Merkkipäivän konsertti oli myös taiteellinen menestys. Hanna Remeksen johtama kuoro sai loistavat arvostelut kuoromusiikin ystävältä Thorleif Johanssonilta:
"Se oli henkeäsalpaavan hienoa joulumusiikkia. Kuoro on aivan huikea. Esimerkiksi laulujen loppusoinnut olivat hienon puhtaita. Niistä tunnistaa kuoron tason: ammattimaisen kuoron laulu soi puhtaana ja varmana viimeiseen sointuun."
Kuoro taustanaan esiintyneen solistin Margit Tuokon tulkinta niin ikään sai kiitosta: "Hieno oli myös konsertin viimeinen kappale, O Holy Night. Se on sellainen laulu, että siinä jos kompastuu korkeissa äänissä, niin se kuuluu kautta koko salin. Nyt ei tarvinnut jännittää, vaan sai nauttia joka nuotista, sillä jo ennakolta tiesi: tämä menee varmasti ja puhtaasti."
"Olipa nautittava ilta", päätti arvostelunsa kuorotaustan itsekin omaava Johansson.
Leijonien kunnianosoitus yhteistyökumppanilleen Helsingin Laululle
Henkilökohtaisen musiikkinautinnon lisäksi leijonat halusivat tulla kunnioittamaan Floorankentän pitkäaikaisen yhteistyökumppanin Helsingin Laulun 60-vuotista taivalta. Mukana olo oli leijonien kiitos Helsingin Laululle 15-vuotta kestäneestä yhteistyöstä LC Floorankentän kanssa. Samalla on saatu varoja nuorten ja lasten tukemiseen, veteraanien ja vanhusten auttaamiseen, muuhun sosiaaliseen toimintaan sekä kulloinkin ajankohtaisiin avustuskohteisiin. Floorankentällä on perinteisesti ollut myötätuntoa myös kulttuuriharrastusten tukemiseen.
Taputuksin onnittelunsa Helsingin Laululle esittivät yleisönä olleet Suomen Lions-järjestön jäsenet korkeinta johtoaan myöten: Liiton nykyinen puheenjohtaja sekä useita entisiä puheenjohtajia, entisiä kansainvälisiä johtajia, Liiton toimiston tuleva johto, istuva kuvernööri ja moni entinen piirikuvernööri, piirihallituksen näyttävä edustus. Yleisössä oli jäseniä ainakin 24 eri klubista ja kolmesta eri piiristä. Käsiohjelman toteuttamiseen osallistui yli puolet lohkon klubeista. Presidentti kysyikin, eikö tällainen aktiviteetti ole klubien yhteistoimintaa parhaimmillaan.
Konsertin päätteeksi Floorankenttä onnitteli Helsingin Laulua "valkoisella kirjekuorella". Ojentajana presidentti Simo Pääkkönen ja vastaanottajana Helsingin Laulun puheenjohtaja Matti Hinttala. Liiton puheenjohtaja Heimo Potinkara esitti Suomen Lions-liiton onnittelut ja kiitokset aktiivisen leijonaklubin Floorankentän tärkeimmälle yhteistyökumppanille.
Kuorona on koko tämän konserttiyhteistyön ajan ollut Helsingin Laulu ja järjestäjänä LC Helsinki Floorankenttä. Yhtä poikkeusta lukuun ottamatta konsertti on aina järjestetty Temppeliaukion kirkossa.
Ainoan poikkeuksen teki 2005 Helsingin tuomiokirkossa järjestetty suurkonsertti N-piirin ja N-piirin kaikkien klubien yhteiskonserttina, sekin pohjautuen Floorankentän ja Helsingin Laulun saumattomaan yhteistyöhön. Siellä Hoosiannaan yhtyi yli 1400 laulajaa. Tuomiokirkko on vuosittain yhtä täynnä vain jouluaattona ja pitkänäperjantaina. Suurkonsertti oli suurin koskaan järjestetty leijonien adventtikonsertti.
Antti Tuomikoski