19 § Syrjintäkielto

Työnantaja ei saa virkasuhteeseen otettaessa eikä virkasuhteen aikana ilman hyväksyttävää perustetta asettaa hakijoita eikä viranhaltijoita eri asemaan henkilöön liittyvän syyn perusteella. Sukupuoleen perustuvan syrjinnän kiellosta säädetään lisäksi naisten ja miesten tasa-arvosta annetussa laissa (609/1986). Syrjintäperusteista, siitä, mitä syrjinnän käsitteellä tarkoitetaan, vastatoimien kiellosta ja todistustaakasta syrjintäasiaa käsiteltäessä säädetään yhdenvertaisuuslaissa (21/2004).
Määräaikaisissa ja osa-aikaisissa virkasuhteissa ei saa pelkästään virkasuhteen kestoajan tai työajan pituuden vuoksi soveltaa epäedullisempia palvelussuhteen ehtoja kuin muissa virkasuhteissa, ellei se ole perusteltua asiallisesta syystä.

Syrjintäkielto

Yhdenvertaisuuden perussäännös on perustuslain 6 §:n 1 momentissa. Sen mukaan ”Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä”. Perustuslain 6 §:n 2 momentissa kielletään syrjintä sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Säännöksen mukaan syrjintää on ihmisen asettaminen eri asemaan ilman hyväksyttävää perustetta. Itsenäisenä ihmisoikeutena yhdenvertaisuus ja syrjinnän kielto sisältyvät kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen 26 artiklaan. Sen mukaan kaikki ihmiset ovat oikeudellisesti yhdenvertaisia ja oikeutettuja ilman minkäänlaista syrjintää yhtäläiseen lain suojaan. Tässä suhteessa lailla on kiellettävä kaikki syrjintä ja taattava kaikille henkilöille yhtäläinen ja tehokas suojelu rotuun, ihonväriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittiseen tai muuhun mielipiteeseen, kansalliseen tai yhteiskunnalliseen alkuperään, omaisuuteen, syntyperään tai muuhun asemaan perustuvaa syrjintää vastaan. Vastaavasti Euroopan ihmisoikeussopimuksen 14 artiklaan sisältyy syrjintäkielto, joka takaa sopimuksessa turvattujen oikeuksien nautinnan ilman syrjintää. Sopimuksen 12. pöytäkirja sisältää yleisen syrjintäkiellon, joka koskee myös jäsenvaltion kansallisessa lainsäädännössä turvattuja oikeuksia. Pöytäkirja on Suomen osalta tullut voimaan 1.4.2005. EU-tasolla työelämän syrjintäkiellosta säädetään yhdenvertaista kohtelua työssä ja ammatissa koskevista yleisistä puitteista annetussa neuvoston direktiivissä 2000/78/EY (työsyrjintädirektiivi). Direktiivin 4 artiklaan sisältyvän poikkeussäännöksen mukaan direktiivi ei, edellyttäen että sen säännöksiä muutoin noudatetaan, vaikuta kirkkojen tai muiden julkisten tai yksityisten organisaatioiden, joiden eetos perustuu uskontoon tai vakaumukseen, oikeuteen vaatia palveluksessaan olevilta henkilöiltä vilpittömyyttä ja uskollisuutta suhteessa järjestön eetokseen, kunhan ne toimivat kansallisen valtiosäännön ja lainsäädännön mukaisesti. Suomi on lisäksi ratifioinut useita syrjinnän vastaisia erityissopimuksia.

Työlainsäädännössä työelämän yleinen syrjintäkielto oli jo vuoden 1970 työsopimuslain
17 §:n 3 momentissa, jonka mukaan työnantajan oli kohdeltava työntekijöitään tasapuolisesti syrjimättä ketään niillä perusteilla, jotka laissa lueteltiin. Säännöstä täydennettiin vuonna 1987 kieltämällä syrjintä myös työhön otettaessa. Nykyisen työsopimuslain (55/2001) 2 luvun 2 ja 4 §:ssä todetaan, että työnantaja ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa työntekijöitä tai työnhakijoita keskenään erilaiseen asemaan näiden iän, terveydentilan, kansallisen tai etnisen alkuperän, sukupuolisen suuntautumisen, kielen, uskonnon, mielipiteiden, perhesuhteiden, ammattiyhdistystoiminnan, poliittisen toiminnan tai muun niihin verrattavan seikan vuoksi. Syrjintäkielto koskee myös työhönottoa. Työsopimuslaissa ei nimenomaisesti mainita sukupuolen perusteella tapahtuvaa syrjintää, joka kielletään tasa-arvolaissa. Tasa-arvolain syrjintäkielto koskee myös työhönottoa. Syrjintäkieltoa täydentävät työsopimuslain säännökset työnantajan velvollisuudesta kohdella työntekijöitään tasapuolisesti. Vastaava syrjintäkielto ja tasapuolisuusvelvoite on otettu myös valtion virkamiehiä ja kunnallisia viranhaltijoita koskeviin lakeihin. Lisäksi syrjintä työelämässä on kriminalisoitu rikoslain 47 luvun 3 §:ssä.

Vuonna 1987 voimaan tulleessa tasa-arvolaissa on yksityiskohtaiset säännökset naisen ja miehen välisestä tasa-arvosta ja syrjinnän kieltämisestä. Yhdenvertaisuuslaki, joka tuli voimaan 1.1.2004, on hyvin samankaltainen kuin tasa-arvolaki ja sen soveltamisala on laaja niin kuin tasa-arvolainkin soveltamisala. Yhdenvertaisuuslaissa kielletään syrjintä sekä erityisillä etnisillä perusteilla että iän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai sukupuolisen suuntautumisen perusteella muun muassa työelämässä, koulutuksessa tai jaettaessa sosiaalisia etuuksia.

Syrjintään saattaa samanaikaisesti soveltua useampi säännös, niin yleislain (perustuslaki, rikoslaki, yhdenvertaisuuslaki ja tasa-arvolaki) säännös kuin erityislakikin (työsopimuslaki, kirkkolaki). Lähtökohtana on, että useita säännöksiä voidaan soveltaa samanaikaisesti. Lainsäädännössä voidaan kuitenkin poikkeuksellisesti todeta, ettei jotain lakia tai sen säännöstä sovelleta. Merkittävin näistä poikkeuksista lienee kirkon kannalta tasa-arvolain 2 §:n säännös, jonka mukaan lakia ei sovelleta evankelis-luterilaisen kirkon, ortodoksisen kirkkokunnan eikä muiden uskonnollisten yhdyskuntien uskonnonharjoitukseen liittyvään toimintaan.

Syrjintäkielloissa on kysymys kielloista asettaa ihmisiä eri asemaan ilman hyväksyttävää perustetta. Eri asemaan asettamista ei siis kielletä, mutta sille on esitettävä hyväksyttävä peruste. Myös kirkkohallituksen esitys kirkkolain 6 luvun 19 §:n syrjintäkiellon sisällöstä sisältää ilmaisun ”ilman hyväksyttävää perustetta”. Hyväksyttävän perusteen arvioimisen on tapahduttava tapauskohtaisesti. Olennaista on, voidaanko eri asemaan asettamista perustella perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttävällä tavalla.  Kirkolla autonomisena uskonnollisena yhdyskunta on tarve tulkita hyväksyttävää perustetta kirkon opin ja tunnustuksen kautta. Siten syrjintänä ei voida pitää ehdotettua säännöstä siitä, että kirkon viranhaltijalta sekä jumalanpalvelukseen, kirkollisiin toimituksiin, diakoniaan tai opetukseen liittyvissä toistaiseksi voimassa olevan työsopimussuhteen työntekijältä vaaditaan kirkon jäsenyyttä. Syrjintänä ei voida myöskään pitää ehdotetun kirkkolain 6 luvun 25 §:n 1 ja 2 momentissa säädettävää lojaliteettivelvollisuutta, minkä on katsottava kirkon viranhaltijoiden osalta sisältävän myös velvollisuuden sitoutua kirkon oppiin ja tunnustukseen. 

Hyväksyttävää perustetta tulkittaessa on tulkinnalle löydettävä objektiivisesti arvioitavissa olevat perusteet. Lakivaliokunnan mielestä ehdotettu kirkkolain 6 luvun 19 §:n sanamuoto ei ratkaise kirkon suhtautumista homoseksuaalisuuteen tai rekisteröityihin parisuhteisiin. Ratkaisu joudutaan tekemään sovellettaessa kyseistä säännöstä ja arvioitaessa, nouseeko kirkon opista ja tunnustuksesta hyväksyttävä peruste asettaa parisuhteensa rekisteröineet samaa sukupuolta olevat henkilöt eri asemaan työntekijänä tai työhönottotilanteessa. Mikäli kirkon ottama kanta parisuhteen rekisteröinnistä ja sen vaikutuksista voidaan sitoa kirkon oppiin ja tunnustukseen ja mitä yhtenäisempi tuo kanta on, sitä hyväksyttävämmin silloin voidaan perustella mahdollista eri asemaan asettamista.