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin