Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-D

LIONS D-PIIRI

Kutsu kouluille osallistumaan kansainväliseen rauhanjulistekilpailuun

Lionsklubit eri puolilla maailmaa sponsoroivat joka vuosi lionien kansainvälisen rauhanjulistekilpailun paikallisissa kouluissa ja nuorisoryhmissä. Kilpailu kannustaa nuoria ympäri maailmaa ilmaisemaan näkemyksiään rauhasta. Miljoonat lapset lähes sadasta maasta ovat osallistuneet kilpailuun jo yli 25 vuoden ajan.

 

Kauden 2014–15 rauhanjulistekilpailun teema on "Rauhaa, rakkautta ja yhteisymmärrystä". Kilpailuun voivat osallistua nuoret, jotka ovat 11-13-vuotiaita 15. marraskuuta.

 

Rauhanjulistekilpailun arviointi

 

Julisteet arvioidaan omaperäisyyden, taiteellisuuden ja teeman ilmaisun kannalta.

Julisteet käyvät läpi useita arviointitasoja: paikallinen, piiri, kansallinen ja kansainvälinen. Kansainvälisellä tasolla tuomarit taide-, rauhan-, nuoriso- ja koulutusyhteisöistä sekä tiedotusvälineistä valitsevat yhden pääpalkinnon voittajan ja 23 kunniamaininnan saavaa työtä.

 

Rauhanjulistekilpailun palkinnot

 

Kansainvälisille voittajille ilmoitetaan voitosta viimeistään 1.2.2015:

  • Yksi kansainvälisen pääpalkinnon voittaja saa 5 000 US dollaria ja matkan palkinnonluovutustilaisuuteen
  • 23 kunniamaininnan saajalle luovutetaan 500 US dollarin rahapalkinto ja todistus saavutuksesta

 

Katso pääpalkinnon voittajajulisteita .

 

Rauhanjulistekilpailun esite

Mikäli koulusi on kiinnostunut osallistumaan kilpailuun lähetä alla oleva lomake. Otamme sinuun yhteyttä ja kerromme lisää. Toimi kuitenkin heti, koska koulujen on jätettävä kilpailutyöt paikalliselle klubille lokakuun aikana.


Tähdellä merkityt tiedot ovat pakollisia.


Koulun nimi
Yhteyshenkilön nimi
Yhteyshenkilön puhelin
Yhteyshenkilön sähköpostiosoite
Mahdollisia lisätietoja
Sivuston ylläpito


Seuraa meitä
Facebook