Ehdokkaat » Helsingin hiippakunta » Maallikkoehdokkaat
NimiLauri Wendland |
| ||||
| Ikä 29 | |||||
| Ammatti Fysiikan tutkija | |||||
| Seurakunta Tikkurilan srk. | |||||
| Harrastukset Pyöräily, vaeltaminen, lautapelit, kitara | |||||
| Vaalilista Elävä kirkko - avoin ja sitoutunut | |||||
| Olen ehdokkaana Molempiin |
Kenen asioita ajan?
Nuorena ihmisenä nuoret ja nuoret aikuiset ovat sydäntäni lähellä. Teologiselta linjaltani olen konservatiivi, mitä tulee Raamattuun ja tunnustukseen. Olen mukana ja vaikuttamassa ns. viidennessä herätysliikkeessä. Poliittisia kytköksiä minulla ei ole.
Miksi haluan vaikuttaa kirkossa?
Tässä kirkossa olen kasvanut pienestä pitäen, saanut oppia tuntemaan Jeesuksen omana Vapahtajanani ja saanut opetella elämää. Haluan toimia ihmisten parhaaksi siten, että kirkkomme toisaalta tavoittaisi uusia ihmisiä Jeesukselle ja toisaalta antaisi paikan, jossa saisi levätä ja olla kiinni Jeesuksessa.
Miten ristiriidat naispappeuskysymyksissä tulisi ratkaista?
Käytännön tasolla ensimmäinen asia on kunnioitus eri tavalla ajattelevia kohtaan. Perinteisellä kannalla olevien syrjintä tulee lopettaa (perinteisesti ajattelevat nuoret eivät saa vihkimystä papeiksi tai lehtoreiksi; iso joukko perinteisellä linjalla olevia seurakuntalaisia ei enää tiedä mihin kirkkoon menisi; joitakin periteisellä kannala olevia pappeja syrjitään).
Työvuorojärjestelyt voisi palauttaa seurakuntiin tai jos se ei onnistu, niin sitten pitäisi sallia perinteisten messujen pitäminen (nykyisin heitetään tällaisiin yrityksiin jatkuvasti kapuloita rattaisiin; silloinkin kun ne toimivat täysin vapaaehtoispohjalta).
Naispappeuskysymys ei ole tasa-arvokysymys vaan Raamattukysymys. Kirkon johto toimii tällä hetkellä kysymyksessä hyvin yksipuolisesti ja käytännössä on savustamassa perinteisesti ajattelevia seurakuntalaisia ja työntekijöitä ulos. Kirkon johdon tulisi käsitellä riitatapaukset, eikä maallisia oikeusistuimia tulisi käyttää tällaisessa asiassa.
Työvuorojärjestelyt voisi palauttaa seurakuntiin tai jos se ei onnistu, niin sitten pitäisi sallia perinteisten messujen pitäminen (nykyisin heitetään tällaisiin yrityksiin jatkuvasti kapuloita rattaisiin; silloinkin kun ne toimivat täysin vapaaehtoispohjalta).
Naispappeuskysymys ei ole tasa-arvokysymys vaan Raamattukysymys. Kirkon johto toimii tällä hetkellä kysymyksessä hyvin yksipuolisesti ja käytännössä on savustamassa perinteisesti ajattelevia seurakuntalaisia ja työntekijöitä ulos. Kirkon johdon tulisi käsitellä riitatapaukset, eikä maallisia oikeusistuimia tulisi käyttää tällaisessa asiassa.
Miksi nuoret aikuiset ovat suurin kirkosta eroajien ryhmä? Mitä pitäisi tehdä? Vai pitäisikö mitään?
Tähän on useita syitä. Tärkeimmät lienevät:
1) maallistuminen (koulujen uskonnonopetuksen väheneminen),
2) postmoderni kulttuuri (sitoutumattomuus ja omien kokemusten ja elämysten maksimointi),
3) yhteiskunnan arvot (materialismi korostuu, kulutusjuhla) ja
4) kirkossamme käytäntö poikkeaa merkittävästi opista (uskottavuuskysymys).
Nuorten aikuisten parissa työtä tehneenä olen huomannut seuraavia asioita:
1) Yksilökeskeisyydestä huolimatta nuoret aikuiset kaipaavat tervettä yhteisöllisyyttä. Näen, että juuri yhteisöllisemmät messut/jumalanpalvelukset olisi yksi ratkaisutekijä.
2) Vaikka postmodernismi on vienyt pois objektiivisen totuuskäsityksen, nuoret aikuiset etsivät vastauksia perimmäisiin kysymyksiin: kuka minä olen, miksi olen, mitä varten olen. Raamattu vastaa juuri noihin kysymyksiin eikä ole menettänyt ajankohtaisuuttaan, päinvastoin. Siksi tulisi rohkeasti opettaa (saarnat, interaktiiviset pienpiirit, muut tilaisuudet) Raamatun/kristinuskon perusasioita ja ohjata lukemaan Raamattua niin että siitä saa jotakin irti. Psykologispainotteiset opetuspuheet vetoavat keskimäärin lähinnä naisiin eivätkä nekään rakenna kuin tiettyyn rajaan asti. Poissaolollaan loistavia miehiä voi aktivoida interaktiivisuuden ja tekemisen kautta.
3) Nuoria aikuisia (ja nuoria) tulisi lähestyä siellä missä he ovat: asuntoloissa, oppilaitoksissa, nettipalstoilla, vapaa-ajan jutuissa, yms. Tässä maallikot ovat avainasemassa.
1) maallistuminen (koulujen uskonnonopetuksen väheneminen),
2) postmoderni kulttuuri (sitoutumattomuus ja omien kokemusten ja elämysten maksimointi),
3) yhteiskunnan arvot (materialismi korostuu, kulutusjuhla) ja
4) kirkossamme käytäntö poikkeaa merkittävästi opista (uskottavuuskysymys).
Nuorten aikuisten parissa työtä tehneenä olen huomannut seuraavia asioita:
1) Yksilökeskeisyydestä huolimatta nuoret aikuiset kaipaavat tervettä yhteisöllisyyttä. Näen, että juuri yhteisöllisemmät messut/jumalanpalvelukset olisi yksi ratkaisutekijä.
2) Vaikka postmodernismi on vienyt pois objektiivisen totuuskäsityksen, nuoret aikuiset etsivät vastauksia perimmäisiin kysymyksiin: kuka minä olen, miksi olen, mitä varten olen. Raamattu vastaa juuri noihin kysymyksiin eikä ole menettänyt ajankohtaisuuttaan, päinvastoin. Siksi tulisi rohkeasti opettaa (saarnat, interaktiiviset pienpiirit, muut tilaisuudet) Raamatun/kristinuskon perusasioita ja ohjata lukemaan Raamattua niin että siitä saa jotakin irti. Psykologispainotteiset opetuspuheet vetoavat keskimäärin lähinnä naisiin eivätkä nekään rakenna kuin tiettyyn rajaan asti. Poissaolollaan loistavia miehiä voi aktivoida interaktiivisuuden ja tekemisen kautta.
3) Nuoria aikuisia (ja nuoria) tulisi lähestyä siellä missä he ovat: asuntoloissa, oppilaitoksissa, nettipalstoilla, vapaa-ajan jutuissa, yms. Tässä maallikot ovat avainasemassa.
Millainen on Suomen evankelisluterilaisen kirkon tulevaisuus?
Suomen ev.lut. kirkossa tapahtuu tällä hetkellä paljon hyviä asioita. Pitemmällä aikavälillä linja teologisissa ja käytännön kysymyksissä on kuitenkin se, mikä ratkaisee, millaiseksi kirkko kehittyy. Siksi avainkysymykseksi nousee, miten kirkko noudattaa lakiin kirjoitettua periaatetta: "Kirkko pitää korkeimpana ohjeenaan sitä tunnustuskirjojen periaatetta, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan." (kirkkojärjestys, §1)
Tältä pohjalta kirkolla on edessään karkeasti ottaen kaksi tietä:
joko
1) jatkaa liberalistista linjaa: Raamattua tulkitaan naturalistisesta viitekehyksestä ja siten suljetaan lähtökohtaisesti yliluonnollinen pois. Tällöin päädytään johdonmukaisesti mm. siihen, että tärkeintä on tämänpuoleisuus (ei väliä taivaalla tai helvetillä), Jeesuksesta tulee pelkkä hyvä opettaja/esikuva ja ihmiset ajetaan lopulta lain alle ansaitsemaan paikkansa suorittamalla lähimmäisenrakkautta. Tässä vaihtoehdossa yhteiskunnan ja kirkon ei tarvitse olla ristiriidassa, koska kirkko voi vapaasti muuttaa sanomaansa kulloistenkin galluppien mukaan. Kirkosta eroamista ei pystytä tässäkään vaihtoehdossa estämään, sillä kirkon tehtäväksi muodostuu lähinnä palveluiden ja elämysten tarjoaminen. Vaikka kirkko käyttää termejä "armo", "rakkaus", "usko", jne. on niiden sisältö tältä pohjalta aivan jotain muuta kuin Raamatun niille antama sisältö - ja kirkko on muuttumassa pikkuhiljaa kristillisestä kirkosta anti-kristilliseksi useimpien ihmisten ollessa autuaan tietämättömiä tästä kaikesta.
tai
2) Tehdä parannus ja palata myös käytännössä tunnustukseensa: Raamattu ja tunnustuskirjat ovat elämän ja opin ylimpänä ohjeena. Taivasta ja helvettiä ei peitellä ja kirkko saa olla syntisten sairaalana. Kirkolla on ainutlaatuinen sanoma annettavanaan: jokainen, joka ottaa vastaan Jeesuksen, on vapaa syntiensä taakasta; lähimmäisenrakkaus ja muut asiat nousevat evankeliumin ja vapauden pohjalta. Kirkko ja yhteiskunta tulevat olemaan ristiriidassa erilaisissa asioissa (Raamattukin kertoo tämän), mutta historia osoittaa, että juuri vainojen keskellä olleet kirkot ovat kestäneet. Kirkosta eroaminen jatkuu toki tässäkin vaihtoehdossa yhteiskunnan maallistumisen vuoksi, mutta kun perusta on kunnossa, niin tulee aina löytymään niitä ihmisiä, jotka kirkkoon sitoutuvat.
Tältä pohjalta kirkolla on edessään karkeasti ottaen kaksi tietä:
joko
1) jatkaa liberalistista linjaa: Raamattua tulkitaan naturalistisesta viitekehyksestä ja siten suljetaan lähtökohtaisesti yliluonnollinen pois. Tällöin päädytään johdonmukaisesti mm. siihen, että tärkeintä on tämänpuoleisuus (ei väliä taivaalla tai helvetillä), Jeesuksesta tulee pelkkä hyvä opettaja/esikuva ja ihmiset ajetaan lopulta lain alle ansaitsemaan paikkansa suorittamalla lähimmäisenrakkautta. Tässä vaihtoehdossa yhteiskunnan ja kirkon ei tarvitse olla ristiriidassa, koska kirkko voi vapaasti muuttaa sanomaansa kulloistenkin galluppien mukaan. Kirkosta eroamista ei pystytä tässäkään vaihtoehdossa estämään, sillä kirkon tehtäväksi muodostuu lähinnä palveluiden ja elämysten tarjoaminen. Vaikka kirkko käyttää termejä "armo", "rakkaus", "usko", jne. on niiden sisältö tältä pohjalta aivan jotain muuta kuin Raamatun niille antama sisältö - ja kirkko on muuttumassa pikkuhiljaa kristillisestä kirkosta anti-kristilliseksi useimpien ihmisten ollessa autuaan tietämättömiä tästä kaikesta.
tai
2) Tehdä parannus ja palata myös käytännössä tunnustukseensa: Raamattu ja tunnustuskirjat ovat elämän ja opin ylimpänä ohjeena. Taivasta ja helvettiä ei peitellä ja kirkko saa olla syntisten sairaalana. Kirkolla on ainutlaatuinen sanoma annettavanaan: jokainen, joka ottaa vastaan Jeesuksen, on vapaa syntiensä taakasta; lähimmäisenrakkaus ja muut asiat nousevat evankeliumin ja vapauden pohjalta. Kirkko ja yhteiskunta tulevat olemaan ristiriidassa erilaisissa asioissa (Raamattukin kertoo tämän), mutta historia osoittaa, että juuri vainojen keskellä olleet kirkot ovat kestäneet. Kirkosta eroaminen jatkuu toki tässäkin vaihtoehdossa yhteiskunnan maallistumisen vuoksi, mutta kun perusta on kunnossa, niin tulee aina löytymään niitä ihmisiä, jotka kirkkoon sitoutuvat.
Onko kirkko tuore?
JAA
Toisaalta JAA ja toisaalta EI.
Kirkolla on ainutlaatuinen, aina tuoreena pysyvä ilosanoma Jeesuksesta kerrottavanaan. Tämä sanoma haastaa kirkon työntekijät ja siihen kuuluvat ilmaisemaan tämän ilosanoman siten, että yksittäinen ihminen riippumatta taustasta tai ajasta voi sen ymmärtää. Aina lienee peiliin katsomisen paikka siinä, miten tässä on kussakin paikassa onnistuttu. Keskimäärin näyttää siltä, että liian usein sanoma jätetään kertomatta tai se tarjoillaan hyvin haaleana. Kirkon suhteellisen jäykissä rakenteissakin olisi parantamisen varaa sen suhteen, että ne kohtaisivat paremmin ihmisen.
Tuoreus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että pitäisi kilpailla median tai muodin viimeisimpien villitysten kanssa.
Ks. myös kysymys "täytyykö kirkon uudistua"
Kirkolla on ainutlaatuinen, aina tuoreena pysyvä ilosanoma Jeesuksesta kerrottavanaan. Tämä sanoma haastaa kirkon työntekijät ja siihen kuuluvat ilmaisemaan tämän ilosanoman siten, että yksittäinen ihminen riippumatta taustasta tai ajasta voi sen ymmärtää. Aina lienee peiliin katsomisen paikka siinä, miten tässä on kussakin paikassa onnistuttu. Keskimäärin näyttää siltä, että liian usein sanoma jätetään kertomatta tai se tarjoillaan hyvin haaleana. Kirkon suhteellisen jäykissä rakenteissakin olisi parantamisen varaa sen suhteen, että ne kohtaisivat paremmin ihmisen.
Tuoreus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että pitäisi kilpailla median tai muodin viimeisimpien villitysten kanssa.
Ks. myös kysymys "täytyykö kirkon uudistua"
Pitääkö kirkon aktivoitua uskontojen välisessä keskustelussa?
JAA
Kunnioittava uskontodialogi on aina tarpeen. Suomessa tarvittaisiin dialogia erityisesti muslimien ja naturalistien (ateistien) kanssa. Dialogilla voidaan vähentää johonkin rajaan asti ennakkoluulojen ja väärinkäsitysten määrää, mikä on tarpeellista yleisen rauhan kannalta.
Pitääkö kirkon lisätä voimavaroja moderniin viestintään (esim. nettipapit)?
JAA
Modernilla viestinnällä ymmärrän tässä internetin ja television (ja radion). Kyllä, sitä olisi hyvä lisätä. Tällaisilla persoonattomilla viestimillä (internet on aina kasvoton) voidaan tavoittaa ja kutsua ihmisiä mukaan varsinaiseen toimintaan ja antaa myös perusopetusta.
Täytyy kuitenkin muistaa, että kristinuskossa on aina kyse persoonallisesta kohtaamisesta (Jumala kohtaa ihmisen ja ihminen kohtaa ihmisen). Siksi persoonaton viestinnän tulisi tähdätä aina siihen, että syntyisi persoonallinen kontakti. Uusissa viestimissä voi toki käyttää myös persoonallisia kohtaamisia esim. nettikameran tms. avulla.
Täytyy kuitenkin muistaa, että kristinuskossa on aina kyse persoonallisesta kohtaamisesta (Jumala kohtaa ihmisen ja ihminen kohtaa ihmisen). Siksi persoonaton viestinnän tulisi tähdätä aina siihen, että syntyisi persoonallinen kontakti. Uusissa viestimissä voi toki käyttää myös persoonallisia kohtaamisia esim. nettikameran tms. avulla.
Tuleeko samaa sukupuolta olevien henkilöiden parisuhde siunata kirkollisesti?
EI
Jokainen ihminen on Jumalan luoma ja siksi arvokas. Kukaan ei siis ole siten toistaan huonompi. Syntiinlankeemuksen seurauksena Jumalan luoma alunperin hyvä ihminen on turmeltunut ja tämä näkyy eri ihmisissä eri tavoilla ja yleensä varsin kipeästi. Raamatussa on ihmiselle annettu elämän käyttöohjeet; myös seksuaalisesta suuntautumisesta. Kirkon ei tule siunata sellaista, mikä ei ole Raamatun elämän käyttöohjeiden mukaista. Jokaista lähimmäistä tulee kuitenkin rakastaa niin kuin itseään.
Voiko kirkko myöntää turvapaikan henkilölle, jolla ei ole oleskelulupaa?
JAA
Kirkkolla on diakonian tehtävä taistella epäkohtia vastaan. Siksi katson, että erityisissä tilanteissa (esim. jos henkilön henki on vaarassa) voi toimia näin. Kaikkiin tapauksiin tätä ei kuitenkaan voi soveltaa. Pohjimmiltaan tulee toki pyrkiä siihen, että tätä ei tarvitse tehdä (jos virastot toimivat riittävän korkeatasoisesti ja eettisesti, niin tämä kysymys on tarpeeton).
Tulisiko syrjintäkielto hyväksyä myös kirkossa? Liitteenä esitys syrjintäkieltoa esittävästä laista.
Täytyykö kirkon uudistua?
JAA
Kirkon tehtävä on saattaa ihminen takaisin yhteyteen Jumalan kanssa Jeesuksen kautta ja Pyhän Hengen avulla ja auttaa säilyttämään tämä yhteys. Kyse on siis pohjimmiltaan suhteesta; niin ihmisen ja Jumalan kuin myös seurakunan ja Jumalan välillä. Suhde kaipaa aina jonkinlaista uudistamista, jotta se säilyy hyvänä. Siksi kirkonkin tulee uudistua eri tilanteiden mukaan palvellakseen tätä päämäärää; kuitenkaan ei niin, että se on ristiriidassa Raamatun ja tunnustuksen kanssa. Kirkon rakenteen ja johdon tulisi olla riittävän kevyt ja dynaaminen (helposti muuteltavissa tarpeiden ja resurssien mukaan), jotta se voi parhaiten palvella tehtäväänsä.
Kannattaako nuori valita edustajaksi kirkon korkeisiin hallintoelimiin?
JAA
Olen tehnyt vapaaehtoistyötä useita vuosia nuorten ja nuorten aikuisten parissa. Yhä uudelleen olen havainnut, että nämä ihmiset kasvavat eniten juuri silloin, kun he saavat vastuuta; mieluiten niin, että "annetut saappaat ovat vähän omaa kenkää isommat". Näistä henkilöistä on sitten kasvanut uusia vetäjiä erilaisiin asioihin. Jos kasvun mahdollisuutta ei anneta, ei kasvua tule tapahtumaan. Olen myös huomannut, että nuorillakin on kykyä tuoda kirkon kannalta olennaisia näkökulmia, joita heitä vanhemmat eivät aina tule ajatelleeksi.
