Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-E

LIONS E-PIIRI

Leijonat ja klubit - Me palvelemme

Tiukutietoa

"Matkustaminen avartaa" ja "aina jotakin oppii, kun on poissa kotoaan" sanonnat ovat vanhoja totuuksia myös lionismissa. Klubivierailut lisäävät lionstietoutta ja niiden avulla saamme uusia ideoita, uusia tuttuja ja ystäviä. Näiden vierailujen aktivoimiseksi piirissämme ainakin kolme "tiukua".


Aarnen tiuku
Suomen lionismin isä Arne Ritari on lahjoittanut piiriimme vuonna .1963 pienen pronssikellon, jonka tarkoituksena on lisätä klubivierailuja. Tiukua seuraa tiukukirja, jossa on säännöt ja klubien tekemiä merkintöjä ja valokuvia "ryöstöistään" ja toiminnastaan. Kirja on hyvin mielenkiintoinen lisä tässä asiassa. Siinä on seuraavat "ryöstöä" koskevat säännöt.

 

Teksti ensimmäisestä tiukukirjassa vuodelta 1963:

1 § IC Aarne Ritari lahjoitti v. 1963 tiu´un Tampereen alueella kokoontuvien klubien keskenään kilpailtavaksi.
2 § Kellon saa haltuunsa se klubi, jonka edustajia vierailee vähintään viisi siinä klubissa, missä kello on.
3 § Mikäli vierailijoita on useammasta klubista yli 5 kpl saa kellon haltuunsa se kenellä on suurempi vierailijoiden määrä.
4 § Vierailijoiden määrän ollessa saman voittaa kellon haltuunsa myöhemmin perustettu klubi.
5 § Klubien kokouskutsuissa on mainittava mihinkä klubiin kello on "ryöstetty" ja on sihteerin pidettävä näin ollen klubinsa ajan tasalla.


Allan Noroila

Piirikuvernööri 1963-64
Tuure Ahtee
Piirikuvernööri 1966-67


Käytäntö on lisännyt vielä yhden säännön: Jos klubin kokouksessa on kaikki jäsenet 100 %:sti paikalla, ei "tiukua" voi ryöstää. Tällä aktivoidaan myös läsnäoloa silloin kun "tiuku" on klubin hallussa. "Tiu´un" ryöstöstä on kerrottava toimintailmoituksessa, jolloin tiedetään missä "tiuku" kulloinkin on. Ryöstöä ei voi tehdä pikakäynnillä. Hyväksytty on vain oikea klubivierailu.


Veikon tiuku
Veikko Korri lahjoitti piirikuvernöörikaudellaan vastaavan "tiun", mutta sen sääntöjen mukaan "tiuku" on vietävä toiseen klubiin mahdollisimman pian. Tämän tiu´un tämänhetkistä olinpaikkaa ei tiedetä. Klubeja pyydetään tarkistamaan varastonsa ja muistelemaan viimeistä "tiun" vientiä. "Tiuku" on samanlainen kuin Aarnen "tiukukin", n. 8-9 cm korkea pronssinen kello. Havainnot pyydetään ilmoittamaan piirikuvernöörille.

Reijon tiuku
Reijo Tuominen piirikuvernöörinä ollessaan arvosti erityisesti ladytoimintaa ja lahjoitti kauniin kellon ladyille. Se kiertää ladyjen keskuudessa siten, että kelloa hallussaan pitävä kutsuu jonkun klubin ladyt vierailemaan kokouksessaan. Vierailussa täytyy olla mukana vähintään 5 ladya. Kellon mukana seuraa myös kirja ja haltuunotosta tehdään kuittaus. Kauden päättyessä se voidaan palauttaa PK-ladylle. Sen "ryöstämiseen" ei kutsun vuoksi voi vaikuttaa muuten, kuin ilmoittamalla PK-ladylle halustaan saada kello haltuunsa, jolloin täytyy varautua myös kutsumaan jonkin klubin ladyt vierailemaan tilaisuudessaan. Ladyjen kelloa ei voi saada kuin kerran kauden aikana.

 

Tiedot kokosi Martti O. Hirvonen, PDCC

Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin