Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Helsinki /

Pasila

Vierailu Viikinmäen jätevedenpuhdistamolle

Alkuinfo luentosalissa, oppaana Jenna Kotilehto. Laskeudumme maan alle puhdistamoon. Esiselkiytysaltaita. Biologisen jälkisuodatuksen altaita. Uusi jäsen Markku Heinaro saa kummiltaan Raimo Paapalta jäsenmerkin. Presidentti Harri Strömberg oli juuri saanut Markulta jäsenlupauksen.

Viikinmäen jätevedenpuhdistamolla puhdistetaan kolme kuutiota vettä joka ainoa sekunti. Veden valtavaa määrää ei tunneleissa aistinut, niin rauhallisesti vesi siirtyi altaasta toiselle. Kaikki nähty ei ollut miellyttävää katseltavaa, mutta ei se haju ollut edes alkuvaiheessa niin pahaa kuin olisi voinut kuvitella.

 

Floorankentän marraskuun klubikokous aloitettiin Raimo Paapan organisoimalla vierailulla Suomen suurimmalle ja ainakin esittelyn mukaan Euroopan tehokkaimmalle jätevedenpuhdistuslaitokselle.  Pääkaupunkiseudulta sinne tuottaa jätevetensä 750.000 asukasta. Jokainen meistä tuottaa puhdistettavaa jätevettä keskimäärin 150 litraa vuorokaudessa, lähinnä keittiössä, WC:ssä, suihkussa ja pyykinpesussa. Lisäksi siellä puhdistetaan alueen teollisuuden, yritysten, laitosten ja toimistojen ym. tuottamat jätevedet sekä Helsingin kantakaupungin sadevedet.

 

Puhdistuksessa on kolme päävaihetta: mekaaninen, biologinen ja kemiallinen vaihe. Altaitten vieressä tai yläpuolella kävelysilloilla näki, kuinka vesi oli aina puhtaampaa ja puhtaampaa kymmenistä altaista seuraavaan virratessaan 300 metrin matkalla.

Puhdistettu jätevesi poistuu 17 km pitkää tunnelia pitkin Viikinmäestä Suomenlahteen, avomerelle kuuden kilometrin päähän Helsingin rannikosta. Mereen päästettävä vesi on puhdasta mutta ei toki juomakelpoista. Meressä se puhdistuu edelleen niin ettei rantaan ajautuva puhdistettu vesi haittaa lähimpienkään uimarantojen käyttöä. Tosin emme saaneet vastausta, kumpi on puhtaampaa mereen laskiessaan: Viikinmäen puhdistettu vesi vai Vantaanjoen vesi.

 

Viikinmäen jätevedenpuhdistamon toimialueella pääkaupunkiseudulla on viemäreitä yhteensä 1800 km, eli suoraksi vedettynä viemäriputkea riittäisi Helsingistä Rovaniemelle ja takaisin. Puhdas vesi tulee 120 km pitkää tunnelia pitkin Päijänteeltä. Vaikka se on Päijänne-puhdasta, niin se puhdistetaan vedenpuhdistamossa ennen vesijohtoon syöttämistä, mutta se on sitten toisen vierailun aihe toiselle laitokselle ja toisen jutun aihe.  

 

Suuresta kulutuksesta huolimatta pääkaupunkiseutulaiset eivät toki ime Päijännettä kuivaksi. Tänne tuleva vesimäärä vastaa vain yhtä prosenttia Päijänteen luontaisesta virtaamasta.

Eikä tässä vielä kaikki, mitä vierailulla opittiin. Jätevesi on nimittäin laitettu tehokkaaseen käyttöön.  Mädätysvaiheessa lietteestä otetaan energia talteen lämpönä ja sähkönä. Lämpö riittää koko suuren laitoksen omaan lämmitykseen ja sähköntarpeesta se kattaa puolet. Vuoden kompostoinnin jälkeen Sipoon Metsäpirtissä siitä saadaan valmista multaa. Ystävällisen oppaan Jenna Kotilehdon mukaan ”korkealaatuista ja hyvin lannoitepitoista Metsäpirtin nurmikkomultaa”.

 

Vierailun jälkeen pidetyssä kokouksessa otettiin uudeksi jäseneksi Markku Heinaro, kumminaan Raimo Paappa. Lohkon puheenjohtaja Kyösti Pyysalo luovutti past presidentti Olli Tiaiselle kansainvälisen Päämajan myöntämän merkin edellisen kauden presidentille, jonka kauden aikana klubin jäsenmäärä oli kasvanut.

 

Teksti: Antti Tuomikoski

Kuvat: Sakari Hannula



Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin