Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LIONS N-PIIRI

Itäinen Helsinki, Vantaa ja Itä-Uusimaa

Lohkon puheenjohtaja Tuula Åminne

V-alueen 3. lohkon puheenjohtaja.

 

Olen Tuula Åminne Loviisasta. Toimin lohkopuheenjohtajana N-piirin V-alueen 3 lohkossa. Olen kolmen lapsen äiti. Perheeseeni kuuluu myös aviomies Mats. Asumme unelmaamme lutuisessa pikkukaupungissa, Loviisassa, vaaleanpunaisessa rintamamiestalossa. Kotonamme asustaa myös kuusivuotias tumma shibaherra, koiramme Kuro.

 

Minua pyydettiin mukaan leijonatoimintaan liki kymmenen vuotta sitten klubiamme perustettaessa. Leijonatoiminnasta minulla ei ollut mukaan lähtiessäni selkeää kuvaa. Ainut muistikuvani leijoniin liittyen oli paikallisten leijonien järjestämät vuosittaiset lastenjuhlat. Kukaan sukulaisistani tai ystävistäni ei ollut aikaisemmin ollut mukana leijonatoiminnassa.

 

Olen aina ollut kiinnostunut toimimaan yhteiseen maaliin, kaikkien hyväksi, yhteistyössä muiden ihmisten kanssa. Jo kouluaikana olin mukana partiossa, oppilaskuntatyössä jne. Myöhemmin kiinnostuin paikallispolitiikasta ja olin mukana valtuusto- ja lautakuntatyössä. Tuolloin vielä pienten lasten äidille politikointi kodin ja työn ohessa oli kuitenkin aikaa vievää ja työn tulokset näkyivät varsin hitaasti. Tunsin kuitenkin palavaa halua olla jollakin lailla mukana yhteisen hyvän puolesta.

 

Leijonien palveluaate sopii hyvin yhteen arvomaailmani kanssa. Paikallinen leijonatoiminta on Queeneissä keskittynyt naisten, lasten ja vanhusten auttamiseen. Työssäni opettajana näen paljon erilaisia tarpeita omalla paikkakunnallamme. Paikallisesti tehtävän työn tulokset voi nähdä välittömästi omassa lähiympäristössä. Samalla olen ilahtunut siitä, että saan olla osa jotakin suurempaa. Katto-organisaation kautta saan olla mukana tekemässä myös koko maapallosta hiukan paremman elää. Kansainvälinen, kansallinen ja paikallinen kohtaavat.

 

Yhtään en pane pahakseni sitä, että olen leijonatoiminnan kautta saanut tutustua uusiin ihmisiin.  Ja ihan parasta on se, että olen saanut uusia ystäviä, joihin tuskin muuten olisin tutustunut. Meidän klubissamme on seinät leveällä ja katto korkealla.

 

Haluan toimia siten, että mukaan on helppoa ja kivaa tulla. Toivon voivani kehittää klubiamme siten, että kehitymme entistäkin paremmaksi klubiksi, joka tasapainoisesti osallistuu erilaisten ja eri kokoisten hankkeiden läpiviemiseen – yhdessä palvelemalla.

 

Tuula Åminne

Lohkon puheenjohtaja

LC Loviisa/Queen Lovisa

 

Viestintävastaava


Toimittaja


Sosiaalinen media


Jäsenille-sivut
Seuraa meitä
Facebook