Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LIONS N-PIIRI

Itäinen Helsinki, Vantaa ja Itä-Uusimaa

Onnistunut leiri jää mieliin

Nuoret pääsivät purjehtimaan purjevene Östersjernalla.

N-piirin nuorisovaihtoleiri järjestettiin Mäntsälän Saaressa 27.7. - 4.8. Osallistujia leirillä oli 29 ja he edustivat yhdeksäätoista eri kansallisuutta.

 

-Leirin aikana teimme kolme päiväretkeä. Ensin matkasimme Loviisaan, jossa purjehdimme purjevene Österstjernanilla Svartholman linnoitukselle IPDG Heikki Tuomalan ja Anne Sokka-Tuomalan kanssa. Purjehduksen jälkeen jatkoimme matkaa bussilla Porvooseen, jossa saatiin vapaasti kulkea Vanhassa Porvoossa. Leiriläisten suosioon nousi Brunbergin tehtaanmyymälän herkut, paljastaa leirillä mukana ollut leojen varapresidentti Joel Stockmakare.


-Toisella päiväretkellämme kävimme Lahdessa. Vierailtuamme hiihtomuseossa suuntasimme hyppyrimäen torniin, jossa Jani Klinga kertoi nuorille mäkihypystä. Ennen leirialueelle palaamista söimme jäätelöt Vesijärven satamassa. Lahdessa oppaanamme oli myös lion Timo Naapuri.


-Viimeisellä retkellä suuntasimme Siuntioon partion retkikämpälle. Siellä meille oli tarjolla lettuja, makkaraa, vaahtokarkkeja ja mahdollisuus käydä telttasaunassa. Leiriläiset keksivät omaksi ajanvietokseen pelata korttia kävyt panoksina, kertoilee Joel.

 

Leirin aikana tutustuttiin myös Keudan Saaren yksikön alueeseen, eläimiin sekä itse opistoon. Leirin aikana leiriläiset pääsivät pelaamaan jalkapallo-ottelun Mäntsälän Urheilijoiden tyttöjoukkuetta vastaan. Ottelua oli seuraamassa myös piirikuvernööri Jenni Luomala.

 

Leirin ohjaajat järjestivät hauskat leiriolympialaiset, joissa leiriläiset pääsivät kilpailemaan toisiaan vastaan mitä erikoisimmissa koitoksissa. Leirin kruunasi viimeisen illan disko, jonka jälkeisenä aamuna leiriläiset aloittivat matkansa kohti kotimaitaan.

 

N-piirin nuorisovaihto onnistui erinomaisesti, sillä kaikille nuorille löydettiin isäntäperheet.

-Niin nuoret, isäntäperheet kuin erilaisia tehtäviä hoitaneet leijonat saivat roppakaupalla ihania kokemuksia ja muistoja. Palveluhenki oli kohdallaan, iloitsi leirin eteen tiiminsä kanssa valtavasti töitä tehnyt viime kauden nuorisovaihtojohtaja Mirva Neva-aho-Simonsen.

Teija Loponen

 

Kuvat Anne Sokka-Tuomala, Joel Stockmakare ja Anniina Laakso

Leiriläiset ja MU:n tyttöjoukkue. 

Viestintävastaava


Toimittaja


Sosiaalinen media


Seuraa meitä
Facebook