Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

Lions Club Helsinki /

Finlandia

Assan pojat

Klubimme palvelukohteet

Klubimme perustamisesta lähtien palvelutoimintamme on keskittynyt lähinnä nuoriin ja vammaisiin. Toimintaamme kuuluu kertaluonteisia tapahtumia, jatkuvaa palvelutyötä ja avustuksia.

 

Tärkein palveluaktiviteettimme tällä hetkellä on , jolla kerätään tuotelahjoituksia Ensi-ja Turvakotien lapsiperheille. Tapahtuma on järjestetty kaksi kertaa vuodessa.

 

Näkövammaisten tukena


Klubimme on toiminut yhteistyössä :n kanssa jo vuodesta 1995. Olemme toimittaneet kuukausittainsokeille. Muutaman tunnin kuukausittainen työpanoksemme antaa ilon monille sokeille. 
Olemme myös osallistuneet Näkövammaisten Keskusliiton Annansilmät-lipaskeräyksiin.

 

Kerätyt varat avustuksiin


Yleisöltä keräämämme varat eivät päädy jäsentemme hyväksi, vaan niillä tuemme

avustuskohteidemme toimintaa. Järjestämme monia erilaisia tapahtumia, joiden tulot käytämme täysin avustuskohteidemme hyväksi. Pääosin tulot olemme viime vuosina koonneet järjestämistämme konserteista.

 

-keräyksessä olemme toimineet kerääjinä monta kertaa.

 

Olemme kustantaneet useille opettajille -koulutuksen. Lions Quest on  5 - 20 -vuotiaille  suunniteltu turvallisuutta ja terveyttä edistävä toiminnallinen ohjelma, joka on kehitetty ajankohtaisten, suomalaisten ongelmien ennaltaehkäisemiseksi. Ohjelma sopii opetusmenetelmien monipuolistamiseen, arvo-, terveys- ja yrittäjyyskasvatuksen, eri kulttuuristen ryhmien yhteenhiomiseen ja ennen kaikkea antamaan ELÄMISEN TAITOJA. .

 

Muita aktiviteettejamme

 

Klubillamme on omaSri Lankassa. Autamme häntä saamaan koulutuksen ja pärjäämään elämässään eteenpäin.

 

Monet klubimme jäsenistä ovat olleet aktiivisia myös greeter-toiminnassa, eli majoittaneet Suomessa vaihdossa olevia nuoria muutaman yön ajaksi ja kuljettaneet heitä mm. lentokentältä junalle.

 

Suunnittelemme jatkuvasti uusia aktiviteetteja, ja nyt mietinnässä ovat mm. osallistuminen sekä pullonpalautuskuittien keräilyn aloittaminen.



Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin