Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-D

LIONS D-PIIRI

Piirikuvernöörin kirje 4/ 2021-2022

Helmikuu on puolessa välissä ja olympialaisissa kisataan mitaleista. Suurta mitalisadetta ei meille odoteta tälläkään kertaa, mutta mukavia onnistumisia on jo nähty. Koronakuri kisoissa on todella kova ja aiheuttaa paljon puhetta urheilijoiden ja huoltajien joukossa. Meillä koronarajoitukset ovat keventymässä selvästi ja ilmassa on lupauksia rajoitusten kokonaan poistumisesta ensi kuussa. Pääsemme vihdoin tapaamaan ihmisiä melko normaalisti, sen uuden normaalin mukaisesti varovaisuutta noudattaen.

 

Maaliskuun aluefoorumit tullaan pitämään vielä virtuaalisena. Tartuntamäärät ovat kuitenkin sen verran korkealla vielä, ettei ole syytä riskeerata klubien kevätaktiviteetteja omissa sisäisissä tapaamisissamme. Foorumit pidetään viikolla 11 ja niiden tarkemmat ajankohdat ilmoitetaan myöhemmin. Tarkoitus on varata siihen kaksi iltaa, jotta kaikki pystyisivät niihin osallistumaan. Alustajina tullaan kuulemaan ainakin jäsenjohtajaamme Matti Kirvestä. Ohjelma muuten on vielä auki, mutta aiomme jättää hyvin aikaa leijonien kysymyksille piirihallituksen väelle. Piirien koon ehkä kasvaessa parin vuoden päästä piirijakouudistuksessa tulevat piirihallituksen tai piirikuvernöörin kyselytunnit korvaamaan osan klubien tapaamisista. Käytäntöä harjoitellaan jo ainakin N-piirissä tällä kaudella. Otetaan piirifoorumit tämmöisenä harjoituksena ja kysellään aktiivisesti.

 

ARS- ja Melvin Jones -illallinen on suunnitteilla lauantaina 5.3. ravintola Angelaan Kouvolassa. Klubeille on mennyt tietoa tapahtumasta ja nyt odotamme saammeko tällä kertaa tarpeeksi leijonia liikkeelle illan onnistumiseksi.

 

LCIF-kampanja 100 jatkuu vielä tämän kauden loppuun. Uutena selkeänä avustuskohteena on Kenialainen Amrita center lastenkoti. Kohteesta löytyy lisätietoa Facebook.com/NewVoicesK4K New Voices -sivustolta. Suora linkki lahjoituksiin on  Tässä on hyvä kohde LCIF lahjoituksiin ja osallistumiseen kampanja 100 loppumetreille. Usealla piirimme klubilla on saldoa yli 1000 dollaria eli tarpeeksi uuden Melvin Jones jäsenen palkitsemiseen. Ja vielä useammalla klubilla summasta puuttuu vain 100-200 dollaria. Tiedot klubin saldosta saa sähköpostilla minulta tai piirin LCIF-koordinaattori Unto Kiljuselta. Toivomme vahvaa loppukiriä lahjoituksissa.

 

Piirihallituksen 4.kokous pidetään Mikkelin seudulla lauantaina 26.3. alkaen klo 10:00. Ohjelmassa on uusien jäsenten opastusta ja lounaan jälkeen piirihallituksen kokous, jossa valmistellaan piirin vuosikokouksen asiat.

Piirin vuosikokous pidetään lauantaina 23.4. Luumäellä Taavetin koulukeskuksessa ja puolisoille on ohjelmassa tutustuminen P.E.Svinhufvudin kotitaloon Kotkaniemeen.  

 

2. varapiirikuvernöörin hakuaikaa on jatkettu helmikuun loppuun saakka. Lisäksi muutamasta lohkosta puuttuu vielä tulevan kauden puheenjohtaja, Klubeille on mennyt asiasta tietoa ja piirin sivuilla kerrotaan tehtävistä lisää. Nyt rohkeasti esittämään klubienne toimeliaita leijonia virkoihin.

 

Rauhanjulistekilpailun paketit  kaudelle 2022-2023 on jo tilattavissa. Mitä jos toimisimme kerrankin ajoissa ja tilaisimme paketin syksyä varten jo valmiiksi. Teemana kilpailussa on ”Johda Sydämellä”. Olkaa kouluihin yhteydessä jo keväällä, jotta opettajat pystyisivät sisällyttämään kilpailun opetussuunnitelmiinsa.

 

Nuorisovaihtoleiri Mikkelissä toteutunee viimeinkin. Suunnitelmat on olleet valmiina jo kohta kolme vuotta. Leiripaikan etsiminen tuotti kohtalaisia vaikeuksia tällä kertaa. Kuitenkin laatikon ulkopuolelle kurkistaminen tuotti tulosta ja leiripaikaksi valikoitui Army Hostel Karkialammella. Entisen Mikkelin varuskunnan alueella toimiva yksityinen majoituspaikka, jonka palvelut heinäkuulle ovat hyvinkin budjettiimme sopivia. Ohjelmaa pystytään järjestämään alueella hyvin ja etäisyydet muihin mahdollisiin ohjelmapaikkoihin ovat lyhyet. Tällä kertaa emme tarjoa isäntäperhemajoitusta leiriläisille johtuen korona tilanteesta.

 

VK2022 Kouvolassa on tämän kauden suurin tapahtuma piirissämme. Järjestelyjen vauhti kiihtyy kohti kesäkuun toisen viikonlopun huipennusta. Tarvittavan talkooväen määrä tulee kokonaisuudessaan olemaan 200-300 henkeä.  Esimerkiksi kansliatoiminkunnan talkoolaisten tarve on n. 50 henkilöä, joista suurinta osaa tarvitaan vastaanotossa ja valtakirjojen tarkistuksessa.  Tehtäviä on tarjolla kaiken ikäisille leijonille ja puolisoille. Kokous on III-alueen klubien yhteinen aktiviteetti, mutta lisäapu on aina tarpeen, joten vapaaehtoiset olkaa yhteydessä päätoimikunnan puheenjohtajaan Timo Joukaseen .

 

Vuosikokoukseen osallistuminen ja äänestäminen kokouksessa on muutenkin tällä kertaa erityisen tärkeää, koska PDG Veikko Teerioja LC Lappeenrannasta on asettunut ehdolle Suomen Lions-liiton varapuheenjohtajan tehtävään. Odotamme Kouvolaan saapuvaksi paljon leijonia puolisoineen ympäri Suomen. Kaupunki helposti saavutettavissa joka suunnalta ja kahden virtuaalikokouksen jälkeen odotukset fyysiselle tapaamiselle on kovat. Tehdään yhdessä Kouvolan kokouksesta ikimuistoinen kaikille Leijonille.

 

Aktiivista kevättä piirin leijonille toivoen

 

PK Tapio ja puoliso Tuija 

Sivuston ylläpito


Seuraa meitä
Facebook