Lions-liitto toteuttaa tälläkin kaudella Anna tukesi nuorisolle arpajaiset sekä perinteisen Lions-joulukortti aktiviteetin. Niiden yhteisenä tavoitteena on lasten ja nuorten kasvun ja nuorten kulttuurityön tukeminen sekä lasten ja nuorten syrjäytymisen ennaltaehkäisy. Nettotuotto käytetään kokonaisuudessaan Lions-liiton nuorisotyöhön.
Anna tukesi nuorisolle -raaputusarpoja painetaan 25 000 kpl. Arvan hinta on 10 euroa/kpl. Arvat toimitetaan klubien presidenteille elokussa ja ne ovat klubeissa syyskuun aikana. Myyntiaika on syyskuun alusta tammikuun loppuun saakka. Klubien arpavastaavat järjestävät myynnin klubeissa ja niiden aktiviteeteissa, sekä arpojen ennakko- ja lisätilauksista. Lähetyksen mukana ovat myynti-, lisätilaus-, palautus- ja tilitysohjeet.
Lions-joulukortieissa kuva-aiheita on kuusi ja kaikkia on tilattavissa posti-, taitto- ja yrityskortteina. Kortteihin voi tutustua verkkokaupan etusivulla osoitteessa , uudessa Lions-vuosikirjassa ja elokuun LION-lehdessä. Klubeille on toimitettu elokuun aikana näytekappaleet uusista joulukorteista, joulukorttiesitteitä, verkkokaupan tilausohjeet ja tilauslomakkeet, jotka on tarkoitettu klubin sisäiseen tilausten organisointiin. Klubien korttivastaavat kokoavat koko klubin tilauksen ja tilaus tehdään verkkokaupassa .
Arpajaisissa muhkeat voitot, korttimyynnistä klubeille puolet
Voittoja on yli 500 kpl. Päävoittoina on matkavoittoja Lions-järjestön 98. vuosikokoukseen Honoluluun Havaijille. Muina voittoina on Jopo Elektro -merkkisiä sähköavusteisia polkupyöriä, tablettitietokoneita sekä pellavatekstiilisettejä.
Joulukorttien osalta klubien joulukorttivastaavat keräävät myytyjen korttien maksut ostajilta ja Suomen Lions-liitto laskuttaa klubeilta 50 % niiden ohjehinnasta. Liitolle tuleva osuus ohjataan kokonaisuudessaan nuorisotyöhön ja klubeille jäävän osuuden käytöstä päättää klubi itse.
Lisätietoja antaa piirin palvelu- ja varainhankintavastaava Juhani Nyyssönen puh. 050 5509 946. Katso myös alla olevat liitetiedostot.