Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Helsinki /

Pasila

Arvo Tuominen: Karjalan koko tarina

Maaliskuun klubikokouksessa toimittaja Arvo Tuominen esitteli uuden kirjansa, Karjalan koko tarinan. Karjalan Liitto nimesi Tuomisen kirjan viime vuoden (2018) parhaaksi "vuoden karjalaiseksi kirjaksi."

Karjala on ollut tuhatvuotinen idän ja lännen taistelukenttä. Suomalaisia rajantakainen Karjala kiinnostaa erityisesti mm. siksi, että lukuisten suomalaisten sukujuuret ovat sieltä lähtöisin.  "Mutta," kuten kirjailija heti alkusanoissaan painottaa, "ennen kaikkea Karjala on mahdollistanut itsenäisen Suomen synnyn."

Karjalan maantieteellinen aluekin on historian aikana muuttunut.  Tuhatkunta vuotta sitten Karjala ulottui Laatokan etelärannasta Lappiin, ja se ulottui Kymijoelta Äänisen taakse.

Silloin kun idän ja lännen kirkot kilpailivat sieluista, niin silloin kilpailtiin myös Keski- ja Pohjois-Euroopan johtoasemasta.  Silloin kilpailtiin kyrillisen ja latinalaisen maailman rajanvedosta.  Kilpailtiin germaanisen ja slaavilaisen kulttuurin vaikutusvallasta, eikä vähäisintä ollut kilpailu verotettavista sieluista eli rahasta.

Kirjassa käsitellään mielenkiintoisella tavalla Karjalan alueita ja kaupunkeja, syvennytään vaikutusvaltaisiin henkilöihin. 

Kirjasta käy ilmi sekin, että merkittävää nimipäivää - Antin päivää - on vietetty marraskuun viimeisenä päivänä jo ainakin yli 600 vuotta. Aikaa voi laskea esim. siitä, kun Pyhän Andreaksen päivänä 30.11.1495 venäläiset tekivät suurrynnäkön Viipurin linnan valtaamiseksi.  

Teksti ja kuvat: Antti Tuomikoski


 

Arvo Tuominen esitteli kirjaansa Karjala - Koko tarina.
Arvo Tuominen esitteli kirjaansa Karjala - Koko ta...
Karjalan Liitto nimesi Tuomisen kirjan vuoden 2018 parhaaksi karjalaiseksi kirjaksi.
Karjalan Liitto nimesi Tuomisen kirjan vuoden 2018...
Tuominen kirjoitti kirjaan nimikirjoituksiaan, oik. Harri Pirkkalainen, Arvo Tuominen, Hannu Salo ja Kyösti Pyysalo.
Tuominen kirjoitti kirjaan nimikirjoituksiaan, oik...

Presidentti Pertti Huovinen esitti kiitokset illan esiintyjälle.
Presidentti Pertti Huovinen esitti kiitokset illan...

Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin