Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Helsinki /

Pasila

Klubiesitelmä sotaoperaatioista pohjoisella rintamalla 1941-44

Presidenttimme Mikko Liski piti klubiesitelmän viime syyskuussa vetämänsä sotahistoriallisen matkan pohjalta.  Esitelmä käsitteli suomalais-saksalaisia sotaoperaatioita pohjoisella rintamalla 1941-44.

 

Sotahistoriallinen matka viime syyskuussa suuntautui Muurmanskiin, Kantalahteen, Kiestinkiin ja Uhtualle.  Painopiste oli III AK:n sotatoimissa Kiestingissä ja Uhtualla.

 

Matkan kohokohta oli käynti Kiestingin motissa, jonne suomalaiset jäivät syksyllä 1941 kärsien raskaita tappioita.

 

Esitelmässä kerrottiin saksalaisen Vuor. AK Norwegenin hyökkäyksestä kesällä 1941 Petsamoon ja edelleen kohti Murmanskia hyökkäyksen pysähtyessä Listsajoelle.  Retken merkittävin tavoite oli kuitenkin Kiestingin motti, jossa retkeläiset kävivät maastossa paikanpäällä.  Myös sota-ajan lauluista tutut Röhönranta ja Kis Kis -kukkulat tulivat tutuiksi Uhtuan suunnalta.

 

Teksti ja kuvat: Mikko Liski

 

PS Mikko on vetänyt useita sotahistoriallisia matkoja.  Muun retkikunnan lisäksi niihin on osallistunut keskimäärin 4-7 veljeä Floorankentän jäsenkunnasta.  Pohjoisen rintaman matkalle osallistuivat presidenttimme lisäksi floorankenttäläisistä Mikko Latva, Pertti Huovinen ja Arto Mattila.  Seuraava matka järjestetään ensi syyskuussa Kannakselle teemana "Jatkosota 1944".


Petsamossa sijaitsee saksalaisten kenttähautausmaa, jonne on haudattu yli 12000 saksalaista sotilasta.  Alueelle pääsee vain luvalla.
Petsamossa sijaitsee saksalaisten kenttähautausmaa...
Vuor. AK Norwegenin hyökkäys pysähtyi Listsajoelle 17.7.1941.
Vuor. AK Norwegenin hyökkäys pysähtyi Listsajoelle...
Valtava Alyosha-patsas tunturin laella Murmanskin yläpuolella katsoo Jäämerelle.
Valtava Alyosha-patsas tunturin laella Murmanskin...

Kiestingin-Louhen rautatie ja Kapustnajajoen silta.  Tällä paikalla sijaitsi Ryhmä J:n esikunta ja oikealla puolella suomalaisten kenttähautausmaa.  Suomalaiset jäivät täällä mottiin syksyllä 1941.
Kiestingin-Louhen rautatie ja Kapustnajajoen silta...
Tule "Röhönrantaan, Sinisillalle" lauletaan laulussa. Sinisiltaa ei enää ole, mutta Röhönrannassa on hiekkapohjainen uimapaikka.
Tule "Röhönrantaan, Sinisillalle" lauletaan laulus...
Klubimme jäsen Mikko Latva ja Karjalan vaakuna Uhtuan Hotelli Weltin ravintolassa.
Klubimme jäsen Mikko Latva ja Karjalan vaakuna Uht...

Sodanaikaiset puolustusasemat Munakukkulalla Uhtuan länsipuolella ovat vielä hyvin näkyvissä.
Sodanaikaiset puolustusasemat Munakukkulalla Uhtua...

Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin