Suomen Lions-liitto ry, piiri 107-N

LC Helsinki /

Pasila

Oulunkylän klubissa vierailulla

Helmikuun lopulla me floorankenttäläiset saimme kutsun vierailla LC Oulunkylän klubikokouksessa.  Vierailu oli mukava treffiklubitapahtuma.  Meillä on paljon yhteistä.  Silti toiminnassa on suuria erojakin.
 
Ulospäin näkyvimpiä yhteneväisyyksiä ovat ne, kun toimimme Lions-liikkeen sateenvarjon alla.  Toisekseen kokoonnumme samassa ravintolassa, Teatteriravintola Nyyrikissä Puu-Käpylän ytimessä.  Molemmat toimivat Helsingissä: LC Oulunkylän toiminta-alue on Oulunkylässä, LC Floorankenttä taas toimii Pasilassa.  

Molemmat klubit keräävät varoja voidakseen käyttää niitä hyväntekeväisyyteen oman harkintansa mukaan, sääntöjä noudattaen.  Oulunkyläläisten suurin vuotuinen varainhankintakampanja on joulukuusien myynti. Me floorankenttäläiset hankimme suurimman osan varoistamme adventtikonserttimme pääsylippujen myynnillä ja käsiohjelmaan ilmoituksia hankkimalla. Konserttimme kuorona on koko ajan eli jo 20 vuotta ollut Helsingin Laulu ja kirkkona Temppeliaukion kirkko. Kuoroa on alusta lähtien johtanut Hanna Remes.

Oulunkylän klubi tukee nuoria ja sotaveteraaneja sekä muita tukea tarvitsevia.  Heidän listaansa voidaan jatkaa: varoja kerätään huumeiden torjuntaan, liikenneturvallisuuteen ja näönsuojeluun.

Floorankentän keskeisimpiä avustuskohteita ovat nuorten ja veteraanien tuen lisäksi huumeiden vastainen toiminta. Olemme osallistuneet Lions-liikkeen kansallisiin (mm. Punainen Sulka) ja kansainvälisiin kampanjoihin. Olemme tukeneet Näkövammaisten Liiton toimintaa ja myöntäneet vuosittain stipendejä pasilalaisiin kouluihin sekä osallistuneet Nenäpäivä-keräyksiin. 

Toimintaiälläkin on eroja.  Oulunkylän klubi on perustettu 1961 eli parin vuoden kuluttua sillä tulee 60 toimintavuotta täyteen.  Floorankenttä viettää 30-vuotisjuhliaan tulevan toukokuun alkupuoliskolla. Perustamisvuosi oli 1988; täyteen toimintavauhtiin päästiin 1989.

Me vieraat saimme lahjaksi LC Helsinki / Oulunkylän juhlakirjan "Oulunkylän Leijonat".  2005 ilmestyneen juhlakirjan on kirjoittanut vuonna 1973 klubiin liittynyt Erik Relander. Juhlakirjaa kirjoittaessaan hänellä siis oli yli 30-vuotinen kokemus Lions-toiminnasta Oulunkylän klubissa.

Teksti ja kuvat Antti Tuomikoski




LC Oulunkylän presidentti Risto Vyhtinen luovutti klubinsa juhlakirjan "Oulunkylän Leijonat" vieraitten eli LC Floorankentän presidentille Pertti Huoviselle.
LC Oulunkylän presidentti Risto Vyhtinen luovutti...
Illan isäntiä (vas.) LC Oulunkylän presidentti Risto Vyhtinen, sihteeri Seppo Seppälä ja Markku Oksanen.
Illan isäntiä (vas.) LC Oulunkylän presidentti Ris...
Vas. Oulunkylän Sakari K. Salo ja Pekka Rintala sekä Floorankentän Mikko Liski. Oikealta ensimmäisenä Oulunkylän Arvi Vuorisalo sekä Floorankentän Kyösti Pyysalo ja presidentti Pertti Huovinen.
Vas. Oulunkylän Sakari K. Salo ja Pekka Rintala se...


Suomen Lions-liitto         www.lions.fi           N-piiri
Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin