Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Helsinki /

Pasila

Malmittaria vieraina - Päätettiin uuden jäsenen ottamisesta

 

MALMITTARIEN ULLA WELININ RUNOMITTAINEN UUTINEN 

FLOORANKENTÄN KOKOUKSESTA 5.2.2019

 

Floorankentän kutsumina olimme vierailulla;

meidän pressa Kirsi, Arja, Irma, Mirja sekä Ulla.

 

Pohjan Akassa istuimme iltaa,

lunta tuiskusi niin, ettei näkynyt tähtien siltaa.

 

Ensin nautittiin ruokaa ja juomaa,

sitten kuunneltiin Kotilaisen kuomaa.

Esitelmä viestinnästä oli hauska niin,

että nauroimme itsemme  miltei uuvuksiin.

 

Puheenvuoro oli myös meidän pressan, Kirsin

ja hän esitteli klubimme ja toimintamme lyhyin virsin.

 

Klubille lahjaksi Ullan kirja annettiin.

Sitä koko ilta höyhenkassissa kannettiin.

 

Ja leijonat kera ladyjen Naistenpäivä-tanssiaisiin kutsuttiin.

 

Kun Floorankentän kokousosio alkoi, sai klubi Aleksein, jäsenen uuden.

Se jäseneksi otto kestikin ikuisuuden.

 

Sitten klubin tavalliset asiat käsiteltiin, Leo-toimintaa suunniteltiin,

muistamisia, muistosanoja, tiedotuksia, plus pientä sälää, ja kun päästiin loppuun asti

oli kokous vierailijoineen sujunut rattoisasti.

 

Ja lopuksi aivan, jälkeen kaiken kokousvaivan,

oli kahden euron tietovisa.  Viinipullosta pieni kisa.

Kyösti sen vei. Eijeijei…Vaan kukaan sitä oikeasti kadehtinut ei.

 

 

Antti ja Arja kilvan ottivat kuvia.

Kuinka olikaan leijonilla kokouksessa hauskaa ja huvia.

 

  Muistion kirjoitti L/C Malmittarista Ulla Welin

 

JUHLAUUTINEN

 

Kokousuutiseen täydennystä ilman riimitystä.  Floorankentän 30-vuotisjuhla päätettiin pitää 10.5.2019 Haukisalissa, Niittykummussa Espoossa.

 

Floorankentän viestintä 

Koko illan kuvat: Antti Tuomikoski ja Arja Oksanen


Kymmenen eri lehden päätoimittajana toiminut Lauri Kotilainen alusti värikkääseen tyyliinsä kirjallisesta viestinnästä. Kotilaisen piirtämästä tussikuvasta ilmenee havainnollisesti, kuinka parhaimmillaan objektiivinen totuus (OT) lähtee ylhäällä ja viestintänä laskeutuu vaiheittain niin, että alimmaisena "Pihtiputaan mummokin" sen ymmärtää.
Kymmenen eri lehden päätoimittajana toiminut Lauri...
Kotilaisen esitystä kuunneltiin mielenkiinnolla.
Kotilaisen esitystä kuunneltiin mielenkiinnolla.
Malmittarien presidentti Kirsi Sjöblom esitti klubinsa terveiset treffivierailun isännilleen. Kuva Arja Oksanen.
Malmittarien presidentti Kirsi Sjöblom esitti klub...

Kyösti Pyysalo esitteli jäsenehdokkaan Aleksei Dernjatinin Itä-Pakilasta. Aleksei toimii Suomen Ekonomien markkinointivastaavana. Kyseessä oli toinen esittäytymiskäynti, joten ehdokkuudesta saatiin nyt äänestää. "Salaisessa" kättennostoäänestyksessä Aleksei sai kaikki äänet, joten maaliskuun kokouksessa saadaan seurata juhlallista jäseneksiottoseremoniaa.
Kyösti Pyysalo esitteli jäsenehdokkaan Aleksei Der...
Irma Väätäinen esitti kutsun Malmittarien Naistenpäivän hyväntekeväisyystanssiaisiin ja omille syntymäpäivilleen 8.3. klo 18.00. Kaksinkertaiset juhlat pidetään Hotelli Päiväkummussa, Repovuorentie 12, Helsinki. Kutsu koskee myös Floorankentän leidejä.
Irma Väätäinen esitti kutsun Malmittarien Naistenp...
Kiitokseksi vierailukutsusta Ulla Welin ojensi kirjoittamansa runokirjan "Siiven hipaisu" presidentti Pertti Huoviselle.  Oikealla Malmittarien presidentti Kirsi Sjöblom.
Kiitokseksi vierailukutsusta Ulla Welin ojensi kir...

Presidentti Pertti Huovinen kiitti vierailijoita ja päätti kokouksen.  Varasihteeri Hannu Salo kirjasi asiat muistiin.
Presidentti Pertti Huovinen kiitti vierailijoita j...

Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin