Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Helsinki /

Pasila

Nenäpäiväsaalis pe 8.11. oli 3.087 grammaa kolikoita ja seteleitä

Marika pudottaa keräyskolikkonsa Pertti Huovisen pitelemään keräyslippaaseen.  Vasemmalla Kari Vento.
Floorankenttä hoiti perinteisesti osuutensa Nenäpäiväkeräyksessä.  Meiltä oli kahtena päivänä 8.11. ja 9.11.2019 kumpanakin neljän hengen ryhmä Arabianrannan kauppakeskuksessa.  Keräsimme lipaskeräyksenä perjantaina 3.087 grammaa kolikkoja ja seteleitä.  

Euromääräisen keräystuoton saimme  parissa arkipäivässä tietää, kunhan pankin laskuri oli tehnyt tehtävänsä.  Perjantain lipastuotto oli 416 € ja lauantain lipastuotto oli kaksi ja puoli euroa enemmän eli 418,59 €.  Yhteensä floorankenttäläisten keräystuotto oli 834,59 €.  Molemmilla kerroilla, siis perjantaina ja lauantaina oli neljä lipaskerääjää kahden tunnin työvuorossa Arabianrannan kauppakeskuksessa.  Kauppakeskuksen asiakkaat olivat yhtä anteliaita kumpanakin päivänä.

Floorankentän ja Nenäpäiväorganisaation kiitokset lahjoituksen antaneille.

Valtakunnallinen Nenäpäivä oli 8.11.2019, mutta keräys jatkuu vuoden loppuun saakka.

Tänä vuonna Nenäpäivän keräyskohteet ovat Afrikassa, Aasiassa ja Etelä-Amerikassa, kaikkiaan 17 eri maassa.

Teksti: Antti Tuomikoski
Kuvat: Kyösti Pyysalo ja Kari Kammonen

Nenäpäivänä 8.11.2019 floorankenttäläisiä oli keräyslippaineen Arabianrannan kauppakeskuksessa Kyösti Pyysalo (vas.) Kari Vento, Pertti Huovinen ja Jaakko Koskinen.
Nenäpäivänä 8.11.2019 floorankenttäläisiä oli kerä...
Lauantaina 9.11. Simo Pääkkönen ojentamassa keräyslipastaan.
Lauantaina 9.11. Simo Pääkkönen ojentamassa keräys...
Lauantaina 9.11.2019 keräysvuorossa olivat presidentti Kari Kammonen (kuvassa), Markku Heinaro, Simo Pääkkönen ja Matti Pirjetä.
Lauantaina 9.11.2019 keräysvuorossa olivat preside...


Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin