Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Helsinki /

Pasila

Kunniakäynti Hietaniemen sankarihaudoilla toteutettiin 9.1.2021, koronan vuoksi nyt vain poikkeusjärjestelyin

B- ja N-piirien kunniakäynti Hietaniemen sankarihaudoille toteutettiin lauantaina 9.1.2021, koronaviruksen vuoksi poikkeusjärjestelyin ja minimiosallistujin.  Vuodesta 1968 alkanutta perinnettä haluttiin jatkaa tänäkin vuonna, vaikka lippulinnaa ja leijonien marssia ei voitukaan nyt toteuttaa. Perinteen mukaisesti seppeleet laskettiin Sankariristille ja Marsalkka Mannerheimin hautapaadelle.

Kunniakäynti Hietaniemen sankarihautausmaalla osoittaa yli 50-vuotisen perinteensä mukaisesti sekä Lions-liikkeen kotimaisuutta että järjestön kansainvälisyyttä.  Seppeleitten lasku sankarihautausmaalla osoittaa Lions-liikkeen kotimaisuutta.  Järjestön kansainvälisyyttä puolestaan osoittaa se, että tilaisuus järjestetään Lions-järjestön perustajan Melvin Jonesin syntymäpäivää (13.1.) lähimpänä lauantaina.

Kunniakäynti toteutettiin nyt N-piirin kuvernöörin Markku Vesikallion johdolla, koronan vuoksi viranomaisohjeistuksia tarkasti noudattaen.  Viime vuosina kunniakäynnille on keskimäärin osallistunut 200-300 leijonaa, puolisoa ja Leoa. Nyt tilaisuuteen sai osallistua vain kymmenkunta leijonaa. 

B- ja N-piirin yhteistä aktiviteettia - vuotuista kunniakäyntiä Hietaniemen sankarihautausmaalla - aloitettiin toteuttamaan vuonna 1968 LC Helsinki / Pohjois-Haagan aloitteesta.

 

Tammikuun 2021 tapahtuma kuvattiin ja videoitiin näyttävästi piirin nettisivuille.

  • Lue kuvaus piirin sivuilla . 
  • Tapahtuman video löytyy .

Floorankenttä osallistunut kunniakäynnille 17 kertaa

LC Floorankenttä on osallistunut kunniakäynnille 17 kertaa, vuodesta 2004 lähtien eli joka kerta siitä lähtien kun klubilla on ollut oma lippu.  Koronarajoitusten vuoksi tänä vuonna Floorankentän osallistuminen rajoittuu tähän uutisointiin.

Teksti: Antti Tuomikoski

Tämän uutisen yksittäinen videokuva: Mika Wenell / Petri Malmelin
 



Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin