Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Helsinki /

Pasila

Nenäkeräys tuotti 850 €

Aamutuimaan annettiin ohjeet. Käskynjaon suoritti rahastonhoitaja Raimo. Ollilla oli vielä aikaa myhäilyyn.  Kuva Sakari Hannula. Harri P. kokeili nenän istuvuutta. Matti P. suuntasi ylemmäksi. Karille Arabianrannan kauppakeskus on tuttu paikka.  Siellä on töissä monta tuttuakin. Sakari H. suunnitteli taktiikkaansa parhaan keräyspaikan löytämiseksi. Taktiikan hionta tuotti tulosta. Heti kättelyssä Sakari sai liukuportaiden yläpäässä koko perheen lahjoitukset. (Vanhempien lupa kuvan julkaisemiseen.) Ja lopuksi hissillä alas kassanlaskentaan, kampanjapäällikkö Simon valvovan silmän alla.

Floorankenttä hoiti osuutensa nenäpäiväkeräykseen Arabianrannan kauppakeskuksessa lokakuun lopun kahtena peräkkäisenä lauantaina. Tuottoon oltiin tyytyväisiä, yhteensä yli 850 euroa.  

 

Kaikkien Lions-klubien keräystuotto selviää TV Kakkosen koko illan kestävässä lähetyksessä 5.11. Siellä selviää myös muitten hyväntekeväisyysjärjestöjen kampanjatuotot samoin kuin hankkeen alullepanijan ja luvanhaltijan Ylen Hyvä Säätiön puhelinkampanjatuotto.

 

Tässä keräyksessä floorankenttäläisistä olivat mukana veljet Olli, Harri P., Raimo, Kari, Sakari H., Matti P., Mikko L., Kyösti, Simo ja Jaakko kukin parin tunnin vuoroissa. Joku taisi ottaa tuplavuoron jopa molempina päivinä. Keräysvastaava oli Simo ja valmisteluissa avustivat erityisesti Raimo ja Kari.

 

Jaakon kertoma episodi hiukan lyhennettynä kuvaa hyvin, kuinka myönteisesti kerääjiin suhtauduttiin:

 

”Olimme porukalla menossa turvaliivit päällä parkkihalliin kohti rahanlaskentaa. Hissiin sattui kolmekymppinen nuorimies, jolle totesin sarkastisesti, että olemme olleet keräämässä rahaa kehitysmaiden lapsille... Mies ymmärsi ”yskän” ja kaivoi kukkaroaan ja kilisteli kolikkoja lippaaseen. Kiittelin hymyssä suin lahjoituksesta. Mies pani paremmaksi: ei laittanut kukkaroa taskuunsa vaan kysyi että mitenkäs te muut - ettekö te rahaa haluakaan. Pojat työnsivät lippaat sojoon ja viimeinen lahjoittaja tunki kolikkoja kaikkien lippaisiin, minkä lyhyellä hissimatkalla suinkin ehti.”

 

Teksti: Antti Tuomikoski

Kuvat: Olli Tiainen

PS Tarkkaavainen surffaaja näkee tämän sivun kuvista, että pääosa on otettu heti aamulla valmisteluvaiheen aikana. Sitten kun kauppakeskuksen asiakkaiden rahahanat aukesivat, ei enää ollut aikaa kuvaamiseen.

Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin