Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-D

LIONS D-PIIRI

Lions Club Kaipiaisen kummioppilas on Niina Vihanta

Valokuvassa vasemmalta; LC Kaipiainen sihteeri Harri Mörsäri ja presidentti Helmut Wiemers. Stipendin saaja Niina Vihanta sekä yhteiskoulun rehtori Kaisu Kovalainen-Laitinen

LC Kaipiaisen kuluneen toimikauden suurin avustushanke huipentui lauantaina Myllykosken yhteiskoulun kevätjuhlassa. 

Klubin käynnistämän kolmivuotisen stipendin on saanut kouvolalainen Niina Vihanta Sippolan Hirvelästä.

Stipendin arvo on kokonaisuudessaan 6000 euroa, jota jaetaan opiskelijalle 1000 euroa/ lukukausi. Opiskelujen menestymistä seurataan kolmen vuoden ajan ja menestys on osaltaan vaikuttamassa täysimääräisen tuen saantiin.
Valintakriteereinä olivat mm. nykyinen koulumenestys, sekä oppilaan oma motivaatio ja into opiskeluun. Lisäksi opiskelijan tulee asua klubin toiminta-alueella.

Koulujen opinto-ohjaajien ja opettajien avustuksella klubihallitus teki valinnan tuettavasta opiskelijasta toukokuussa. Klubin ajatus stipendiin on olla kannustamassa opiskeluhaluista nuorta ja täten osoittaa opiskelujen merkitystä nuoren elämässä kohti tulevaa.

Lions Club Kaipiainen on perustettu 1973, perustamispaikkana Kaipiainen.
Klubissa on tällä hetkellä 34 aktiivista veljeä eripuolilta Kaakkois-Kouvolaa; lähinnä Utti-Sippola-Enäjärvi-Kaipiainen-Tirva-alueilta. Klubin presidenttinä toimii Helmut Wiemers.
LC Kaipiainen kerää vuosittain erinäisillä tapahtumilla ja tempauksilla lahjoitusvaroja, joiden kohderyhmänä ovat klubialueen vanhukset ja nuoret. Kevään aikana klubi järjesti suuret venearpajaiset, joiden tuotolla osaltaan mahdollistettiin nyt myönnetyn stipendin rahoitus. Toukokuun 11. päivänä pidetyssä arvonnassa veneen voittajaksi nousi kouvolalainen Harri Karjalainen.
LC Kaipiainen onnittelee sekä Niinaa että Harria sekä kiittää kaikkia venearvontaan osallistuneita. Yhdessä mahdollistimme hankkeen ja teimme monet onnellisiksi.
Sivuston ylläpito


Seuraa meitä
Facebook