Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Helsinki /

Pasila

Joulun odotus, Helsingin Laulun adventtikonsertti Helsingin Temppeliaukion kirkossa 27.11. 2022

Helsingin Laululla ja klubillamme oli ilo järjestää odotettu ja korkeatasoinen jokavuotinen joulun ajan perinteisesti aloittava adventtikonsertti.

Helsingin Laulu on vuonna 1951 perustettu helsinkiläinen sekakuoro, jonka ohjelmistoon kuuluu kuoromusiikkia monipuolisesti klassisesta ja vanhan ajan kirkkomusiikista kevyeen musiikkiin. Kuoroa johtaa ansiokkaasti musiikin tohtori Hanna Remes.

Ohjelmisto oli monipuolinen. Jälleen kerran täysi salillinen konserttivieraita sai nauttia eri tyyppisiin joululaulu-perinteisiin kuuluvista joulun ajan kuorolauluista osin Hanna Remeksen pianolla säestämänä, osan niistä myös ruotsin ja englannin kielisinä.

Lions Club Helsinki/Pasilan yhdessä Helsingin laulun kanssa toteuttaman konsertin tuotto ohjataan erilaisin keinoin pääasiassa lasten, nuorten ja kulttuuritoiminnan tukemiseen. 


Helsingin Laulun esiintyjiä. Kuva Juha Ylä-LahtiKlubimme konserttikuraattori Jaakko Koskinen toivotti yleisön tervetulleeksi, ja ojensi kuoronjohtaja Hanna Remekselle kukkatervehdyksen konsertin päätteeksi. Kuva Antti TuomikoskiHanna Remes. Kuva Antti Tuomikoski

Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin