Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-D

LIONS D-PIIRI

Sää suosi Heinolan maalaismarkkinoita - kävijöitä runsaasti ja kauppa kävi hyvin

Heinolan maalaismarkkinat ylittivät järjestäjän Lions Club Heinola Kailaksen odotukset. Kävijöitä riitti tungokseen asti ja kauppa kävi niin hyvin, että osalla myyjistä tavara loppui kesken.

 

Heinolan kirkonkylässä järjestetyt maalaismarkkinat onnistuivat hyvin. Ilmakin korjaantui kuin tilauksesta ja kävijämäärä laskettiin tuhansissa. Lasten ehdoton suosikki oli jättipomppulinna, jonka oli järjestänyt paikalle maalaismarkkinoiden järjestäjä Lions Club Heinola Kailas.

 

Markkinoilla oli satakunta myyjää ja kaikki olivat tyytyväisiä myyntiin. Osalta myytävä jopa loppui kesken. Esimerkiksi eräs rouva myi kaikki käsityönsä ja muikunmyyjältäkin muikut loppuivat kesken vaikka niitä oli varattu myyntiin normaalia enemmän.

 

Heinolan maalaismarkkinat järjestetään vuosittain heinäkuun ensimmäisenä lauantaina Heinolan kirkonkylässä. Lions Club Heinola Kailas lahjoittaa markkinoiden tuoton kotikuntansa eri kohteisiin mm. lapsi-, nuoriso- ja vanhustyön.


Kuin tilauksesta markkinapäivän sää muuttui aurinkoiseksi.
Kuin tilauksesta markkinapäivän sää muuttui aurink...
Markkinoilla on oli tarjolla tavaraa laidasta laitaan. Yhteensä myyjiä oli satakunta.
Markkinoilla on oli tarjolla tavaraa laidasta lait...
Lasten ehdoton suosikki oli jättipomppulinna.
Lasten ehdoton suosikki oli jättipomppulinna.
Markku Welling myi kalastustarvikkeita Maken Kalastuksen myyntipisteessä.
Markku Welling myi kalastustarvikkeita Maken Kalas...
Järjestäjän ravintola palveli markkinavieraita.
Järjestäjän ravintola palveli markkinavieraita.
Grillimakkara teki kauppansa.
Grillimakkara teki kauppansa.
Markkinoilla oli näytteillä myös vanhoja traktoreita.
Markkinoilla oli näytteillä myös vanhoja traktorei...

Sivuston ylläpito


Seuraa meitä
Facebook