Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Helsinki /

Pasila

Floorankentällä nuorisovaihto-oppilas Ranskasta

Floorankentän ranskalainen 17-vuotias nuorisovaihto-oppilas Porvoon tuomiokirkon pihamaalla heinäkuussa 2019.

Klubillamme oli heinäkuussa nuorisovaihto-oppilas, 17-vuotias ranskalainen Lisa Tricot Grenoblesta. Vaihto-oppilaskausi jakaantui kolmeen osaan. Ensin oltiin viikko kahdessa eri isäntäperheessä, siis viikko kummassakin. Lopuksi oli viikon leirijakso Saaren kartanossa Mäntsälässä.

 

Floorankentän puolesta nuorisovaihto-oppilaasta vastasi Raimo Paappa. Ensimmäisen viikon isäntäperheenä oli Tiina Jantunen & Mika Särkioja Pohjois-Helsingissä. Toisen viikon Lisa vietti Kartanonkoskella asuvan Kiviniemen perheen luona. Päivi Kiviniemi on LC Avian aktiivijäsen ja näin ollen Lisa oli sen toisen viikkonsa Avian vieraana.

 

Raimon oli helppo löytää ensimmäisen viikon isäntäperhe, sillä Tiina on Raimon työkaveri.

 

Vieras Ranskasta antoi isäntäväelleen kielikylpyä, sillä Jantuset ovat asuneet vuoden Sveitsin ranskankielisellä alueella. Viikko ei kuitenkaan ollut pelkkää kielikylpyä, sillä Jantuset halusivat "antaa sen viikon aikana elämyksiä Lisalle, siis muisteltavaa Suomesta."  

 

Ensimmäisen viikon aikana käytiin mm. Porvoossa. Purjehtiessa poikettiin Vallisaaressa. Hangon saaristossa moikattiin sveitsiläistä ystäväperhettä. Tehtiin päiväretki Nuuksioon. Retkeiltiin Lammassaaressa. Vierailtiin Tiinan ja Raimon työpaikalla, Tekniikan museossa. Tutustuttiin museon näyttelyihin ja nautittiin ”jädet”.

 

Ensimmäisen leiriviikon emäntä Tiina kuvaili vaihtariviikkoa kahdella lyhyellä lauseella: ”Kivaa oli.  Lisa on ihana, puhelias ja iloinen nuori.” 


Toinen, Avian viikko yhtä antoisa


Toinen viikko toisessa perheessä oli yhtä antoisa. Päivi kertoo, kuinka Suomenvierailun toisella viikolla he kävivät Lisan kanssa Serenan vesipuistossa, modernin taiteen museossa Kiasmassa ja tiedekeskus Heurekassa. Lisa oli todella vaikuttunut uudesta kaupunkikirjasto Oodista. Hän oli nauttinut Kiviniemen perheen Vihdin-mökin jylhistä maisemista ja rantapäivästä Lohjan Aurlahdessa. 

 

Myös Päivi osoitti tyytyväisyyttään ranskalaiseen vieraaseensa: "Lisa osoittautui avuliaaksi ja ystävälliseksi vieraaksi."

 

 

Teksti: Antti Tuomikoski

Kuvat: Tiina Jantunen (TJ) ja Päivi Kiviniemi (PK)

 

 

Käy N-piirin nuorisovaihtoleirin kahdella uutis- ja kuvasivustolla. Leiri oli elämys. Sinne osallistui 29 nuorta edustaen 19 eri kansallisuutta. Siis kansainvälisyyttä kerrakseen.

 

 

 

 

 

 


Purjehdittiin kohti Vallisaarta. TJ
Purjehdittiin kohti Vallisaarta. TJ
Tutustuttiin Vallisaareen. TJ
Tutustuttiin Vallisaareen. TJ
Hangon saaristossa tapaamassa sveitsiläistä ystäväperhettä. TJ
Hangon saaristossa tapaamassa sveitsiläistä ystävä...

Lammassaaressa on lampaita. TJ
Lammassaaressa on lampaita. TJ
Lisa Kiasman interaktiivisessa taidenäyttelyssä, jossa itse luotiin samalla taidetta. PK
Lisa Kiasman interaktiivisessa taidenäyttelyssä, j...
Heurekan ulkoilualueella; Lisa kieputtelee vasemmalla. PK
Heurekan ulkoilualueella; Lisa kieputtelee vasemma...


Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin