Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LIONS N-PIIRI

Itäinen Helsinki, Vantaa ja Itä-Uusimaa

Piirikuvernööri Heikki Tuomala

Olen Heikki Tuomala, toisen polven leijona LC Lovisa-Loviisasta.  Toimin kuluvalla kaudella N-piirin piirikuvernöörinä. Mukana järjestössä olen ollut reilut 10 vuotta.

 

Asun Loviisassa perheeni kanssa, johon kuuluvat puolisoni Anne, joka on myös leijona, LC Loviisa Queeneissa, pojat Kalle-Oskar ja Kaj-Eemil, sekä Cissy-kissa. Olen myös Annen tyttärentyttären My’n ylpeä vaari.

 

Loviisaan muuton jälkeen tuntui Leijoniin liittyminen hyvältä ajatukselta, sillä tutustuihan siten noin 50 uuteen henkilöön Loviisassa, ja näin leijonatoiminnan aloitin vuonna 2006.

 

Loviisan klubi on perustettu vuonna 1955.  Tällöin maassamme toimi 32 klubia ja jäseniä oli 799. Klubimme perustettiin Degerby Gille -ravintolassa ja siellä kokoonnumme vielä tänäkin päivänä, kuukauden toisena tiistaina.

 

Klubin ensimmäinen aktiviteetti keväällä 1955 oli lasten juhla ”Allt för alla”, jota järjestettiin monta vuotta. Vanhin mukana seurannut aktiviteetti on joulukuusten myynti vuodesta 1955 alkaen Loviisan torilla. Itsekin ehdin joulun alla tähän aktiviteettiin ja nautin siitä paljon. Ihmisten kohtaaminen, hyvän tuominen keskeisellä paikalla kauniin Raatihuoneen edessä raikkaassa talvisäässä toi hyvän jouluisen mielen.

 

Nykyisellään klubin palvelu- ja varainhankinta-aktiviteettejä on useita. Paikallisen avun kohdistamme lapsille, nuorille, eläkeläisille sekä muuta apua tarvitseville. Edellä kerrotulla haluan sanoa, että Lions-toiminta tehdään klubeissa, usein paikallisesti.  Tehdystä palvelusta sekä omasta klubista saa ja tulee olla ylpeä! 

 

Tervetuloa tutustumaan Loviisaan kaikki N-piirin leijonat ja puolisot, sillä N-piirin vuosikokous pidetään Loviisassa 13. huhtikuuta 2019.  Olette toki aina muulloinkin tervetulleita tänne Kuningattaren-kaupunkiin!

 

Ajattele kansainvälisesti, palvele paikallisesti.

 

Heikki Tuomala

Piirikuvernööri

LC Lovisa-Loviisa

Viestintävastaava


Toimittaja


Sosiaalinen media


Jäsenille-sivut
Seuraa meitä
Facebook