Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Helsinki /

Pasila

Helsingin sotahistoriaa kiikalalaisille

Varapresidentti Mikko Liski piti oppitunnin Helsingin ilmapommituksista toisessa maailmansodassa.  Kuva Hannu Salo.Kyösti Pyysalo, Ari-Pekka Viljamaa ja Ari Kämäri saapumassa illan tilaisuuteen.

 

LC Kiikalan vieraille annettiin sotahistorian oppitunti perjantai-iltana 18.3.2011. Erityisesti ilmahyökkäyksiin keskittyneen oppitunnin aluksi vieraat vietiin Helsingin pommitusten suurimmalle yksittäisen pommin aikaansaamalle (8.11.1942) tuhoalueelle Iso Roobertinkadun itäpäähän lähellä Dianapuistoa. Aiheeseen oli huolella valmistautunut II varapresidenttimme, tämän vierailun junailija Mikko Liski. Pienen ohjeistuksen jälkeen itsekin löysimme lähitalojen kivijaloista ja seinistä useita pomminjälkiä.

 

Ilta alkoi korkeatasoisessa ruokaravintolassa "Juuri".  Muisteltiin vierailuyhteistyömme 15-vuotisia vaiheita.

 

Ystävyystoiminta aloitettiin Ari Kämärin aloitteesta1990-luvun puolivälissä. Vuosikirjasta voi tarkastaa, että Lions-liitto rekisteröi virallisesti ystävyysklubitoimintamme kaudella 2005-2006. Ikään kuin ystävyystoiminnan vahvistamiseksi Ari siirsi jäsenyytensä LC Floorankentästä LC Kiikalaan muutettuaan pari vuotta sitten Saloon.

 

Alkuun lähdettiin karvapallokisoilla Kiikalassa. Se oli sitä Arto Mattilan leijonatoiminnan kulta-aikaa.  Kuten kisoissa aina, jälkipeli oli se kisan mielenkiintoisin pelivaihe.    Karvapalloista päästyämme on käyty Salossa Nokian ja Aspocomin tehtailla; Kiikalassa Isotalojen maatilalla ja mökillä, osuuspankin mökillä ja Rekijoen myllyllä. Halikossa on tutustuttu kahteen Armfelt´n historialliseen kartanoon: Vuorentaan kartanoon ja Wiurilan kartanoon sekä Somerniemellä Hiidenlinnaan. On ollut haulikkoammuntaa ja mäkiautokilpailu.  Malmin lentokentän vaihtoehdoksi suunniteltu Kiikalan lentokenttäkin on toimestamme katsastettu.  Vierailumme jälkeen Helsingin päättäjät ovat lähes tyystin vaienneet koko hankkeesta.

 

Helsingissä ystävyysvierailujen ohjelman painopiste on ollut kulttuuripuolella, ladyt usein mukana. Sotahistoria ei tainnut kiinnostaa ladyjä, sillä vieraamme tulivat tällä kerralla poikaporukalla. Aiemmin Helsingin vierailuilla on käyty oopperassa seuraamassa Tuhkimon esitystä, Komediateatteri Areenassa olemme yhdessä vierailleet useampiakin kertoja. Isäntinä ollessamme Studio Pasila on tullut tutuksi samoin Willensauna, Aleksanterin Teatteri ja Teatteriravintola Nyyrikki. Hannu Rantapään maatilalla Siuntiossa on kisattu useita kertoja Beach volley -turneessa; kolmantena osapuolena LC Siuntion edustusjoukkue. LC Kiikalan viimevuosien suurin aktiviteetti - digitekniikalla muokattu Kiikalan kaitafilmi - käytiin vuosi pari sitten meille asianmukaisesti esittelemässä.

 

Yhteisillä matkoilla olemme olleet kaikkiin Baltian maihin ulottuneella meripihkamatkalla. Niin ikään yhteisestä Kiinanmatkasta olemme edelleen kiitollisia Hannu Rantapäälle. Saimme nähdä ja kokea, kuinka tehokkaasti kommunistinen markkinatalous toimii käytännössä. Monen muun ohella erityisesti yritys- ja tehdasvierailut ovat jääneet mieleen, samoin maakunnallisen puoluejohtajan tarjoama herkullinen aitokiinalainen illallinen.  Ja tietysti muistissa ovat samppanjamaljat Kiinanmuurilla 19.3.2008.

Presidentti Harri Strömberg toivotti vieraat ja oman väen tervetulleeksi. Kuva Hannu Salo.Leppoisa tunnelma tässä pöydässä. Kuva Raimo Paappa. 

Vuosijuhlissa olemme myös toisiamme muistaneet. Viimeksi pari vuotta sitten oli LC Kiikalan 40-vuotisjuhla ja LC Floorankentän 20-vuotisjuhla. Kiikalan juhla oli aloitettu arvokkaasti Kiikalan kirkossa, Floorankenttä juhli Pop&Jazz konservatoriossa Helsingin Arabiassa. Kummassakin juhlassa oli toistemme virallinen edustus paikalla. 

 

Eikä tämä ole täydellinen lista. Illan aikana puhuttiinkin, että pitäisi nimetä oikein toimikunta kartoittamaan, mitä kaikkea olemme yhdessä tehneet.  Toimikuntaan ehkä kuuluisivat itseoikeutetusti Ari Kämärin lisäksi ainakin Ari-Pekka Viljamaa (LCK) ja Raimo Paappa (LCF), ystävyysklubitoiminnan pitkäaikaisimmat yhdyshenkilöt.

 

Yhteinen historiamme saa taas uuden sivun kesän korvalla, sillä presidentti Matti Hämäläinen esitti meille vastavierailukutsun Kiikalaan touko-kesäkuun vaihteessa.

Ja toisessa pöydässä tunnelma oli yhtä leppoisa. 

Antti Tuomikoski

Ari Kämäri voitti tietokilpailun, palkitsijana varapresidentti Mikko Liski.Presidentti Matti Hämäläinen kiitti isäntiä ja kutsui Floorankentän vastavierailulle Kiikalaan touko-kesäkuun vaihteessa. 

Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin