Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Helsinki /

Pasila

Vuosikokous

Vuosikokous pidettiin 1.10.2013 Pohjanakassa leppoisissa tunnelmissa.  Sääntömääräisten asioitten ohella lista oli pitkä: joulunaluskonsertti, vieraita Kiikalasta, Nenäpäivä, joulukortit ja päivällisseteli.

Konsertti "Kohti Joulua" järjestetään poikkeuksellisesti torstaina 28.11.  Muistutettiin, että konsertti on meidän tärkein varainhankinta-aktiviteettimme.  Lippuja myymällä ja ilmoituksia hankkimalla varmistamme, että meillä on jaettavaa keväällä.

Ystävyysklubistamme LC Kiikalasta on vieraita tulossa lokakuun lopussa.  Järjestelyvastuu Raimo Paapalla.

Varsinainen Nenäpäivä on 8.11.  Floorankenttä järjestää ainakin pari lipaskeräystä.  Lippaita meillä on viisi.  Vastuullinen tässäkin on Raimo Paappa. Raimo on myös piirin Nenäpäivä-vastaava ja hänellä on valtakunnallinen tilastovastuu keräystuotosta leijonakentältä TV 2:n studioon.

Joulukorttivastaavana jatkaa Kari Vento.

Asialistalle oli otettu vuoden takainen päivällisseteli-idea.  Jaakko Koskisen kehittelemä seteli on tarkoitettu jäsenhankinnan avuksi. Päivällisellä / lounaalla keskustellaan kutsutun kiinnostuksesta jäsenyyteen.  Jokainen jäsen kustantaa itse vieraansa.  Ilmaisia lounaita ei ole.

Antti Tuomikoski
Vuosikokouksen osanottajat leppoisissa tunnelmissa.
Vuosikokouksen osanottajat leppoisissa tunnelmissa...
Päämaja oli muistanut parin vuoden takaista presidentti Simo Pääkköstä. Viimevuotinen presidentti Mikko Liski huomionosoituksen välittäjänä.
Päämaja oli muistanut parin vuoden takaista presid...
Kokouksessa kerrottiin, että Floorankentällä oli ollut näyttävä edustus SuurPNATissa.
Kokouksessa kerrottiin, että Floorankentällä oli o...

SuurPNATissa viime kauden kuvernööri ojensi 100 % presidentin palkinnon Mikko Liskille (presidentti kaudella 2012-2013).
SuurPNATissa viime kauden kuvernööri ojensi 100 %...

Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin