Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Helsinki /

Pasila

LC Kiikalan järjestämällä yritysvierailulla

Perjantai-illan 26.5.2017 olimme vuotuisen perinteen mukaisesti LC Kiikalan vieraana.  Tutustumiskohteena oli tällä kertaa uuden teknologian yritys Led Tailor Innova7ion Oy. Yritys etsii uusia mahdollisuuksia värillisestä valosta, punaisesta ja sinisestä valosta, ultraviolettiledeistä.  Yrityksen mukaan valkoisen valon markkinat ovat ylikuumentuneet.

Led Tailor Innova7ion kehittelee ultraviolettiledin mahdollisuuksia terveydenhuollossa ja elintarviketeollisuudessa.  Kehitetyllä ledivalolla voidaan mm. tuhota bakteereja ja puhdistaa pintoja.

Yhtiöllä on tulevaisuudennäkymiä, mikä näkyy mm. henkilökunnan määrän lisääntymisenä.  Vuonna 2015 yhtiöllä oli neljä työntekijä, viime vuonna 15 ja suunnitelmien mukaan tänä vuonna työntekijöiden määrä nousee 35:een. 

Taloudellista pohjaa vahvistetaan osakeannilla, joka päättyy lokakuun loppuun mennessä.  Sivukonttorien perustaminen on suunnitteilla Ruotsiin ja Saksaan.

Yhtiötä esittelivät LC Floorankentälle ja LC Kiikalalle valaistuksen asiantuntija Petteri Jauhiainen sekä valoterapiatuotteisiin erikoistuneet Julia Nummenpalo ja Emilia Nummenpalo.

LC Kiikala hankkinut defibrillaattorin

Yritysvierailun jälkeen illallisella keskusteltiin mm. siitä, että LC Kiikala on hankkinut defibrillaattorin.  Laitteella voidaan elvyttää sydänkohtauksen saanut henkilö turvallisesti.  Kuvakoosteessa on Salon Seudun Sanomien uutisointi hankkeesta.  Laite on sijoitettuna Salon torin R-kioskille.

Ennen hankintaa LC Kiikalan jäsenet paneutuivat asiaan huolellisesti.  He toivovatkin, että monet muut klubit tekisivät vastaavan hankinnan omilla kotipaikkakunnillaan.

Golf-kilpailussa tasapeli

Kiikalan-vierailujen eräänä perinteenä on sekin, että vierailujen toisena päivänä, lauantaina, on LC Floorankentän ja LC Kiikalan keskinen Golfin "maaottelu".  Tänä vuonna tiukka kilpailu päättyi käsittämättömästi tasapeliin.

Teksti: Antti Tuomikoski
Kuvat: Hannu Salo



  

Ultraviolettiledin käyttömahdollisuuksia.
Ultraviolettiledin käyttömahdollisuuksia.
Valaistuksen asiantuntija Petteri Jauhiainen esitteli edustamansa yrityksen kehitysnäkymiä ja meneillään olevaa osakeantia.
Valaistuksen asiantuntija Petteri Jauhiainen esitt...
Julia ja Emilia Nummenpalo esittelivät ultraviolettiledin käyttömahdollisuuksia terveydenhuollossa ja elintarviketeollisuudessa.
Julia ja Emilia Nummenpalo esittelivät ultraviolet...

Ari-Pekka Viljamaa toivotti vieraat tervetulleeksi illalliselle.  Samalla Ari-Pekka kertoi klubinsa uusimmasta hankkeesta defibrillaattorista, joka esitellään oheisessa lehtiuutisessa.
Ari-Pekka Viljamaa toivotti vieraat tervetulleeksi...
SSS uutisoi: Salon torin R-kioskilla on LC Kiikalan hankkima defibrillaattori.  Laitteella voidaan elvyttää sydänkohtauksen saanut henkilö turvallisesti.
SSS uutisoi: Salon torin R-kioskilla on LC Kiikala...

Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin