Lionstoiminnan toimintakausi on 1.7.-30.6. Kaudella 2015-2016 lionstoiminta on entistä monipuolisempaa ja se tarjoaa klubeille ja jäsenille monta mahdollisuutta tehdä hyvää.
Lionstoiminta on vaihtoehto käyttää omaa vapaa-aikaa hyvän tekemiseen. Paikallisten klubien tärkein hyvän tekemisen kohde on oma asuinpaikkakunta.
Klubit osallistuvat myös mahdollisuuksiensa mukaan ja D-piirin projekteihin auttamalla kansallisella tasolla lähimmäisiämme unohtamatta kansainvälistä apua mm. kansainvälisen säätiömme kautta.
Suomen lionsklubit avustavat palvelullaan ja rahalahjoituksillaan kotimaansa ja maailman apua tarvitsevia arviolta 4-5 miljoonalla eurolla vuodessa. Maailmassa klubit tekevät vuosittain arviolta 100 miljoona tuntia vapaaehtoistyötä ja lahjoittavat noin 800 miljoonaa euroa vuodessa.
Toimintakauden teemat
Jokaiselle toimintakaudelle valitaan teemat. Kaudella 2015-2016 D-piirin teema on ””Kädellä ja sydämellä”, kansallisena Lions-liiton teemana ”LIONS – monta tapaa tehdä hyvää” ja kansainvälisenä teemana "Dignity – Harmony – Humanity” - Ihmisyys – Sopusointu - Arvokkuus".
Tule sinäkin mukaan tekemään hyvää
Lions-liiton vuosikokous pidettiin kesäkuussa Sotkamon Vuokatissa. Liiton puheenjohtajaksi kaudelle 2015-2016 valittiin Jari Rytkönen (Lions Club Uurainen) ja varapuheenjohtajaksi Heikki Hemmilä (Lions Club Ylivieska).
Jos sinäkin haluat käyttää osan vapaa-ajastasi apua tarvitsevien auttamiseen ja hyvän tekemiseen katso lisätietoja .