Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-B

LC Espoo

Laakson Liljat

Toiminta

Lions on maailman suurin palvelujärjestö ja toiminta perustuu vapaaehtoiseen työhön. Kaikki aktiviteetein kerätyt varat menevät lyhentämättöminä hyväntekeväisyyteen. Klubimme toimii Espoon Laaksolahdessa ja sen lähialueilla.  Varainkeruun ohella haluamme myös järjestää tapahtumia alueellamme ja lisätä siten yhteisöllisyyttä. Yhdessä tekeminen ja palveleminen on tärkeä osa toimintaamme.  Klubimme  on toiminut 18 toimintakautta. 

 

Kauden 2025-2026 teemat:

Kansainvälinen teema                           Me Palvelemme

Kansainvällisen presidentin teema       Johda palvellen - palvele johtaen

Suomen Lions-liiton Teema                   Merkityksellistä auttamista

Suomen Lions-liiton  pj:n. teema           Merkityksellisiä tekoja

B-piirin teema                                        Yhdessä saavutamme enemmän

 

Lionstoimintaa esittelevä video , julkaistu 03/2020.

 

Toimintamme kohteita ovat olleet mm.

 

  • Lahjakorttien lahjoitus diakonian kautta
  • Viherlaakson Muistipalvelukeskuksen asukkaiden ilahduttaminen
  • Postipuun vastaanottokoti
  • Icehearts -tyttöjoukkueen toiminnan tukeminen
  • "Kulmat kuntoon" - ympäristön siivoustalkoisiin osallistuminen
  • Karhukallion lastenkodin nuorten tukeminen
  • Auta lasta - auta perhettä -ruokatarvikekeräys
  • Punainen Sulka -keräys Suomen nuorten hyväksi 2016-2017
  • Olemme tukeneet opettajien osallistumista Lions Quest -koulutukseen ja lahjoittaneet kouluille Vastuu on minun -kirjasia, joissa ohjataan turvalliseen internetin käyttöön
  • Lions-nuorisovaihtotoimintaan osallistuminen
  • Stipendit alakoululaisille
  • Karakallion monitoimitalon nuorisotoiminta
  • Aurorakodin asukkaiden ulkoilutus ja virkistystoiminnan järjestäminen pienryhmille
  • Kummilapsi Sri Lankassa
  • Lastensairaalan rakentaminen Helsinkiin
  • Yksittäiset lahjoitukset eri tahoille, lasten ja perheiden hyväksi
  • Vermon Pararatsastus
  • Ukrainan avustustoimenpiteet muiden klubien yhteiskeräysten kautta

 

Tapahtumat

Pyrimme järjestämään vuosittain yhden isomman yhteisöllisen tapahtuman.

  • 2024:  Kestävä kuluttaminen- Infine Oy:n tj Tiina Saukko  ja muotinäytös
  • 2023: Miri Rantio orkestereineen esiintyi Kauniaisten kirkossa
  • 2022: Lauluja elämästä ja rakkaudesta - Monica Groopin konsertti Kauniaisten kirkossa
  • 2020: Haluatko tehdä unelmistasi ja tavoitteistasi totta!  Kauniaisten uusi paviljonki
  • 2019: Vaali untasi, Kauniaisten uusi paviljonki
  • 2018: Väkevä elämä, Kauniaisten uusi paviljonki
  • 2017: Arvosta itseäsi - rakastu elämääsi, Kauniaisten uusi paviljonki
  • 2016: Mielen Triathlon Laaksolahdessa huhtikuussa 
  • 2015: Tanssit Laaksolahdessa, Viherlaaksopäivä ja Karakalliopäivä
  • 2014: Tanssit Laaksolahdessa maaliskuussa
  • 2013: Muotinäytös Viherlaaksossa huhtikuussa, silmälasikeräys ja grillaus Viherlaaksopäivänä 
  • 2012: Nuorten bändi-ilta Laaksolahdessa, kävelytempaus Viherlaaksopäivänä
  • 2011: Aprillipäivän kylätanssit Laaksolahdessa, tangokonsertti Jupperissa
  • 2010: Monica Groop -konsertti Kauniaisten kirkossa
  • 2009: Muotinäytös Viherlaaksossa

Tule mukaan 

Jos olet kiinnostunut Lions-toiminnasta, saat lisätietoa jo mukana olevalta jäseneltä sekä järjestön kotisivuilta. Ota meihin yhteyttä ja tule tutustumaan.


Lue lisää


Suomen Lions-liitto ry Suomen Lions-liitto ry B-piiri B-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin