Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-D

LIONS D-PIIRI

Piirin LeijoNaiset risteilyllä

D-piirin LeijoNaisten risteily Tallinnaan lokakuussa oli avaus piirin naisleijonien laajempaan yhteistyöhön. Puuhanaisina olivat Lions Club Heinola Tähtien jäsenet. Matka oli onnistunut ja kaikilla näytti olevan lystiä.

 

Mukaan olisi mahtunut monta muuta LeijoNaista muistakin kuin Tähdistä ja Naisvuoresta. Lystinpidon lomassa puhuttiin tietysti leijona-asiaa ja suunniteltiin seuraavia yhteisiä tapaamisia.

 

On hyvä tavata välillä myös muita kuin oman klubin jäseniä. Näin tutustutaan muihin leijoniin ja  saadaan uusia ideoita omaan toimintaan ja uutta voimaa ja intoa leijonatyöhön ja toki myös omaan arkeen.

 

Mietitään yhdessä, millaista yhteistä toimintaa me haluamme. Kun kutsu seuraavaan tapaamiseen tulee, otetaan kutsu vastaan!

Sivuston ylläpito


Seuraa meitä
Facebook