Ehdokkaat » Helsingin hiippakunta » Maallikkoehdokkaat
NimiTuomas Kurttila |
| ||||
| Ikä 29 | |||||
| Ammatti Pääsihteeri, opetusministeriö | |||||
| Seurakunta Paavalin seurakunta | |||||
| Harrastukset Laulaminen, urheilu, kotityöt. | |||||
| Vaalilista Elävä kirkko kaupungissa | |||||
| Olen ehdokkaana Kirkolliskokoukseen |
Kenen asioita ajan?
Kirkolliskokousedustajan tärkeimmäksi tehtäväksi koen kirkon ykseyden vaalimisen. Kirkolliskokousedustajan tehtävänä ei ole ajaa läpi omaa henkilökohtaista näkyä kirkosta. Hänen tehtävänään on rakentaa yhteistä kirkkoa, yhteistä uskon yhteisöä. Tämä vaatii kirkolliskokousedustajilta kykyä kuunnella, keskustella ja löytää yhteinen näky.
Kirkolliskokousedustaja on viestinviejä ja -tuoja. Hänen tehtävänään on viedä hiippakuntansa ajatukset koko kirkon keskusteluun ja tuoda terveiset takaisin kotiin. Siksi on tärkeää, että täältä Helsingin hiippakunnasta lähetettävät kirkolliskokouksen maallikkoedustajat luovat koko kirkolliskokouskauden ajan vuorovaikutusta hiippakunnan luottamushenkilöiden kanssa. Ennen kirkolliskokouksia voisi järjestää ajankohtaisista esityslistalla olevista asioista avoimen keskustelu- ja evästystilaisuuden hiippakuntamme seurakuntaneuvostojen luottamushenkilöille. Näistä saadaan tarvittavia rakennuspuita vahvalle kansankirkolle.
Kirkolliskokousedustaja on viestinviejä ja -tuoja. Hänen tehtävänään on viedä hiippakuntansa ajatukset koko kirkon keskusteluun ja tuoda terveiset takaisin kotiin. Siksi on tärkeää, että täältä Helsingin hiippakunnasta lähetettävät kirkolliskokouksen maallikkoedustajat luovat koko kirkolliskokouskauden ajan vuorovaikutusta hiippakunnan luottamushenkilöiden kanssa. Ennen kirkolliskokouksia voisi järjestää ajankohtaisista esityslistalla olevista asioista avoimen keskustelu- ja evästystilaisuuden hiippakuntamme seurakuntaneuvostojen luottamushenkilöille. Näistä saadaan tarvittavia rakennuspuita vahvalle kansankirkolle.
Miksi haluan vaikuttaa kirkossa?
Kirkko ja sen tulevaisuus ovat minulle tärkeitä.
Miten ristiriidat naispappeuskysymyksissä tulisi ratkaista?
Jokainen yhteisö tarvitsee säilyäkseen voimallisena yhteistä perustaa, joka yhdistää ja pitää liitokset kiinni. Näin on myös kirkossa. Yhteisiä päätöksiä on kunnioitettava. Yhteisessä jumalanpalveluselämässä irtiotot naispappeuden kysymyksissä ovat yhteisöämme rikkovia. Surullista tämä on etenkin, kun naisten varassa on ollut jo pitkään kristillisen perinnön säilyminen kodeissa ja kasvatuksessa. Jokaisen kirkon työntekijän on pystyttävä yhteistyöhön ja -toimintaan työyhteisössä riippumatta toisen sukupuolesta.
Käytännön ristiriitatilanteet eivät suoranaisesti ole kirkolliskokouksen asia. Sen tehtävänä on pitää kirkon linja kirkkaana ja ymmärrettävänä. Arjessa kirkkoherrojen vastuulla on seurakuntien esimiehinä löytää ratkaisut kirkon linjauksen mukaisesti.
Käytännön ristiriitatilanteet eivät suoranaisesti ole kirkolliskokouksen asia. Sen tehtävänä on pitää kirkon linja kirkkaana ja ymmärrettävänä. Arjessa kirkkoherrojen vastuulla on seurakuntien esimiehinä löytää ratkaisut kirkon linjauksen mukaisesti.
Miksi nuoret aikuiset ovat suurin kirkosta eroajien ryhmä? Mitä pitäisi tehdä? Vai pitäisikö mitään?
Nuoret aikuiset, joiksi määritellään kirkossamme 18-39-vuotiaat on suuri ryhmä erilaisissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä. Tämän ryhmän käsittely yhtenä kokonaisuutena voi johtaa helposti harhaan.
Nuorten hengellisyys ja elämän peruskysymysten pohdinta eivät ole kadonneet. Päinvastoin ne elävät jopa voimistumisen kautta. Kirkon kannalta ratkaisevaa on, millaista tukea kirkko voi hengellisenä yhteisönä antaa nuorelle hänen elämäntilanteessaan.
Nostan esille yhden näkökulman; kirkon onnistuminen ns. nuorten aikuisten suhteen ratkaistaan ennen kuin ihminen irtautuu/itsenäistyy lähiyhteisöistään, jollainen rippikoulukin vielä on. Lapsen ja hänen perheensä hengellisen elämän tukemisessa onnistuminen vaikuttaa ratkaisevasti kiinnittymiseen kirkkoon. Varhaisessa lapsuudessa rakentuva hengellinen maailma kantaa ja säilyy pohjavireenä joskus myrskyisten myöhempien vuosien aikana.
Kirkon työssä lapset ja nuoret ovat ilahduttavan vahva painopiste. Siitä on pidettävä kiinni ja tätä työnäkyä on vahvistettava. Ehkä hieman sirpaleista lasten ja nuorten työalaa (lapsi- ja perhetyö, varhaisnuorisotyö, nuorisotyö, rippikoulutyö jne.) kannattaisi alkaa pohtimaan selkeämmin kokonaisuutena lapsen näkökulmasta. Valtion lapsi- ja nuorisopolitiikassa olemme alkaneet rakentamaan elämänkaaripolitiikkaa.
Myös nuoret aikuiset tulevat usein kirkon toimituksiin lasten kautta – vanhempina ja kummeina. Erityisesti kummin roolia voisimme vahvistaa. Hänen kutsumisessaan toimituksellisiin keskusteluihin sekä muutoinkin kummivanhemman ja kummilapsen kristillisen yhteyden rakentamisessa kirkon pitäisi olla aktiivisempi. Esimerkiksi kummijumalanpalvelukset ovat liian vähän käytetty toimintamuoto.
Nuorten hengellisyys ja elämän peruskysymysten pohdinta eivät ole kadonneet. Päinvastoin ne elävät jopa voimistumisen kautta. Kirkon kannalta ratkaisevaa on, millaista tukea kirkko voi hengellisenä yhteisönä antaa nuorelle hänen elämäntilanteessaan.
Nostan esille yhden näkökulman; kirkon onnistuminen ns. nuorten aikuisten suhteen ratkaistaan ennen kuin ihminen irtautuu/itsenäistyy lähiyhteisöistään, jollainen rippikoulukin vielä on. Lapsen ja hänen perheensä hengellisen elämän tukemisessa onnistuminen vaikuttaa ratkaisevasti kiinnittymiseen kirkkoon. Varhaisessa lapsuudessa rakentuva hengellinen maailma kantaa ja säilyy pohjavireenä joskus myrskyisten myöhempien vuosien aikana.
Kirkon työssä lapset ja nuoret ovat ilahduttavan vahva painopiste. Siitä on pidettävä kiinni ja tätä työnäkyä on vahvistettava. Ehkä hieman sirpaleista lasten ja nuorten työalaa (lapsi- ja perhetyö, varhaisnuorisotyö, nuorisotyö, rippikoulutyö jne.) kannattaisi alkaa pohtimaan selkeämmin kokonaisuutena lapsen näkökulmasta. Valtion lapsi- ja nuorisopolitiikassa olemme alkaneet rakentamaan elämänkaaripolitiikkaa.
Myös nuoret aikuiset tulevat usein kirkon toimituksiin lasten kautta – vanhempina ja kummeina. Erityisesti kummin roolia voisimme vahvistaa. Hänen kutsumisessaan toimituksellisiin keskusteluihin sekä muutoinkin kummivanhemman ja kummilapsen kristillisen yhteyden rakentamisessa kirkon pitäisi olla aktiivisempi. Esimerkiksi kummijumalanpalvelukset ovat liian vähän käytetty toimintamuoto.
Millainen on Suomen evankelisluterilaisen kirkon tulevaisuus?
Kirkolla on edessään mahdollisuuksien horisontti aikana, jolloin uutiset vyöryttävät sanomaa kulttuurien välisestä yhteentörmäyksestä, maailmantalouden kovuudesta nopeasti reagoivassa globaalissa toimintakentässä ja ympäristön ylikuormittumisesta. Kaiken tämän keskellä kirkolla on mahdollisuus tulla näkyvämmäksi ja lujaksi. Sitä aikamme vaatii.
Itse tiivistän lähtökohtani kirkon luottamushenkilönä kahteen sanaan: vahva kansankirkko. Suomalainen uskonelämä on sisäisesti vahvaa ja etsivää, vaikka se ulkoisesti saattaisi vaikuttaakin hiljaiselta ja odottavalta. Siksi kirkossa on oltava tilaa etsivälle uskolle, jollaista muun muassa monien nuorten hengellinen maailma on. Etsivän uskon kannalta perinteet ja traditio ovat tärkeitä. Uskonpuhdistuksen kirkolla on oltava viisautta säilyttää ja uudistaa. Kirkkoon kuuluvien osuus suomalaisista laskee vuoteen 2030 mennessä 15 prosenttiyksikköä, jos tahti jatkuu nykyisenä. Kirkon strategia 2015 antaa hyvät lähtökohdat vahvan kansankirkon rakentamiselle. Tarvitsemme tahtoa elää ja rakentaa yhteistä uskonelämää yksilöityvässä yhteiskunnassamme.
Itse tiivistän lähtökohtani kirkon luottamushenkilönä kahteen sanaan: vahva kansankirkko. Suomalainen uskonelämä on sisäisesti vahvaa ja etsivää, vaikka se ulkoisesti saattaisi vaikuttaakin hiljaiselta ja odottavalta. Siksi kirkossa on oltava tilaa etsivälle uskolle, jollaista muun muassa monien nuorten hengellinen maailma on. Etsivän uskon kannalta perinteet ja traditio ovat tärkeitä. Uskonpuhdistuksen kirkolla on oltava viisautta säilyttää ja uudistaa. Kirkkoon kuuluvien osuus suomalaisista laskee vuoteen 2030 mennessä 15 prosenttiyksikköä, jos tahti jatkuu nykyisenä. Kirkon strategia 2015 antaa hyvät lähtökohdat vahvan kansankirkon rakentamiselle. Tarvitsemme tahtoa elää ja rakentaa yhteistä uskonelämää yksilöityvässä yhteiskunnassamme.
Onko kirkko tuore?
JAA
Kirkon sanoma on aina tuore. Me ihmiset emme aina vain ole heikkoudessamme parhaita kirkon viestin välittäjiä.
Pitääkö kirkon aktivoitua uskontojen välisessä keskustelussa?
JAA
Koen, että kirkko on jo aktiivinen osapuoli uskontojen välisessä keskustelussa muun muassa Luterilaisen Maailmanliiton kautta ja Kirkkojen Maailmanneuvostossa. Tätä aktiivista otetta täytyy jatkaa. Islamilaisen maailman kanssa käytävä dialogi on tärkeää.
Pitääkö kirkon lisätä voimavaroja moderniin viestintään (esim. nettipapit)?
JAA
Uskon, että seurakuntayhtymien ja paikallisseurakuntien tasolla näin tulee tapahtumaan. Uudet kirkon työntekijät tuovat myös luontaisesti osaamista moderniin viestintään liittyen. Tärkeää on, että kirkon viestintää ajatellaan kokonaisuutena ja huolehditaan paikallisseurakuntien osaamisesta. Mitä enemmän kirkolla itsellään on viestinnällistä osaamista ja pääomaa, sitä parempi. Mainostoimistojen käyttö pitäisi olla toissijaista.
Tuleeko samaa sukupuolta olevien henkilöiden parisuhde siunata kirkollisesti?
JAA
Kansankirkollisesti on hyvin helppo yhtyä ajatukseen, että kristinuskon sisimmäinen, perimmäinen sanoma tämän ajan ihmisille ei liity oikean elämäntavan, moraalin ja arvojen alueelle. Symbolina ei ole Mooseksen laintaulut, vaan risti, joka välittää viestin armosta, Jumalasta, joka välittää. Tämän takia tarvitsemme suurta herkkyyttä kohdata kysymys samaa sukupuolta olevien parisuhteista ja ylipäänsä seksuaalisten vähemmistöjen asemasta kansankirkossamme. Asia on aktiivisessa käsittelyssä. Ketään ei saa sulkea uskon yhteisön ulkopuolelle — ei avoimesti, ei hiljaisesti. Sakramentaalinen avioliiton vihkiminen on jo asia erikseen.
Liian monen perheen yhteiselämä päättyy vanhempien avioeroon. Yksinhuoltajaperheissä elää noin kuudennes lapsista ja uusperheissä noin joka kymmenes. Avioerojen määrä on Suomessa suuri. Kirkon on taisteltava avioliittojen puolesta. Perheneuvonnan tarpeeseen on pystyttävä vastaamaan. Lisäksi on hyvä miettiä, onko “avioliittovalmennuksessa” tehtävissä jotain paljon enemmän. Ehkä avioliittoleireistä olisi nuorten aikuisten rippikouluksi. Jos saisi valita kolmannen sakramentin luterilaiselle kirkolle, se olisi avioliitto.
Liian monen perheen yhteiselämä päättyy vanhempien avioeroon. Yksinhuoltajaperheissä elää noin kuudennes lapsista ja uusperheissä noin joka kymmenes. Avioerojen määrä on Suomessa suuri. Kirkon on taisteltava avioliittojen puolesta. Perheneuvonnan tarpeeseen on pystyttävä vastaamaan. Lisäksi on hyvä miettiä, onko “avioliittovalmennuksessa” tehtävissä jotain paljon enemmän. Ehkä avioliittoleireistä olisi nuorten aikuisten rippikouluksi. Jos saisi valita kolmannen sakramentin luterilaiselle kirkolle, se olisi avioliitto.
Voiko kirkko myöntää turvapaikan henkilölle, jolla ei ole oleskelulupaa?
JAA
Maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors on kommentoinut viisaasti Suomen ekumeenisen neuvoston laatimaa Kirkko turvapaikkana -ohjeistusta. Turvapaikanhakijoilla ei koskaan ole turhan paljon niitä, jotka kohtaavat, ymmärtävät ja tukevat heitä. Oppaan kirjaus ”Lähimmäisenrakkauden toteuttaminen äärimmäisessä tilanteessa, jossa turvapaikanhakijaa uhkaa karkotus, vaatii tottelemattomuutta vallitsevia lakeja kohtaan” on kylläkin huolimattomasti muotoiltu. Lain yläpuolelle ei voi yliolkaisesti asettua.
Tulisiko syrjintäkielto hyväksyä myös kirkossa? Liitteenä esitys syrjintäkieltoa esittävästä laista.
JAA
Aika ajoin julkisuudessa käytävässä keskustelussa näyttää hämärtyvän kirkon liikkumatila hengellisenä yhteisönä ja toisaalta sen velvoitteet julkisoikeudellisena toimijana. Todennäköisesti tämä raja hämärtyy julkisessa keskustelussa yhä enemmän – halusimme tai emme. Kirkon päättäjillä on oltava yhteiskunnallista kypsyyttä ja viisautta. Kirkon oman autonomian kannalta on ratkaisevaa, että esimerkiksi kirkon virkamiesoikeudelliset säännökset ovat linjassa yleisen työlainsäädännön kanssa.
Täytyykö kirkon uudistua?
JAA
Aina. Uskonpuhdistuksen hengessä olemme uudistuva liike. Meiltä kirkon luottamushenkilöiltä vaaditaan viisautta tunnistaa ja tuoda tähän päivään kirkon traditio ja iätön evankeliumin sanoma.
Kannattaako nuori valita edustajaksi kirkon korkeisiin hallintoelimiin?
JAA
Nuoruus ei ole itseisarvo. Nuoruus ei tee kenestäkään hyvää kirkolliskokousedustajaa, mutta se ei ole myöskään este palvella kirkkoa hyvin. Yhtä lailla nuori kuin vanhempikin voi onnistua tehtävässään.
