Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-D

LIONS D-PIIRI

Leijonat lahjoittivat frisbeegolfkoreja Valkealatalolle

Kaisa Kelkka, Veli Koski ja avausheiton heittäjä Valkealatalosta.

Kolme Kouvolan alueen lionsklubia luovutti 3.6.2015 viisi siirrettävää frisbeegolfkoria Valkealatalolle. Hankkeen aloitteentekijänä oli Veli Koski, joka edustaa urheiluseura Valkealan Kajoa.

 

Korit vastaanotti Valkealatalon puolesta Kaisa Kelkka, joka kertoi talon olevan Valtionvarainministeriön kuntakokeilussa. Kyseessä on ns. Valkealatalon malli, jossa kokeilussa on avoimuus, mikä tarkoittaa sitä, että sekä talon tilat että ulkoalueet ovat myös ulkopuolisten  käytössä.

 

Talon tiloissa voidaan pitää kokouksia ja ulkoalueilla voidaan retkeillä, ulkoilla tai pelata vaikkapa frisbeegolfia. Kaisa Kelkka arvelikin, että peliä tulevat pelaamaan paitsi tietysti talon asukkaat, myös alueen koulut ja päiväkodit.

 

Valkealatalo sijaitsee Lappalanjärven rannalla ja taloa ympäröivät laajat, vehreät ulkoalueet. Pihassa oli uutuutena myös kanahäkki, jonka vihkiäisiin me korien lahjoittajat saimme osallistua.

 

Päivä oli tuulinen ja sateinen, joten kisoja emme päässeet järjestämään, mutta lupasimme palata myöhemmin kokeilemaan. Uskomme kuitenkin, että kesän aikana pelirata antaa virkistystä ja kuntoilumahdollisuuden niin talon vanhuksille kuin muillekin halukkaille.

 

Lahjoittajaklubit ovat Kouvola Iris, Valkeala ja Valkeala Vekara. Valkealan Kajo lahjoitti frisbeet.

 

Teksti ja kuvat: Arja Ketonen, Lions Club Kouvola Iris


Onnistunut avausheitto koriin.
Onnistunut avausheitto koriin.

Sivuston ylläpito


Seuraa meitä
Facebook