Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LIONS N-PIIRI

Itäinen Helsinki, Vantaa ja Itä-Uusimaa

Maila Hongisto, aluepuheenjohtaja

1.  Miten ja koska sinusta tuli leijona?

 Vernissan jäsen kutsui tutustumaan Lions-toimintaan vuoden 2002 kesällä. Meitä tuli tyrkylle kaikkiaan kolme, joista yhden jo tunsin muista harrastuksista. Jäseneksi pääseminen tapahtui pitkän kaavan mukaan. Hakemus jätettiin elokuussa ja jäseneksi meidät otettiin vasta marraskuulla. Se tuntui turhauttavalta ja ensimmäisenä kautena oli muutoinkin ulkopuolinen olo. Lähes koko toiminta oli liiton Vantaan vuosikokouksen valmistelua. Päätimme ystäväni kanssa, että katsotaan kausi loppuun. Tuulet kääntyivät, jäsenyyskokemus parani huomattavasti ja ansaitsin paikkani klubissa.

 

2. Miksi olet edelleen mukana?

Mukana olen, koska olemme voineet yhdessä tehdä klubista oman näköisemme. Olen oppinut uusia asioita, saanut ystäviä ja maailmakin on avartunut. Palveluaktiviteetit ja suora kontakti yleisöön varsinkin lapsiin, on ollut antoisaa.

 

3. Mikä kokemus leijonissa on ollut tähän mennessä paras, ikimuistoinen?

Hienoja kokemuksia on runsaasti, mutta yksi niistä oli päästä opettamaan maahanmuuttajanaisille oman talouden hallintaa, selvittämään vaikkapa kassakuitin saloja, palkkalaskelman termejä tai laina-asioita ja verotusta.  ”Ainahan on maksettava, eikös juu, mitä tässä maailmassa velkaantuu” lauloi Lions-ystävämme. Laitoimme itsemme likoon ja valmistelimme tunnit huolella loppukevennyksineen. Olimme osa laajempaa projektia, jossa tähdättiin naisten pääsemiseen työelämään tai ammatilliseen koulutukseen. ”Mina en haluan työtön rahaa. Mina haluan itse työ rahaa.” Kahteen lauseeseen kiteytyi niin osallistujien kuin järjestäjienkin tavoite.

 

4. Tuleeko mieleen joku kommellus?

Kommelluksia on toki ollut, mutta ne ovat olleet kai niin pieniä, että ovat unohtuneet.

 

 

5.  Jos sinulla olisi taikasauva, mitä tekisit sillä lionstoiminnassa?

Taikoisin suomalaisille tietoa Lions-toiminnasta ja kertoisin että avustukset menevät 100 prosenttisesti perille.  Lisäksi ottaisin käyttöön Lions-sanaston suomenkielisiä vastineita. Presidentti voisi olla ihan vain puheenjohtaja.  Taikoisin myös nuoria liittymään klubeihin ja ottamaan valtaa ja vastuuta niissä.

 

6.  Millaisia tavoitteita sinulla on vrkaasi liittyen?

Tavoitteet on asetettu saavutettavaksi.  Yhteistyö piirissä. Omatunto kolkuttaa, sillä paljon aktiivisempi olisin voinut olla, mutta aina ehtii tsempata.

 

 

7.  Kerro jotain sellaista itsestäsi, mitä muut tuskin sinusta tietävät?

Olen tavis, joten mitään ihmeellistä ei tule mieleen. No nuorena harrastin lavatansseja parhaimmillaan kolmesti viikossa, mutta niin taisi tehdä moni muukin ikäluokastani. Kun kesäisin alkoi soitto kuulua silloiselta Tikkurilan Pavilta, niin sinne. Lattioita on laahattu ja kengänpohjia kulutettu.

 

8.  Miten sinua voi ilahduttaa?

Pohjalainen huumori ja murre ovat aika erikoista kuultavaa. Seinäjoella kesäkuussa varmaan kuullaan ”pröystäilyä.”

 

9.  Miten sinut saa harmistumaan?

Nykypäivän tahallinen väärinymmärtäminen ja vihapuhe. 

 

 

10.  Mikä tekee sinut onnelliseksi?

Lähipiiri, suku ja ystävät.

 

 

11.  Mitä odotat eniten tältä toimintakaudelta?

Hyvälle yhteistyölle jatkuvuutta. N-piiri on monessa asiassa kehityksen kärjessä. Sitä on hyvä jatkaa ja pitää lippua korkealla.

 

Viestintävastaava


Toimittaja


Sosiaalinen media


Seuraa meitä
Facebook