Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Helsinki /

Pasila

Floorankenttä Pasilan toritapahtumassa

Floorankenttä oli näyttävästi mukana Pasilan toritapahtumassa Maistraatintorilla lauantaina 19.9.  Meillä oli siellä oma teltta. Esillä oli  mm. taidetta sekä konserttilippuja ja muuta aktiviteettituotteita oli myytävänä.  Klubiamme ja laajemminkin leijonatoimintaa esitteli kuusi klubin jäsentä, Miikka, Simo, Kari, JaakkoMatti O-K ja presidentti Olli.

 

Toritapahtuma oli osa Pasila-Seuran järjestämää kaupunginosatapahtumaa.  Siihen osallistuivat useat pasilalaiset seurat ja yhteistöt.  Floorankentän lisäksi mukana olivat mm Rauhanasema, Suomen Messut, Kalliolan setlementti - Pasilan asukastalo, Paavalin seurakunta, Meilahden seurakunta, Pasilan pääkirjasto ja Vartti-lehti.

 

Myytävänä taiteena oli Jaakon lahjoittamaa omaa grafiikkaansa Pasilan vanhoista rakennuksista.  Myytävänä olleet konserttiliput olivat Vokaaliyhtye Ketsuroitten konserttiin 14.10. klo ja Helsingin Laulun adventtikonserttiin 29.11. klo 19.00.  Ketsuroitten konsertti on SLK:n auditoriossa (Rautatieläisenkatu 5, Itä-Pasilassa Messukeskuksen kupeessa).  Adventtikonsertti on Temppeliaukion kirkossa.  KUMPAANKIN KONSERTTIIN ON VIELÄ LIPPUJA JÄLJELLÄ!  Lippuja on myytävänä myös ovelta. Tervetuloa.

 

Kuvat toritapahtumasta: Olli Tiainen



Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin