Ehdokkaat » Helsingin hiippakunta » Maallikkoehdokkaat

Nimi

Salla Korhonen

Numero kirkollis- kokoukseen
55
Numero hiippakunta- valtuustoon
97


Ikä
28
Ammatti
Lakimies
Seurakunta
Alppila
Harrastukset
Nuoret Lakimiehet ry, musiikki, liikunta
Vaalilista
Tulkaa kaikki
Olen ehdokkaana
Molempiin

Kenen asioita ajan?

Haluan olla tekemässä kirkosta entistä parempaa, tasa-arvoisempaa ja oikeudenmukaisempaa paikkaa meille jokaiselle.


Miksi haluan vaikuttaa kirkossa?
Kirkko ei ole siirtynyt muun yhteiskunnan mukana 2000-luvulle eikä noudata kaikkia voimassa olevia normeja. Tavoitteenani on pyrkiä kohti entistä avoimempaa, tasa-arvoisempaa ja oikeudenmukaisempaa, nykyaikaista kirkkoa. Kokemukseni Alppilan seurakunnan seurakuntaneuvoston varapuheenjohtajana sekä Helsingin seurakuntayhtymän yhteisen kirkkovaltuuston jäsenenä ovat osoittaneet, että asioihin voi oikeasti vaikuttaa ja kirkon suuntaa muuttaa.


Miten ristiriidat naispappeuskysymyksissä tulisi ratkaista?
Naispuolisten pappien syrjiminen on lopetettava kaikissa seurakunnissa ja kirkon on otettava asiaan entistä tiukempi kanta. Myös kirkon piirissä on noudatettava voimassa olevaa tasa-arvolainsäädäntöä eikä kirkon tule sallia naisten syrjintää missään olosuhteissa. Naispappien kanssa yhteistyöstä kieltäytyvien toimintaan on puututtava aiempaa tehokkaammin.


Miksi nuoret aikuiset ovat suurin kirkosta eroajien ryhmä? Mitä pitäisi tehdä? Vai pitäisikö mitään?
Suurimmat syyt nuorten aikuisten kirkosta eroamiseen ovat varmasti kirkon vanhanaikaiset käsitykset sekä naispappeihin ja seksuaalivähemmistöihin kohdistuva syrjintä. Kirkon kannanottojen kääntäminen nykyaikaan varmasti palauttaisi monen nuoren aikuisen uskon yhteiseen kirkkoomme.


Millainen on Suomen evankelisluterilaisen kirkon tulevaisuus?
Kirkon tulevaisuus on kirkon päättäjien käsissä, siinä seuraavalla kirkolliskokouksella on suuri rooli. Mikäli kirkko pystyy mukautumaan muualla yhteiskunnassa jo voimassa oleviin sääntöihin ja kansalaisten yleiseen näkemykseen voi olla, että kirkon tulevaisuus näyttäkin jo huomattavasti valoisammalta.


Onko kirkko tuore?
EI
Kirkon kannanotot kaipaavat päivitystä. Kirkon on muututtava muun yhteiskunnan mukana, jotta se voisi toimia nykyajan kansankirkkona.


Pitääkö kirkon aktivoitua uskontojen välisessä keskustelussa?
JAA
Yhteistyö on aina hyvästä eikä sitä voi kai koskaan olla liikaa. Usein yhteistyöstä on tapana syntyä myös uusia hedelmällisiä ideoita.


Pitääkö kirkon lisätä voimavaroja moderniin viestintään (esim. nettipapit)?
JAA
Internet ja erilaiset verkkopalvelut ovat osa tätä päivää ja myös kirkon pitäisi olla mukana modernin yhteiskunnan eri viestinnän muodoissa. Nuoret ja nuoret aikuiset viettävät paljon aikaansa erilaisissa verkkopalveluissa ja kirkon pitäisi olla tavoitettavissa siellä missä seurakuntalaisetkin ovat.


Tuleeko samaa sukupuolta olevien henkilöiden parisuhde siunata kirkollisesti?
JAA
Tasa-arvon ihmisten kesken on toteuduttava myös tässä asiassa. Mikä oikeus kirkolla on kieltäytyä siunaamasta sellaista, joka Suomen lain mukaan on mahdollista siviiliseremonioin?


Voiko kirkko myöntää turvapaikan henkilölle, jolla ei ole oleskelulupaa?
EI
Kirkon tulee pääsääntöisesti noudattaa maallisen vallan asettamia säännöksiä eikä siten asettua viranomaisten päätöksiä vastaan. Poikkeuksellisesti voi tietysti tulla harkittavaksi tilanteita, joissa turvapaikkapäätös on väärältä ja kohtuuttomalta tuntuva, mutta näissäkin tilanteissa pitäisi pyrkiä toimimaan yhteistyössä virallisen koneiston kanssa.


Tulisiko syrjintäkielto hyväksyä myös kirkossa? Liitteenä esitys syrjintäkieltoa esittävästä laista.
JAA
Suomen voimassa olevissa laeissa on jo useita syrjinnän kieltäviä säännöksiä (perustuslaista lähtien), jotka kieltävät ihmisen asettamisen eri asemaan kuin toisen ilman hyväksyttävää syytä. Kirkko ei voi kuvitella, että nämä säännökset eivät koskisi kirkon piiriä, mikäli niitä ei oteta osaksi kirkon säännöksiä. Syrjintäkiellon hyväksyminen voisi osoittaa, että kirkko haluaa myös tässä asiassa olla osa ympäröivää yhteiskuntaa.


Täytyykö kirkon uudistua?
JAA
Kirkon täytyy uudistua muun yhteiskunnan mukana, mikäli kirkko haluaa edelleen säilyttää kansankirkon asemansa ja olla osa suomalaista elämänmuotoa.


Kannattaako nuori valita edustajaksi kirkon korkeisiin hallintoelimiin?
JAA
Nuorilla on näkemyksiä ja kokemuksia kirkon piirissä toimimisesta enemmänkin kuin saatetaan kuvitella. Seurakuntalaisten tasapuolisen edustuksen vuoksi tulisi myös nuorilla olla omat edustajansa, sillä hallintoelimien kokoonpanojen tulisi heijastaa myös jäsentensä ikärakennetta.