Irma Lähdesmäki

Lottien perinteen äärellä

Irma Lähdesmäki on kuulunut useisiin vapaaehtoisjärjestöihin jo nuoruudestaan alkaen, mm. Helsingin seudun sotaveteraanipiiri, Suomen sotaveteraanliitto, Lottaperinneyhdistys ja Tammenlehvä-perinneyhdistys. Työuransa hän on tehnyt Lapin lääninhallituksessa Rovaniemellä. Nykyään hän asuu Helsingissä.

 

Tiivistelmän luennosta on laatinut Pentti Salmi.

 

Irma Lähdesmäki totesi YK:n päivänä (24.10), että YK:n päämääränä on pitää yllä kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta. Hän korosti Tammenlehväsukupolveen kuuluvana sota-ajan lottana, että sotaveteraanien mielestä ”sota ei saa enää syttyä, mutta meidän on oltava valmiina puolustamaan maamme itsenäisyyttä”. Hän kohdisti kiitossanansa salin runsaslukuiselle opiskelijajoukolle heidän suhteestaan maanpuolustukseen: ”Minulla on luottamus nykyajan nuorisoon. Olen tavannut heitä eri tilanteissa ja keskustellut heidän kanssaan.”

 

 

Seuraavassa Irma Lähdesmäen esitys. Sen on siirtänyt tekstiksi Jukka Nurmivaara.

Suomi ja suomalaiset viettävät tänä vuonna Itsenäisyytemme 100-vuotisjuhlavuotta. Vapaa isänmaa on saavutettu sotimalla vapaussodassa, talvisodassa, jatkosodassa ja Lapin sodassa. On kerrottu, että milloinkaan aikaisemmin ei ole kaikkialla Suomessa rukoiltu niin paljon kuin sotien aikana. Tämä on hyvä muistaa rukouspäivänä. 

Tänään on myös YK: päivä. YK:n päämääränä on pitää yllä kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta.

 

Lotta Svärd -järjestö perustettiin 1921. Toiminta lopetettiin rauhan ehtojen mukaisesti syksyllä 1944.

 

Järjestön nimi on tullut Runebergin ”Vänrikki Stoolin tarinoissa” julkaistusta runosta Lotta Svärd. Runo kertoo Svärd-nimisestä nuorukaisesta , joka on saanut kutsun sotatantereelle. Hänellä oli morsian, Lotta, joka halusi tulla sulhasensa mukana sotaan, auttamaan häntä ja muita sotilaita ensiavussa ja muissa toiminnoissa.

 

Lotat olivat mukana myös erityisesti talvi- ja jatkosodassa. Henkisesti raskainta työ oli luultavasti  Evakuointikeskuksissa, jonne kaatuneet tuotiin. Siellä heidät pestiin ja puettiin laitettaviksi arkkuihin. Henkilökohtainen omaisuus kerättiin kotiin lähetettäväksi.

 

Lotta Svärd -järjestön toiminnan loputtua suomalaiset naiset olivat hieman levottomia ilman säännöllistä toimintaa. Myöhemmin keksittiin perustaa lottaperinneyhdistyksiä.

 

Uudenmaan Lottaperinneyhdistys ry on perustettu vajaa 25 vuotta sitten. Yhdistyksen tarkoituksena on sääntöjensä mukaan ylläpitää niitä ihanteita, jotka aikoinaan elähdyttivät vuosien 1921-1944 Lotta Svärd -järjestön jäseniä , säilyttää lottien muisto ja henkinen perintö sekä kasvattaa puolustustahtoa ja levittää maan puolustustietoutta. Hallitukseen kuuluu kolme jäsentä myös Vantaalta.

 

Suomen Sotaveteraaniliitto ry täytti 29.9.2017 kuusikymmentä vuotta. Liiton hallitus on päättänyt, että merkkipäivänä kaikkialla Suomessa yli 600 sankarihaudalla järjestetään kello 11 tilaisuus isänmaan puolesta henkensä antaneitten sankarien muistolle ja lasketaan havuseppele muistomerkille. J.W. Snellman on aikanaan sanonut: ”Kansa, joka unohtaa kaatuneet, unohtaa itsensä ja oikeuksista ensimmäisen – vapautensa”.

Sotaveteraaneja arvostetaan nykyään ja todetaan, että he uhrautuivat isänmaan puolesta. He olivat sisukkaita taistelijoita, uskoivat sodan loppumiseen ja rauhan saavuttamiseen, olivat isänmaata rakastavia ja puolustivat viimeiseen asti kaveria ja huolehtivat, ettei haavoittunutta jätetty rintamalle. Nykyään sotaveteraaneja on 15.000.

 

Lotta Svärd -järjestö perustettiin Suojeluskuntien toiminnan tukemiseksi. Jäsenmäärä oli suurimmillaan 200.000.

Pikkulottiin pääsi 8-vuotiaana vanhempien suostumuksella. Pienimmillä toiminta oli jonkinlaista kerhotoimintaa, mutta opittiin isänmaallisuutta ja esiintymistä.

 

Itse pääsin lottakahvilaan apulaiseksi ja ennen pitkää ilmavalvontaan liittyvälle pikakurssille ja hoitamaan tehtäviä kirkkotapuliin.  Tehtävinä olivat myös väsyneitten siirtolaisten vastaanottaminen rautatieasemalla ja heidän viemisensä Suojeluskuntatalolle syömään ja edelleen ohjaaminen koulumajoitustiloihin.

 

Sain olla myös auttamassa ikäihmisiä kirjeitten kirjoittamisessa. Oli vain aika hankalaa ymmärtää nopeasti puhuttua karjalan murretta.

Sodassa oleva läheinen ja muut omaiset saivat kuitenkin kirjeestä tietää,  että siirtolaisen olo oli hyvissä käsissä. Yksi ikäihminen sanoi minulle pikkulotalle, että kun tapaat sotavangin, kohtele häntä hyvin, sillä hänkin on jonkun äidin poika.

Varsinaisiin lottiin pääsin 17-vuotiaana. Vala vannottiin kirkossa. Lottapuvun käyttö kaikissa lottatilaisuuksissa oli normaalia.

 

Jouduin kesällä 1943 ilmavalvontakurssille Hämeenlinnaan. Kurssi kesti kolme viikkoa ja tentti päälle. Kurssilla opetettiin lentokonetyypit, muodostelmat, pilvien nimet, säätilat, kompassin käyttö ja raportointikieli puhelimessa ynnä muuta tarpeellista. Sieltä sain komennuksen Lappeenrantaan opettelemaan.

Koulua käytiin satunnaisesti. Miesopettajat olivat sodassa ja sijaisia oli vaikea saada. Kevättalvella sain komennuksen 1944 Terijoelle. Viikon siellä oltuani tuli tykistökeskitys Kronstadtista.

 

Meille oli opetettu, että sellaisessa tilanteessa pitää heittäytyä maahan, suojata pää ja panna kapula hampaitten väliin. Tein työtä käskettyä, kun olin tulossa polkua pitkin vartiopaikaltani. Puita kaatui ja oksia tippui päälleni. Vasta kun meteli rauhoittui, uskalsin lähteä pääpaikkaan antamaan raporttia.

Kapteeni näki, että ”jotakin oli tapahtunut” ja hän sanoi, että nuori lotta pois täältä.  Seuraavana aamuna olin jo Viipurissa. 

 

Viipurissa meitä oli Papulan vesitornissa aina kaksi lottaa. Liikenne ilmassa oli vilkasta, pommituksia lähialueilla ja ammuntaa kuuloetäisyydellä.

 

Ammusjunaa vihollinen pommitti 10.6.1944. Ulkona liikkuvista tuntui pelottavalta, kun ammukset lensivät pitkin kaupunkia äänekkäästi ja kauan.

 

20.6.1944 aamulla klo 6.00 meidät pakattiin kuorma-auton lavalle, ja Viipurin jättäminen oli tosiasia.

 

Matkalla näin väsyneitä sotilaita kivääreineen makaamassa kaupungin katujen varsilla. Oli kova säälin tunne. Meidät siirrettiin Joutsaan. Siellä oli kulovartiointia ja maalaisten auttamista heinä- ja elopellolla. Kotiuttaminen tapahtui syksyllä 1944.

 

Minulla on luottamus nykyajan nuorisoon. Sitä todistaa, että olen tavannut heitä eri tilanteissa ja keskustellut heidän kanssaan.

 

Otan esimerkkejä.

 

Varusmies odotti innokkaana Reserviupseerikoulun alkamista. Kun kysäisin jatkosuunnitelmia, vastaus oli: - Pyrin tietysti Maanpuolustuskorkeakouluun.

 

Ammatissa oleva oli ottanut puheensa teemaksi Ateenalaisten laulun. Se oli vaikuttava puhe. Lukiolainen kertoi ymmärtävänsä isänmaan vapauden lukemalla koulunsa aulassa olevasta muistotaulusta kaatuneiden oppilaiden nimet.

 

Sankarihaudalla lukiolaisen kiitollinen puhe isänmaamme nykyoloista ja kunnioitus sankarihaudassa lepääville sotilaille.

 

Päiväkodin lapsilta kysyttiin, mitä he tietävät sodasta. Vastaus oli: Kun maa hyökkää ilman lupaa toisen maan kimppuun, siitä syttyy sota.

 

Keskustelu oli mennyt perille.

 

Tammenlehvä-sukupolven edustajat ovat osoittaneet sotien aikana suuren isänmaallisuutensa. Sotaveteraanit ovat olleet kauan ja ovat edelleen sitä mieltä, että sota ei saa enää syttyä, mutta meidän on oltava valmiina puolustamaan maamme itsenäisyyttä.

 

Sakari Topelius kysyi nuorena äidiltään:

 

- Pitääkö minun paljon rakastaa isänmaatani?

 

- Paljon, vastasi äiti. - Enemmän kuin kotiasi ja kaikkea omaasi, enemmän kuin maallista onneasi, enemmän kuin oma henkeäsi. Mutta ei enempää kuin Jumalaasi, kunniaasi ja omaatuntoasi.

 

 

Puheenvuoro Studia Generalia 24.10.2017