Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Helsinki /

Pasila

Vierailu Voimalamuseoon

Raimo Paapan johdolla kokoonnuttiin paikalle, jolla myllytoimintaa on ollut jo 1550-luvulla. Takana oleva Myllyn rakennus on vuodelta 1884.  Nykyään se toimii Voimalamuseona.
Energiakeskustelu Floorankentässä jatkuu. Lokakuun alussa tutustuttiin energiatuotannon historiaan mm. Voimalamuseossa. Syyskuussa paneuduttiin tuulivoimaan, muutama vuosi sitten ydinvoimaan.
 
Aktiivinen jäsenemme, Tekniikan museon insinööri Raimo Paappa esitteli työpaikkansa naapureita.  Tekniikan museo sijaitsee Helsingin Kuninkaankartanonsaarella. Sen naapureina virran vastarannalla ovat mm. Mylly vuodelta 1884, Höyryvoimalaitos (1931) ja Vesivoima-asema (1876).  Suodatinhalli (1909) sijaitsee Kuninkaankartanonsaarella eli samalla saarella, missä Tekniikan museokin.

 

Historiallisesti Mylly lienee vanhin, sillä myllytoiminta alkoi samalla paikalla jo 1550-luvulla. Myllyn nykyinen rakennus on rakennettu 1884 ja se toimi myllynä vuoteen 1915 saakka. Mylly on sittemmin muutettu Voimalamuseoksi ja yleisölle se avattiin keväällä 2000.

 

Vesivoima-asema / vesipumppuasema valmistui alun perin 1876, Höyryvoima-asema 1931.  Vesivoima-asema on museokäytössä, mutta se tuottaa sähköä edelleen.

 

Helsingissä alettiin suunnitella vesijohtolaitosta 1860-luvulla. Vesijohtoverkon rakentaminen alkoi 1872.  Vesi suodatettiin alussa pelkästään mekaanisesti, hiekkasuodattimilla. Kemiallinen puhdistus alkoi 1909.

 

Museovierailujen jälkeen pidettiin vuosikokous Tekniikan museon kokoustiloissa. Tilivelvollisille myönnettiin vastuuvapaus. Lisäksi päätettiin mm. osallistua Nenäpäiväkeräykseen: tilattiin viisi lipasta ja laatikollinen punaisia neniä. Keräysvastaavaksi nimettiin Simo Pääkkönen ja paikaksi valittiin Arabian ostoskeskus. Keräystä varten Kari Vento oli hankkinut ostoskeskukselta luvan. Varsinainen keräyslupa on myönnetty Ylen Hyvä Säätiölle, jonka kanssa leijonat ja eräät muut hyväntekeväisyysjärjestöt toteuttavat keräyksen yhteistyössä loka-marraskuun vaihteessa. Muista käsitellyistä asioista todettakoon väliaikatietona myös ”Presentation of Finland” eli lähinnä vaihto-oppilaille tarkoitettu Suomen esittely. Asiasta on konsultoitu Leoja ja PP-esittelyä lupasi työstää edelleen toimikunta, jonka puheenjohtaja on Matti Okolo-Kulak ja toisena vastuuhenkilönä Jaakko Koskinen, muiden avustaessa.    

 

Viime kauden presidentti Olli Tiainen palkitsi Vuoden leijona –patsaalla aktiivisen sihteerimme Sakari Hannulan. Lisäksi Olli jakoi 100 prosentin osallistumispalkinnot. Nykyinen past-presidentti Olli korosti, että ”100 %:n läsnäolo ei voi olla ehdoton pakko, mutta läsnäolo ja osallistuminen monine paikkausmahdollisuuksineen on hieno asia ja osoitus aktiivisuudesta.” 

 

Lohkon puheenjohtaja Kyösti Pyysalo kertoi SuurPNATissa julkistetun uutisen: Olli oli saanut viime kaudelta Kotimaisen 100 %:n presidentin palkinnon. Klubilaiset palkitsivat Ollin raikuvin aplodein.

 

Teksti ja palkitsemiskuvat: Antti Tuomikoski

Kuvat museovierailusta: Sakari Hannula


Höyryvoima-aseman hallissa.
Höyryvoima-aseman hallissa.
Höyryvoima-aseman mittaristoa.
Höyryvoima-aseman mittaristoa.
Vesivoima-asema tuottaa edelleen sähköä.
Vesivoima-asema tuottaa edelleen sähköä.

Viime kauden presidentti Olli Tiainen ojensi Vuoden leijona -patsaan sihteerillemme Sakari Hannulalle.
Viime kauden presidentti Olli Tiainen ojensi Vuode...
SuurPNATissa viime kauden kuvernööri Esko Viinikainen oli ojentanut viime kauden presidentillemme Olli Tiaiselle Kotimaisen 100 %:n presidenttipalkinnon.
SuurPNATissa viime kauden kuvernööri Esko Viinikai...

Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin